Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen

Tervetuloa Turvaan OAJ:n jäsen!

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on vakuuttanut sinut Turvan vakuutuksilla. OAJ:n tarjoamien vakuutusten lisäksi saat Turvasta kaikki tarvitsemasi vakuutukset itsesi ja perheesi turvaksi.

OAJ:n jäsenvakuutukset

Liittosi on vakuuttanut sinut näillä Turvan vakuutuksilla. Alta löydät tarkemmat tiedot vakuutuksien sisällöistä ja ehdoista.

OAJ:n matkustajavakuutuksessa vakuutettuina ovat liiton jäsenet, myös opiskelijajäsenet. Vakuutus on voimassa siihen päivään saakka, jolloin vakuutettu jää pysyvälle eläkkeelle, kuitenkin enintään sen vuoden loppuun saakka, jonka aikana vakuutettu täyttää 68 vuotta. Vakuutettuina ovat myös vakuutetun mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset ja lapsenlapset. Vakuutettuina ovat myös ne Ruotsissa asuvat jäsenet, jotka käyvät Suomessa töissä. Heiltä ei edellytetä Kela-korttia.

Vakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta. Vakuutus on voimassa Suomesta ulkomaille tehtävillä vapaa-ajanmatkoilla sekä kotimaanmatkoilla, jotka ulottuvat vähintään 50 kilometrin etäisyydelle vakuutetun asunnosta, työpaikasta tai vapaa-ajan asunnosta.

Vakuutuksesta korvataan matkalla alkavan sairauden ja sattuvan tapaturman hoitokuluja ilman euromääräistä ylärajaa.

Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja.

Matkustajavakuutuksen vakuutusehdot

OAJ lisäehto

OAJ tuoteseloste

OAJ:n matkatavaravakuutuksessa vakuutettuina ovat liiton jäsenet, myös opiskelijajäsenet. Vakuutus on voimassa siihen päivään saakka, jolloin vakuutettu jää pysyvälle eläkkeelle, kuitenkin enintään sen vuoden loppuun saakka, jonka aikana vakuutettu täyttää 68 vuotta. Vakuutettuina ovat myös vakuutetun mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset ja lapsenlapset sekä mukana matkustavat, vakuutetun kanssa vakinaisesti samassa taloudessa asuvat lähiomaiset. Vakuutettuina ovat myös ne Ruotsissa asuvat jäsenet, jotka käyvät Suomessa töissä. Heiltä ei edellytetä Kela-korttia.

Vakuutus on voimassa vapaa-ajanmatkoilla enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta.
Vakuutuksesta korvataan matkan aikana matkatavaralle äkillisesti ja odottamatta sattunut esinevahinko, kuten esimerkiksi varkaus tai rikkoutuminen. Jos matkatavarat myöhästyvät, voidaan korvata välttämättömyystarvikkeiden hankintakustannuksia.

Matkatavaravakuutuksen vakuutusmäärä on 1 222 € matkaa ja kaikkia matkalla olevia vakuutuksen piiriin kuuluvia kohden, omavastuu on 150 €.

Vakuutusturvaan sisältyy myös matkavastuu- ja matkaoikeusturvavakuutus.

Matkavastuuvakuutuksen vakuutusmäärä on 104 199 €, omavastuu 50 €. Matkaoikeusturvavakuutuksen vakuutusmäärä on 8 410 €, omavastuu 20 %, kuitenkin vähintään 170 €.

Matkatavara, -matkavastuu ja matkaoikeusturvavakuutuksen ehdot

OAJ:n tapaturmavakuutuksessa vakuutettuina ovat liiton jäsenet, myös opiskelijajäsenet. Vakuutus on voimassa siihen päivään saakka, jolloin vakuutettu jää pysyvälle eläkkeelle, kuitenkin enintään sen vuoden loppuun saakka, jonka aikana vakuutettu täyttää 68 vuotta. Vakuutettuina ovat myös ne Ruotsissa asuvat jäsenet, jotka käyvät Suomessa töissä. Heiltä ei edellytetä Kela-korttia.

Vakuutuksesta korvataan tapaturman hoitokuluja. Vakuutukseen sisältyy myös tapaturman aiheuttaman pysyvän haitan korvaus haitta-asteen mukaan sekä korvaus tapaturmaisesta kuolemasta.

Tapaturman hoitokuluja korvataan enintään 11 157 €. Vakuutuksessa ei ole omavastuuta. Pysyvästä haitasta korvataan haitta-asteen mukaan enintään 13 999 €. Kuolemantapauskorvaus on 7 000 €.

