Hei ProSoolon käyttäjä!
Teemme asiat helpoksi, koska yrittäjällä on muutakin hoidettavaa.
Kaikki vakuutukset perheellesi ja yrityksellesi
Yrittäjänä saat Turvasta monipuoliset vakuutukset ja henkilökohtaista, tutkitusti toimivaa palvelua. Autamme sinua mitoittamaan oikeanlaisen vakuutusratkaisun, joka kattaa juuri sen, mikä on tarpeellista. Otamme asiantuntijoina huomioon koko elämäntilanteesi – sinut, perheesi ja yrityksesi, jolloin et tee vakuuttamisessa päällekkäisiä ratkaisuja. Saat henkilökohtaista palvelua ja säästät aikaasi hoitamalla kaikki vakuutusasiasi kerralla kuntoon.
Millaisia vakuutuksia yritykseni tarvitsee?
-
Yrittäjä huolehtii työeläkevakuuttamisestaan itse. Yrittäjän YEL-eläkevakuutus kerryttää aikanaan maksettavaa eläkettä ja antaa taloudellista turvaa mahdollisen työkyvyttömyyden ja työttömyyden varalle. YEL-vakuutus on pakollinen, kun yrittäjä täyttää YEL:n piiriin kuulumisen edellytykset. Eläkevakuutuksen myöntää Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo.
-
Laki velvoittaa lisäksi yrittäjää ottamaan mahdollisille työntekijöilleen työeläkevakuutuksen ja lakisääteisen tapaturmavakuutuksen.
-
Lakisääteisten vakuutusten lisäksi yrittäjä voi varautua yllättäviin kuluihin vapaaehtoisilla henkilövakuutuksilla tai yrityksen tarpeisiin räätälöidyillä omaisuuden ja toiminnan vakuutuksilla.
Turvan kanssa asiointi on mukavaa. Ota yhteyttä ja hoidetaan sekä yrityksesi että henkilökohtaiset vakuutuksesi kerralla kuntoon!
Hyödynnä 30 % alennus
ProSoolon käyttäjänä saat yrityksellesi omaisuuden ja toiminnan vakuutuksista 30 % alennuksen.
ProSoolon käyttäjän vakuutukset
ProSoolon käyttäjänä sinut on vakuutettu Turvassa oikeudenkäyntikuluvakuutuksella ja ammatillisella vastuuvakuutuksella sekä vapaa-ajan matkustaja- ja tapaturmavakuutuksella. ProSoolon järjestämissä tilaisuuksissa, koulutuksissa ja tapahtumissa olet vakuutettuna Järjestövakuutuksessa. ProSoolon käyttäjämaksu on oltava maksettuna, jotta vakuutukset ovat voimassa.
Vakuutuksesta korvataan vakuutusehtojen mukaisesti vakuutetun yritystoimintaan liittyvissä riita- ja rikosasioissa välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, kun vakuutustapahtuma on sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana ja asia voidaan välittömästi saattaa käsiteltäväksi käräjäoikeudessa tai välimiesmenettelyssä.
Vakuutuksessa ovat vakuutettuina ProSoolo-käyttäjät. Vakuutus on voimassa Suomessa. Vakuutusmäärä on 4 000 € ja omavastuu 200 € vahinkoa kohti.
Vakuutettuina ovat ProSoolo-käyttäjät (myös ammattiliiton jäsenet). Oheisista vakuutusehdoista poiketen vakuutettuina ovat myös itsenäiset ammatinharjoittajat, joiden palveluksessa ei ole työntekijöitä.
Vastuuvakuutuksesta korvataan vakuutetun työssään aiheuttama henkilö- tai esinevahinko, josta vakuutettu on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Vakuutus on voimassa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.
Vastuuvakuutuksen vakuutusmäärä on 100 000 € / vahinkotapahtuma. Omavastuu jokaisessa vahinkotapahtumassa on 100 euroa.
Vakuutetut
Vakuutettuina ovat ProSoolo-käyttäjät ja hänen mukanaan matkustavat alle 20-vuotiaat lapset. Lapsilla tarkoitetaan vakuutetun omia lapsia ja lapsenlapsia, vakuutetun puolison lapsia sekä vakuutetun kanssa vakinaisesti samassa taloudessa asuvia lapsia. Pysyvällä eläkkeellä olevat eivät kuulu vakuutukseen. Vakuutuksen piiriin kuulumisen edellytyksenä on, että ProSoolon käyttäjämaksu on maksettu.
Vakuutus on voimassa
Vakuutus on voimassa Suomesta ulkomaille tehtävillä vapaa-ajanmatkoilla, sekä vapaa-ajalla tehtävillä kotimaanmatkoilla, jotka ulottuvat vähintään 50 kilometrin etäisyydelle vakuutetun asunnosta, työpaikasta tai vapaa-ajan asunnosta.
Korvaukset
Matkustajavakuutuksesta korvataan matkan aikana alkaneen äkillisen sairauden tai tapaturman aiheuttamia hoitokuluja ilman ylärajaa ja ilman omavastuuta.
Vakuutuksesta korvataan matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä aiheutuvia kuluja sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja.
