Tervetuloa Turvaan KTK Tekniikan Asiantuntijat ry:n jäsen!
KTK Tekniikan Asiantuntijat ry on vakuuttanut sinut Turvan vakuutuksilla. KTK:n tarjoamien vakuutusten lisäksi saat Turvasta kaikki tarvitsemasi vakuutukset itsesi ja perheesi turvaksi.
Matkavakuutuskortti ja viisumitodistus
Ennen reissuun lähtöä kannattaa ladata
KTK:n jäsenvakuutukset
KTK:n matkustajavakuutuksessa vakuutettuina ovat liiton jäsenet, myös maksavat eläkeläisjäsenet. Vakuutus on voimassa sen vuoden loppuun, jonka aikana vakuutettu täyttää 70 vuotta. Vakuutettuina ovat myös vakuutetun mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset ja lapsenlapset.
Vakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta. Vakuutus on voimassa Suomesta ulkomaille tehtävillä vapaa-ajanmatkoilla sekä kotimaanmatkoilla, jotka ulottuvat vähintään 50 kilometrin etäisyydelle vakuutetun asunnosta, työpaikasta tai vapaa-ajan asunnosta.
Vakuutuksesta korvataan matkalla alkavan sairauden ja sattuvan tapaturman hoitokuluja ilman euromääräistä ylärajaa.
Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja.
KTK:n matkatavaravakuutuksessa vakuutettuina ovat liiton jäsenet, myös maksavat eläkeläisjäsenet. Vakuutus on voimassa sen vuoden loppuun, jonka aikana vakuutettu täyttää 70 vuotta.
Vakuutettuina ovat myös vakuutetun mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset ja lapsenlapset sekä mukana matkustavat, vakuutetun kanssa vakinaisesti samassa taloudessa asuvat lähiomaiset.
Vakuutus on voimassa vapaa-ajanmatkoilla enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta.
Vakuutuksesta korvataan matkan aikana matkatavaralle äkillisesti ja odottamatta sattunut esinevahinko, kuten esimerkiksi varkaus tai rikkoutuminen. Jos matkatavarat myöhästyvät, voidaan korvata välttämättömyystarvikkeiden hankintakustannuksia.
Vakuutusturvaan sisältyy myös matkavastuu- ja matkaoikeusturvavakuutus.
KTK:n tapaturmavakuutuksessa vakuutettuina ovat liiton jäsenet, myös maksavat eläkeläisjäsenet. Vakuutus on voimassa sen vuoden loppuun, jonka aikana vakuutettu täyttää 70 vuotta.
Vakuutus on voimassa vapaa-aikana kaikkialla maailmassa. Vakuutuksesta korvataan tapaturman hoitokuluja.
Tapaturman hoitokuluja korvataan enintään 9 293 €. Vakuutuksen omavastuu on 84 €.
Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus
Vakuutetut
Vakuutettuina ovat toisen palveluksessa olevat liiton jäsenet asioissa, jotka koskevat vakuutetun omaa työ- tai virkasuhdetta.
Ammatillinen vastuuvakuutus
Vakuutuksesta korvataan henkilöjäsenen työssään aiheuttama henkilö- ja esinevahinko, josta vakuutettu on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.
Vakuutuksen kohteena ovat myös työ- ja virkasuhteisiin liittyvät rikosasiat, kun ne eivät koske vakuutetun tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta. Vakuutetun rikosasian yhteydessä esittämä yksityisoikeudellinen vaatimus korvataan, mikäli vaatimus on kiistetty perusteeltaan tai määrältään.
Vakuutusmäärä on 85 000 €, omavastuu 15 %, kuitenkin vähintään 100 €.oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet työ-, virka- tai toimeksiantosopimuksista aiheutuneissa riita-asioissa.
Ammatillinen oikeusturvavakuutus
Vakuutus on voimassa ulkomailla tapahtuvien työsuoritusten osalta kaikkialla maailmassa, jos kysymys on suomalaisen työnantajan ja vakuutetun välisestä työsuhteesta ja tästä työsuhteesta aiheutuvat riidat kuuluvat käsiteltäviksi Suomessa.