Tapaturmavakuutuksen vakuutusehdot

OAJ lisäehto

OAJ tuoteseloste

Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus

Vakuutetut

Vakuutettuina ovat työ- ja virkasuhteessa olevat OAJ:n jäsenet sekä opiskelijajäsenet. Vakuutettuina ovat myös OAJ:n opiskelijayhdistyksen opiskelijajäsenet opiskeluun tai työharjoitteluun liittyvissä asioissa sekä Opetusalan seniorijärjestön ne jäsenet, jotka ovat tilapäisen työnteon vuoksi ostaneet OAJ:n edunvalvonnan palvelupaketin.

Ammatillisen vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen sopimusnumero on 512-0309455-R.

Ammatillinen vastuuvakuutus

Vastuuvakuutuksesta korvataan jäsenen työssään aiheuttamia henkilö- ja esinevahinkoja, joista vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Turva selvittää vakuutetun korvausvastuun, korvaa korvausvastuun piirissä olevat vahingot ja hoitaa mahdollisen korvauskysymystä koskevan oikeudenkäynnin.

Ammatillinen oikeusturvavakuutus

Vakuutettuina ovat OAJ:n sääntöjen mukaisesti jäsenmaksun suorittaneet jäsenet, jotka ovat olleet kuusi edellistä kuukautta OAJ:n jäseninä. Kuuden kuukauden karenssia (jäsenyyden kesto) ei sovelleta niihin uusiin jäseniin, jotka siirtyvät OAJ:hin suoraan toisesta ammattijärjestöstä ja jotka tässä aikaisemmassa järjestössä ovat olleet vakuutettuina vastaavalla oikeusturvavakuutuksella.

Oikeusturvavakuutuksesta korvataan vakuutetun lakimiehen käyttämisestä syntyneet välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet työ-, virka- tai toimeksiantosopimuksista aiheutuneissa riita-asioissa. Vakuutusehdosta E17 poiketen vakuutuksen kohteena ovat myös työ- ja virkasuhteisiin liittyvät rikosasiat, kun ne eivät koske vakuutetun tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta. Vakuutetun rikosasian yhteydessä esittämä yksityisoikeudellinen vaatimus korvataan, mikäli vaatimus on kiistetty perusteeltaan tai määrältään.

Vakuutuksesta korvataan myös vakuutusehtojen mukaiset vastapuolelle maksettavaksi tuomitut oikeudenkäyntikulut.

Vakuutus on voimassa ulkomailla tapahtuvien työsuoritusten osalta kaikkialla maailmassa, jos kysymys on suomalaisen työnantajan ja vakuutetun välisestä työsuhteesta ja tästä työsuhteesta aiheutuvat riidat kuuluvat käsiteltäviksi Suomessa. Vakuutus koskee myös tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain perusteella hoidettavia asioita ja viran hakuun liittyviä asioita silloin, kun järjestö pitää sitä asian laatuun nähden tarpeellisena.

Erityistilanteissa voidaan lakimiesapua antaa jäsenelle esitutkinnassa silloin, kun järjestö ja Turva yhteisesti pitävät sitä asian laatuun nähden tarpeellisena ja asiasta on sovittu järjestön ja Turvan kesken etukäteen.

Vakuutuksen enimmäismäärä on 20 000 euroa vahinkotapahtumaa kohden, jos asian hoitamiseen käytetään OAJ:n juristia tai OAJ:n juristin kehotuksesta ulkopuolista lakimiestä. Omavastuu on tällöin 15 % korvattavista kustannuksista, kuitenkin vähintään 200 euroa.

Vakuutuksen enimmäismäärä on 7 000 euroa, jos käytetään jäsenen valitsemaa lakimiestä. Omavastuu on tällöin 20 % korvattavista kustannuksista, kuitenkin vähintään 200 €.

Mikäli asia on ratkaistu ilman oikeudenkäynnin vireilletuloa, on korvausmäärä kuitenkin enintään puolet vakuutuksen enimmäismäärästä.

Yhteinen ylin korvausmäärä yhden vakuutuskauden (kalenterivuosi) aikana sattuneiden yhden vakuutetun useiden vakuutustapahtumien osalta on 20 000 euroa.

Oikeusturvavakuutuksen käyttämisen edellytyksenä on OAJ:n kirjallinen suostumus.

Ota aina ensin yhteyttä OAJ:n lakimieheen. OAJ hoitaa vakuutetun asiaa tai valitsee asiamiehen hoitamaan asiaa. OAJ tai asiamies tekee Turvaan oikeusturvahakemuksen.