Korvausta tulee hakea vuoden kuluessa kulujen syntymisestä.
Vakuutetun kuoltua matkan aikana korvataan kohtuulliset kotiinkuljetuskustannukset ulkomailta tai hautauskustannukset ulkomailla.
Tärkeimmät rajoitukset
Vakuutus on voimassa Suomesta ulkomaille tehtävillä vapaa-ajan matkoilla sekä vapaa-ajalla tehtävillä kotimaan matkoilla, jotka ulottuvat linnuntietä vähintään 50 km etäisyydelle vakuutetun asunnosta, työpaikasta, opiskelupaikasta tai vapaa-ajan asunnosta. Matkustajavakuutus ei ole voimassa asunnon, työpaikan, opiskelupaikan ja vapaa-ajan asunnon välisillä matkoilla.
Vakuutus on voimassa yhtäjaksoisesti enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta. Vakuutus ei ole voimassa kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa, eikä ehdoissa erikseen poisrajatuissa urheilulajeissa tai harrastuksissa.
Matkavakuutuskortti
Vakuutusturva kulkee kätevästi mukanasi TaskuTurva-sovelluksen avulla, joka on ladattavissa iOS- ja Android-puhelimiin. Sovelluksessa näkyy myös reissujasi turvaava matkavakuutuskortti.
Muista pitää kortti matkalla mukana ja esitä se hoitolaitoksessa. Näin hoitolaitos voi todeta, että sinulla on voimassaoleva matkavakuutus. Jos sairastut matkalla, sinulle sattuu tapaturma tai jos hoitolaitoksen kanssa tulee ongelmia, voit aina ottaa yhteyttä SOS hätäpalveluun p.
Vakuutetut
Vakuutettuina ovat ProSoolo-käyttäjät. Pysyvällä eläkkeellä olevat eivät kuulu vakuutukseen. Vakuutuksen piiriin kuulumisen edellytyksenä on, että ProSoolon käyttäjämaksu on maksettu.
Vakuutusmäärät
-
Vakuutuksesta korvataan tapaturman hoitokuluja enintään 3 339 € tapaturmaa kohden, omavastuu on 59 €.
-
Pysyvän haitan korvaus on 33 387 € täydestä pysyvästä haitasta.
-
Tapaturmaisen kuolemantapauksen korvaus on 11 350 €.
Missä tapaturmavakuutus on voimassa?
Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa vapaa-aikana. Se ei kuitenkaan ole voimassa kilpaurheilussa eikä vakuutusehdoissa mainituissa urheilulajeissa ja harrastuksissa.
Mitä tapaturmavakuutuksesta korvataan?
Vakuutuksesta korvataan tapaturman hoitokuluja enintään vakuutusmäärään saakka. Tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta korvataan vakuutusmäärä. Osittaisesta haitasta korvataan haitta-asteen osoittama osa täydestä vakuutusmäärästä. Lisäksi vakuutukseen sisältyy tapaturmaisen kuoleman korvaus. Korvausta tulee hakea vuoden kuluessa kulujen syntymisestä.
Vakuutettuina ovat ProSoolo-käyttäjät. Järjestövakuutus on voimassa ProSoolon järjestämissä tilaisuuksissa, koulutuksissa ja tapahtumissa kaikkialla maailmassa. Vakuutusehdoista poiketen matkustajavakuutuksessa ei noudateta 70 vuoden yläikärajaa.

Täyden kympin alennukset
Jatkuva 10 % jäsenalennus henkilökohtaisista vakuutuksista
Vakuuta kotisi, niin saat lisäksi 10 % omistaja-alennuksen
ProSoolon käyttäjänä 30 % lisäalennus joistain yrityksen vakuutuksista
Tarjoamme ProSoolon käyttäjille jatkuvan 10 % jäsenalennuksen henkilökohtaisista vakuutuksista. Kun vakuutat meillä kotisi ja otat lisäksi yhden tai useamman muun vakuutuksen, saat kaikista vakuutusmaksuista lisäksi 10 % omistaja-alennuksen. Mikäli sinulla ei ole kotivakuutusta tai sinulla on vain yksi vakuutus Turvasta, saat 10 % omistaja-alennuksen kahden vuoden asiakkuuden jälkeen. Alennukset eivät koske liikennevakuutusta. Pysyvien etujen vuoksi pitkä asiakkuus Turvassa kannattaa.
ProSoolon käyttäjänä saat lisäksi yrityksen omaisuuden ja toiminnan vakuutuksista 30 % alennuksen.
Olethan jo ladannut TaskuTurva -mobiilisovelluksen?
TaskuTurvan avulla voit tarkastella vakuutuksiasi ja hoitaa vakuutusasioitasi. Sieltä löydät myös vakuutuksiin liittyvät suorakorvauskortit ja voit viestitellä kanssamme.
Kerro mielipiteesi uusista sivuista – voit voittaa S-ryhmän 500 € lahjakortin!
Kerro mielipiteesi uusista sivuista – voit voittaa S-ryhmän 500 € lahjakortin!
Henkilöasiakkaan asiointi
Suosituimmat tuotteet
Etuja ja linkkejä