Vastuuvakuutuksen vakuutusehdot

Oikeusturvavakuutuksen vakuutusehdot

Järjestövakuutus

Vakuutetut ja voimassaolo

Järjestövakuutus on voimassa järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa kaikkialla maailmassa. Vakuutettuina ovat liiton jäsenet. Vakuutusehdoista poiketen matkustajavakuutuksessa ei noudateta 70 vuoden yläikärajaa.

Mitkä ovat järjestötehtäviä

Järjestötehtäviä ovat liiton tai järjestön järjestämät, etukäteen suunnitellut kokoukset, koulutustilaisuudet, seminaarit, kesä- ja talvipäivät ja muut vastaavat tapahtumat. Järjestötehtäväksi katsotaan myös liiton edustajana toimiminen kokouksissa sekä edunvalvonta- ja järjestötehtävissä.

Matkustajavakuutus

Matkustajavakuutus korvaa järjestötehtävämatkalla alkavan sairauden tai sattuneen tapaturman hoitokuluja. Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisesta ja keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja. Vakuutukseen voi sisältyä myös korvaus matkatapaturman aiheuttaman työkyvyttömyysajan päivärahasta, pysyvästä haitasta ja tapaturmaisesta kuolemasta.

Matkatavaravakuutus

Matkatavaravakuutus korvaa järjestötehtävämatkalla matkatavaroille äkillisesti ja odottamatta sattuneita esinevahinkoja, kuten varkaus tai rikkoutuminen. Vakuutuksesta voidaan korvata myös välttämättömyystarvikkeiden hankintaa, jos matkatavarat myöhästyvät.

Järjestövakuutukseen sisältyy myös matkavastuu- ja matkaoikeusturvavakuutus.

Matkustajavakuutuksen vakuutusehdot

Matkatavara-, matkavastuu- ja matkaoikeusturvavakuutuksen vakuutusehdot

Usein kysyttyä liittovakuutuksista Hae korvausta liiton vakuutuksesta

Ammattiliiton jäsenenä olet meille ykkönen

Tarjoamme kaikille suomalaisten ammattiliittojen jäsenille jatkuvan 10 % alennuksen. Kun vakuutat kotisi lisäksi jotain muuta, saat vielä 10 % omistaja-alennuksen.

Hyödynnä alennukset

Oma ja ammattiliittosi tarjoama turva kulkevat aina mukanasi TaskuTurva-sovelluksessa.

Lataa TaskuTurva

Ammattiliiton jäsenillle räätälöidyt vakuutustuotteet: erityisen edullista ja kattavaa turvaa.

Tutustu tuotteisiin

Ta­pa­tur­maan liit­ty­vä en­sim­mäi­nen hoi­to­lai­tos­käyn­ti hoituu omaa rahaa käyttämättä suorakorvauskortilla.

Kaikki irti digipalveluista

Täydennä omilla vakuutuksilla ja saa täyden kympin edut

Liittosi tarjoamien vakuutusten lisäksi saat Turvasta muutkin vakuutukset itsesi ja omaisuutesi turvaamiseen. Ammattiliiton jäsenenä saat meiltä jatkuvan 10 % jäsenalennuksen vakuutuksista, ja kun vakuutat meillä kotisi sekä otat lisäksi yhden tai useamman muun vakuutuksen, saat kaikista vakuutusmaksuista 10 % omistaja-alennuksen.

Turvan verkkokaupasta vakuutuksen ostaessasi saa tiettyihin vakuutuksiin verkko-ostajan edun, joka on 20 % alennus vakuutuksen ensimmäisen vuoden maksusta. Ammattiliiton jäsenille tarjoamme tämän verkko-ostajan edun lisäksi jatkuvat täyden kympin alennukset, mikä tarkoittaa:

  • jäsenalennus eli 10 % jatkuva alennus kaikista muista vakuutuksista, paitsi henkivakuutuksesta ja liikennevakuutuksesta.

  • omistaja-alennus eli kun otat Turvalta kotivakuutuksen, ja sen lisäksi jonkin toisen vakuutuksen, saat jatkuvan 10 % alennuksen kaikista vakuutusmaksuista. Vaikka sinulla olisi meillä vain yksi vakuutus, tarjoamme tämän 10 % omistaja-alennuksen kahden vuoden asiakkuuden jälkeen.

Lisäksi ammattiliitollasi voi olla räätälöityjä kampanjoita, joissa vakuutuksen saa ostettua kampanjakoodilla, joka oikeuttaa erityisalennukseen. Ajankohtaisista alennuksista löydät tiedon oman liittosi sivulta sekä TaskuTurvasta.

Esimerkit ammattiliiton jäsenen alennuksista eri tapauksissa:

Kuulut ammattiliittoon ja ostat yhden verkko-ostaja edulla varustetun vakuutuksen Turvan verkkokaupasta, saat:

  • 20 % alennuksen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.

  • ensimmäisen vuoden jälkeen automaattisesti voimaan tulevan, jatkuvan 10 % jäsenalennuksen.

Kuulut ammattiliittoon, ja ostat yhden vakuutuksen Turvan verkkokaupasta, johon emme tarjoa verkko-ostajan etua, saat:

  • jatkuvan 10 % jäsenalennuksen vakuutusmaksusta.

Kuulut ammattiliittoon, ostat kotivakuutuksen Turvan verkkokaupasta, sekä jonkin toisen verkko-ostajan edulla varustetun vakuutuksen, saat:

  • 20 % alennuksen kotivakuutuksesi ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta (kotivakuutukseen tarjoamme 20% verkko-ostajan edun).

  • 20 % alennuksen toisenkin ostamasi vakuutuksen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.

  • 10 % jatkuvan omistaja-alennuksen, eli 10 % alennuksen kaikista vakuutusmaksuistasi. Voimassa heti.

  • ensimmäisen vuoden jälkeen automaattisesti voimaan tulevan, jatkuvan 10 % jäsenalennuksen molempien ostamiesi vakuutuksien hinnasta.

Tutustu vakuutuksiin ja osta

Liittoalennuksen eli jatkuvan 10 % alennuksen vakuutusmaksuista saa, kun ostaa Turvan verkkokaupasta vakuutuksen, valitsee ostoa tehdessä mihin liittoon kuuluu, ja antaa luvan käyttää liittotietoa. Turvan verkkokaupassa alennus lasketaan automaattisesti hintaan, joka näkyy laskurilla ennen oston vahvistamista.

Oston jälkeen voimassa olevat alennukset pääset tarkastamaan TaskuTurva -sovelluksesta voimassaolevien vakuutuksiesi vakuutuskirjoista.

Huomioithan, että Turvan verkkokaupasta vakuutuksen ostaessasi saa tiettyihin vakuutuksiin verkko-ostajan edun, joka on 20 % alennus vakuutuksen ensimmäisen vuoden maksusta. Liittoalennus tulee näiden vakuutuksien osalta automaattisesti voimaan ensimmäisen vuoden jälkeen.

Esimerkit ammattiliiton jäsenen liittoalennuksesta eri tapauksissa:

Kampanjakoodit ovat liittokohtaisia koodeja, jotka ovat käytössä erillisissä alennuskampanjoissa, joilla pystymme tarjoamaan liittosi jäsenille erityisen hyviä alennuksia. Kampanjakoodilla saa alennusta Turvan verkkokaupasta vakuutusta ostaessasi. Kampanjakoodi tulee aina syöttää manuaalisesti laskurilla erilliseen kampanjakoodi-kenttään ennen oston vahvistamista! Koodin antama alennus lasketaan sen jälkeen automaattisesti hintaan, joka näkyy laskurilla ennen oston vahvistamista.

Koodin syöttäminen on erityisen tärkeää, kun kyseessä on vakuutus, johon tarjoamme verkko-ostajan edun. Verkko-ostajan etu eli 20 % alennus on automaattisesti voimassa näiden vakuutuksien ostoa tehdessä, joten tämä tulee korvata erillisen kampanjakoodin antamalla alennuksella. Verkko-ostajan edun alennus korvautuu kun syötät kampanjakoodin laskurilla ostoa tehdessäsi.

Huomioitavaa on, että liittoalennusta ei voi yhdistää kampanjakoodilla saatavaan alennukseen, eli esimerkiksi kun ostaa kotivakuutuksen 25 % alennuksen oikeuttavalla kampanjakoodilla esim. AMMATTILIITTOKOTI25, saat 25 % alennuksen sekä mahdollisen omistaja-alennuksen 10 % alennuksen ensimmäiseksi vuodeksi, eli 25 % + 10 % = 28 %. Kampanja-alennuksen päätyttyä liittoalennus tulee voimaan ja omistaja-alennus jatkuu.

Valitettavasti kaikkia Turvan vakuutuksia ei vielä tällä hetkellä ole mahdollista ostaa verkkokaupasta, tätä kehitämme kokoajan. Vakuutuksista, jotka eivät ole verkosta ostettavissa, voit pyytää meiltä tarjouksen verkossa olevan lomakkeen kautta.

Tutustu vakuutuksiin ja osta

Pyydä tarjous

Samaan ostoskoriin et valitettavasti saa lisättyä eri vakuutuksia, vaan jokainen vakuutus tulee ostaa erikseen verkkokaupastamme. Kuitenkin, kerran vahvasti tunnistauduttuasi voit ensimmäisen oston jälkeen siirtyä suoraan seuraavan vakuutuksen laskurille, ja jatkaa ostoa ilman että joudut tunnistautumaan uudelleen. Tunnistautuminen on voimassa tietyn ajan oston jälkeen, ennen kuin se automaattisesti aikakatkaistaan, jos et kirjaa itseäsi ulos ensimmäisen oston päätteeksi.

Räätälöidyt tuotteet ja kampanjat liiton jäsenille

Turvalta saat hinta-alennusten lisäksi erityisen kattavat, juuri liittojen jäsenille räätälöidyt vakuutustuotteet. Alta löydät ajankohtaiset edut!

Henkivakuutuksen hintaesimerkki vuonna 2023: 30-vuotias OAJ:n jäsen, korvaussumma 100 000 €. Turvassa-henkivakuutuksen myöntää LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö.

Vinkit digiasiointiin

Turva palvelee sinua siellä, missä sinulle kulloinkin parhaiten sopii. Ota ainakin nämä palvelut käyttöön, niin saat kaiken irti Turvan asiakkuudestasi.

Lataa TaskuTurva-sovellus

TaskuTurvasta näet omat ja liittosi ottamat vakuutukset. Voit tarkastella laskujasi, viestitellä kanssamme, käyttää suorakorvauskortteja, ja hoitaa korvausasioita. Sen kautta saat myös tietoa ajankohtaisista eduistasi, kuten alennuksista ja arvonnoista!

Tutustu TaskuTurvaan

Turvaa ulkomaan matkoille mukaan!

Ulkomaan matkalle lähtiessä on hyvä varmistaa, että matkavakuutusasiat ovat kunnossa. Matkavakuutuskortin* löydät näppärästi TaskuTurva-sovelluksesta, tai jos TaskuTurvan lataaminen ei onnistu, voit tulostaa matkavakuutustodistuksen verkkopalvelusta. Viisumitodistuksen saat meiltä tilaamalla.

Turvaa matkasi näillä ohjeilla

Lupa viestiä eduista, kilpailuista ja palveluista

Varmista, että olet antanut suostumuksen sekä ammattiliittotietosi käyttöön, että erillisen markkinointiluvan. Näin saat ensimmäisenä tiedon uusista eduista, kilpailuista ja palveluistamme.

Tarkista antamasi luvat

*Matkavakuutuskortti löytyy TaskuTurvasta, kun sinulla on matkavakuutus tai ammattiliittosi on vakuuttanut sinut vapaa-ajan matkat kattavalla matkavakuutuksella.

Hae korvausta liiton jäsenvakuutuksesta

Voit tehdä vahinkoilmoituksen helposti Turvan verkkopalvelussa. Katso toimintaohjeet eri tilanteisiin ja ilmoita vahingosta.

Hae korvausta liiton vakuutuksesta

OAJ:n jäsenenä tapaturmaan liittyvä ensimmäinen hoitolaitoskäynti hoituu suorakorvauskortilla

Tapaturmaan liittyvä ensimmäinen hoitolaitoskäynti Pihlajalinnassa sujuu OAJ:n jäseneltä omaa rahaa käyttämättä aina 500 euroon asti ilman omavastuuta. Näytät vain TaskuTurvasta OAJ:n suorakorvauskorttia. Mahdollisia isompia jatkotutkimuksia varten jäsenen on mahdollista saada maksusitoumus.

TaskuTurvasta löydät tarkemmat ohjeet suorakorvauskortin käyttöön. Ohjeet löytyvät TaskuTurvan "Oma Turvani" näkymästä.

Lataa TaskuTurva ja tutustu ohjeisiin

Usein kysyttyä liiton vakuutuksista

Ennen reissuun lähtöä kannattaa ladata TaskuTurva-mobiilisovellus. TaskuTurvasta löydät matkavakuutuskorttisi, luotettavan lääkärin yhteystiedot matkalla ja suomenkielisen SOS-hätäpalvelun numeron, joka auttaa ulkomaan matkoilla hätätilanteissa. Jos TaskuTurvan lataaminen ei onnistu, voit tulostaa matkalle mukaan matkavakuutustodistuksen verkkopalvelusta. Viisumitodistuksen voit tilata tästä.

Voit myös tilata matkavakuutustodistuksen lomakkeella, mutta varaudu silloin muutaman päivän odotukseen. Lähetämme matkavakuutustodistuksen kolmen vuorokauden kuluessa sähköpostiisi.

Matkustajavakuutuksen piiriin kuuluvat kaikki OAJ:n jäsenet, myös opiskelevat jäsenet. Vakuutus on voimassa myös esim. työttömyyden ja vanhempainvapaan aikana. Vakuutus on voimassa siihen päivään saakka, jolloin jäät pysyvälle eläkkeelle.

Matkustajavakuutukseen kuuluvat myös vakuutetun jäsenen mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset. Lapsilla tarkoitetaan vakuutetun omia lapsia ja lapsenlapsia, vakuutetun puolison lapsia sekä vakuutetun kanssa vakinaisesti samassa taloudessa asuvia lapsia.
Puoliso ei kuulu vakuutukseen, joten hänellä on oltava oma matkavakuutus.

Matkatavaravakuutukseen kuuluvat myös vakuutetun jäsenen mukana matkustavat, vakuutetun kanssa vakituisesti samassa taloudessa asuvat lähiomaiset.

Vakuutus ei ole voimassa eläkkeellä ollessa. Liiton ottama vapaa-ajan matkustajavakuutus on voimassa siihen päivään saakka, jolloin jäät pysyvälle eläkkeelle.

Eläkkeellä oleva voi ostaa Turvasta matkustajavakuutuksen. Se myönnetään enintään 99-vuotiaalle ja on voimassa 100-vuotiaaksi. Vakuutuksen myöntämiseen ei tarvita terveysselvitystä, jos vakuutusta haetaan enintään 3 kuukautta kestäville matkoille.
Tapaturmavakuutus myönnetään enintään 99-vuotiaalle ja se on voimassa 100-vuotiaaksi. Vakuutuksen myöntämiseen ei tarvita terveysselvitystä.

Vakuutukseen kuuluvat jäsenet, joilla on vakinainen asunto Suomessa ja jotka oleskelevat pääasiallisesti (vähintään puolet vuodesta) Suomessa ja joilla on Kela-kortti osoituksena Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta. Tämän lisäksi vakuutettuina ovat ne Ruotsissa rajan pinnassa asuvat jäsenet, jotka käyvät Suomessa töissä.

Vakuutus ei siis ole voimassa, jos muutat pitemmäksi ajaksi ulkomaille. Myöskään ulkomailla oleskelun aikana asuinmaasta muihin maihin tehtävät lomamatkat eivät kuulu vakuutuksen piiriin. Jos olet lähdössä ulkomaille ja olet epävarma vakuutuksen piiriin kuulumisesta, varmista asia etukäteen Turvasta.

Vakuutuksesta korvataan matkalla alkavan sairauden tai sattuvan tapaturman hoitokuluja. Vakuutuksesta korvataan myös lääketieteellisesti tarpeellinen sairaankuljetus kotimaahan. Lisäksi vakuutuksesta korvataan matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja.

Korvausta tulee hakea vuoden kuluessa kulujen syntymisestä. Matkalla alkavan sairauden hoitokuluja korvataan enintään 90 vuorokautta ja matkalla sattuvan tapaturman hoitokuluja enintään kolme vuotta.

Vakuutus on voimassa vapaa-aikana tehtävillä ulkomaanmatkoilla sekä kotimaanmatkoilla, jotka ulottuvat vähintään 50 kilometrin päähän kotoa, työpaikalta, loma-asunnolta jne. Vakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta. Jos matka kestää tätä pitempään, kannattaa ottaa lopuille matkapäiville määräaikainen matkavakuutus.

Vapaa-ajan matkoja ovat mm. lomamatkat, opiskelumatkat, avustus- ja hyväntekeväisyysmatkat, vapaaehtoistyö sekä palkaton ulkomaan työharjoittelumatka. Vakuutus ei ole voimassa työmatkoilla. Varmista tarvittaessa vakuutuksen voimassaolo etukäteen Turvasta.

Vakuutus ei ole voimassa kilpaurheilussa eikä ehdoissa luetelluissa ns. riskialttiissa lajeissa. Tällaisia ovat mm. kamppailulajit, ilmailulajit, kiipeilylajit ja sukellus. Valtaosa näistä lajeista on mahdollista laajentaa lisävakuutuksella korvauspiiriin.

Kyllä vakuutus on voimassa, jos sinulla on enintään kahden viikon käyttöoikeus vuodessa. Jos taas lomailet omalla mökilläsi, suvun mökillä tai muuten yhteisomistuksessa olevalla mökillä, ne katsotaan omaksi vapaa-ajan asunnoksi, ja vakuutus ei ole näissä paikoissa voimassa.

Kausipaikalla oleva asuntovaunu tai –auto katsotaan säännöllisesti omassa käytössä olevaksi vapaa-ajan asunnoksi, joten matkustajavakuutus ei ole voimassa siellä eikä kodin ja kausipaikan välisillä matkoilla.

Liiton matkatavaravakuutus korvaa varastettuja matkatavaroita. Vahingosta on tehtävä rikosilmoitus rikoksentekomaan poliisille ja toimitettava jäljennös rikosilmoituksesta vahinkoilmoituksen mukana Turvaan.

Voit tehdä vahinkoilmoituksen helposti Turvan verkkopalvelussa. Katso toimintaohjeet eri tilanteisiin ja ilmoita vahingosta täältä >>

Jos ammattiliiton jäsen eroaa liitosta ja Turva saa tästä tiedon, asiakkaalta poistuu 10 % jäsenalennus vapaaehtoisista vakuutuksista pääeräkuukaudesta alkaen.

Jos asiakkaalla on Liittokasko, jota myydään vain ammattiliittojen jäsenille, jää kyseinen vakuutus voimaan, mutta uutta Liittokaskoa ei ole mahdollista enää ostaa.

Jos jäsen vaihtaa liittoa tulee vaihdoksesta ilmoittaa Turvalle, jonka jälkeen kaikki ammattiliitonjäsenen edut säilyvät ennallaan. Voit tehdä muutoksen TaskuTurvassa, tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Kun ilmoitat uuden liittosi, varmistat samalla että saat tiedon uuden liittosi liittokohtaisista eduista!

Turvan verkkokaupasta vakuutuksen ostaessasi saa tiettyihin vakuutuksiin verkko-ostajan edun, joka on 20 % alennus vakuutuksen ensimmäisen vuoden maksusta. Ammattiliiton jäsenille tarjoamme tämän verkko-ostajan edun lisäksi jatkuvat täyden kympin alennukset, mikä tarkoittaa:

  • jäsenalennus eli 10 % jatkuva alennus kaikista muista vakuutuksista, paitsi henkivakuutuksesta ja liikennevakuutuksesta.

  • omistaja-alennus eli kun otat Turvalta kotivakuutuksen, ja sen lisäksi jonkin toisen vakuutuksen, saat jatkuvan 10 % alennuksen kaikista vakuutusmaksuista. Vaikka sinulla olisi meillä vain yksi vakuutus, tarjoamme tämän 10 % omistaja-alennuksen kahden vuoden asiakkuuden jälkeen.

Lisäksi ammattiliitollasi voi olla räätälöityjä kampanjoita, joissa vakuutuksen saa ostettua kampanjakoodilla, joka oikeuttaa erityisalennukseen. Ajankohtaisista alennuksista löydät tiedon oman liittosi sivulta sekä TaskuTurvasta.

Esimerkit ammattiliiton jäsenen alennuksista eri tapauksissa:

Kuulut ammattiliittoon ja ostat yhden verkko-ostaja edulla varustetun vakuutuksen Turvan verkkokaupasta, saat:

  • 20 % alennuksen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.

  • ensimmäisen vuoden jälkeen automaattisesti voimaan tulevan, jatkuvan 10 % jäsenalennuksen.

Kuulut ammattiliittoon, ja ostat yhden vakuutuksen Turvan verkkokaupasta, johon emme tarjoa verkko-ostajan etua, saat:

  • jatkuvan 10 % jäsenalennuksen vakuutusmaksusta.

Kuulut ammattiliittoon, ostat kotivakuutuksen Turvan verkkokaupasta, sekä jonkin toisen verkko-ostajan edulla varustetun vakuutuksen, saat:

  • 20 % alennuksen kotivakuutuksesi ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta (kotivakuutukseen tarjoamme 20% verkko-ostajan edun).

  • 20 % alennuksen toisenkin ostamasi vakuutuksen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.

  • 10 % jatkuvan omistaja-alennuksen, eli 10 % alennuksen kaikista vakuutusmaksuistasi. Voimassa heti.

  • ensimmäisen vuoden jälkeen automaattisesti voimaan tulevan, jatkuvan 10 % jäsenalennuksen molempien ostamiesi vakuutuksien hinnasta.

Tutustu vakuutuksiin ja osta

Liittoalennuksen eli jatkuvan 10 % alennuksen vakuutusmaksuista saa, kun ostaa Turvan verkkokaupasta vakuutuksen, valitsee ostoa tehdessä mihin liittoon kuuluu, ja antaa luvan käyttää liittotietoa. Turvan verkkokaupassa alennus lasketaan automaattisesti hintaan, joka näkyy laskurilla ennen oston vahvistamista.

Oston jälkeen voimassa olevat alennukset pääset tarkastamaan TaskuTurva -sovelluksesta voimassaolevien vakuutuksiesi vakuutuskirjoista.

Huomioithan, että Turvan verkkokaupasta vakuutuksen ostaessasi saa tiettyihin vakuutuksiin verkko-ostajan edun, joka on 20 % alennus vakuutuksen ensimmäisen vuoden maksusta. Liittoalennus tulee näiden vakuutuksien osalta automaattisesti voimaan ensimmäisen vuoden jälkeen.

Esimerkit ammattiliiton jäsenen liittoalennuksesta eri tapauksissa:

Kuulut ammattiliittoon ja ostat yhden verkko-ostaja edulla varustetun vakuutuksen Turvan verkkokaupasta, saat:

  • 20 % alennuksen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.

  • ensimmäisen vuoden jälkeen automaattisesti voimaan tulevan, jatkuvan 10 % jäsenalennuksen.

Kuulut ammattiliittoon, ja ostat yhden vakuutuksen Turvan verkkokaupasta, johon emme tarjoa verkko-ostajan etua, saat:

  • jatkuvan 10 % jäsenalennuksen vakuutusmaksusta.

Kuulut ammattiliittoon, ostat kotivakuutuksen Turvan verkkokaupasta, sekä jonkin toisen verkko-ostajan edulla varustetun vakuutuksen, saat:

  • 20 % alennuksen kotivakuutuksesi ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta (kotivakuutukseen tarjoamme 20% verkko-ostajan edun).

  • 20 % alennuksen toisenkin ostamasi vakuutuksen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.

  • 10 % jatkuvan omistaja-alennuksen, eli 10 % alennuksen kaikista vakuutusmaksuistasi. Voimassa heti.

  • ensimmäisen vuoden jälkeen automaattisesti voimaan tulevan, jatkuvan 10 % jäsenalennuksen molempien ostamiesi vakuutuksien hinnasta.

Tutustu vakuutuksiin ja osta

Kampanjakoodit ovat liittokohtaisia koodeja, jotka ovat käytössä erillisissä alennuskampanjoissa, joilla pystymme tarjoamaan liittosi jäsenille erityisen hyviä alennuksia. Kampanjakoodilla saa alennusta Turvan verkkokaupasta vakuutusta ostaessasi. Kampanjakoodi tulee aina syöttää manuaalisesti laskurilla erilliseen kampanjakoodi-kenttään ennen oston vahvistamista! Koodin antama alennus lasketaan sen jälkeen automaattisesti hintaan, joka näkyy laskurilla ennen oston vahvistamista.

Koodin syöttäminen on erityisen tärkeää, kun kyseessä on vakuutus, johon tarjoamme verkko-ostajan edun. Verkko-ostajan etu eli 20 % alennus on automaattisesti voimassa näiden vakuutuksien ostoa tehdessä, joten tämä tulee korvata erillisen kampanjakoodin antamalla alennuksella. Verkko-ostajan edun alennus korvautuu kun syötät kampanjakoodin laskurilla ostoa tehdessäsi.

Huomioitavaa on, että liittoalennusta ei voi yhdistää kampanjakoodilla saatavaan alennukseen, eli esimerkiksi kun ostaa kotivakuutuksen 25 % alennuksen oikeuttavalla kampanjakoodilla esim. AMMATTILIITTOKOTI25, saat 25 % alennuksen sekä mahdollisen omistaja-alennuksen 10 % alennuksen ensimmäiseksi vuodeksi, eli 25 % + 10 % = 28 %. Kampanja-alennuksen päätyttyä liittoalennus tulee voimaan ja omistaja-alennus jatkuu.

Valitettavasti kaikkia Turvan vakuutuksia ei vielä tällä hetkellä ole mahdollista ostaa verkkokaupasta, tätä kehitämme kokoajan. Vakuutuksista, jotka eivät ole verkosta ostettavissa, voit pyytää meiltä tarjouksen verkossa olevan lomakkeen kautta.

Tutustu vakuutuksiin ja osta

Pyydä tarjous

Samaan ostoskoriin et valitettavasti saa lisättyä eri vakuutuksia, vaan jokainen vakuutus tulee ostaa erikseen verkkokaupastamme. Kuitenkin, kerran vahvasti tunnistauduttuasi voit ensimmäisen oston jälkeen siirtyä suoraan seuraavan vakuutuksen laskurille, ja jatkaa ostoa ilman että joudut tunnistautumaan uudelleen. Tunnistautuminen on voimassa tietyn ajan oston jälkeen, ennen kuin se automaattisesti aikakatkaistaan, jos et kirjaa itseäsi ulos ensimmäisen oston päätteeksi.

Jäsenvakuutukset