Vakuutuksesta korvataan myös vastapuolelle maksettavaksi tuomitut oikeudenkäyntikulut.
Ota aina ensin yhteys ammattiliittoon. Oikeusturvavakuutuksen käyttämisen edellytyksenä on liiton kirjallinen suostumus.
* Vakuutusmäärä on 5 000 € vahinkotapahtumaa kohti. Jos jäsen käyttää liiton osoittamaa lakimiestä tai yhteistyötoimistoa, vakuutusmäärä on 12 000 €.
* Omavastuu on 30 % korvattavista kustannuksista, kuitenkin vähintään 1 000 €. Jos jäsen käyttää liiton osoittamaa lakimiestä tai yhteistyötoimistoa, omavastuu on 15 %, kuitenkin vähintään 200 €.
Järjestövakuutus
Vakuutetut ja voimassaolo
Järjestövakuutus on voimassa järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa kaikkialla maailmassa. Vakuutettuina ovat liiton jäsenet. Vakuutusehdoista poiketen matkustajavakuutuksessa ei noudateta 70 vuoden yläikärajaa.
Mitkä ovat järjestötehtäviä
Järjestötehtäviä ovat liiton tai järjestön järjestämät, etukäteen suunnitellut kokoukset, koulutustilaisuudet, seminaarit, kesä- ja talvipäivät ja muut vastaavat tapahtumat. Järjestötehtäväksi katsotaan myös liiton edustajana toimiminen kokouksissa sekä edunvalvonta- ja järjestötehtävissä.
Matkustajavakuutus
Matkustajavakuutus korvaa järjestötehtävämatkalla alkavan sairauden tai sattuneen tapaturman hoitokuluja. Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisesta ja keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja. Vakuutukseen voi sisältyä myös korvaus matkatapaturman aiheuttaman työkyvyttömyysajan päivärahasta, pysyvästä haitasta ja tapaturmaisesta kuolemasta.
Matkatavaravakuutus
Matkatavaravakuutus korvaa järjestötehtävämatkalla matkatavaroille äkillisesti ja odottamatta sattuneita esinevahinkoja, kuten varkaus tai rikkoutuminen. Vakuutuksesta voidaan korvata myös välttämättömyystarvikkeiden hankintaa, jos matkatavarat myöhästyvät.
Järjestövakuutukseen sisältyy myös matkavastuu- ja matkaoikeusturvavakuutus.
Täydennä omilla vakuutuksilla
Ammattiliiton jäsenenä saat 10 % jatkuvan alennuksen. Kun vakuutat meillä kotisi ja otat lisäksi yhden tai useamman muun vakuutuksen, saat kaikista vakuutusmaksuista myös 10 % omistaja-alennuksen! Alennukset eivät koske henki- tai liikennevakuutusta.
KTK:n jäsenedut Turvassa
Turvan asiakkuus kannattaa
Tarjoamme jatkuvan 10 % jäsenalennuksen kaikille suomalaisten ammattiliittojen jäsenille. Kun vakuutat meillä kotisi ja otat lisäksi yhden tai useamman muun vakuutuksen, saat kaikista vakuutusmaksuista 10 % omistaja-alennuksen! Alennus ei koske henki- tai liikennevakuutusta.
-
1. Kuulun ammattiliittoon, saan jäsenalennuksen -10 %.
-
2. Vakuutan kotini ja otan vielä toisen vakuutuksen, saan lisäksi omistaja-alennuksen -10 %. Jos sinulla on vain yksi vakuutus Turvasta, saat 10 % omistaja-alennuksen kahden vuoden asiakkuuden jälkeen.
Henkivakuutus
Turvassa-henkivakuutus on erityisesti KTK:n jäsenelle edullinen henkivakuutus: vain 9,87 €/kk.
Henkivakuutus
Turvassa-henkivakuutus on erityisesti KTK:n jäsenelle edullinen henkivakuutus: vain 9,87 €/kk.
Henkivakuutuksen hintaesimerkki vuonna 2023: 30-vuotias KTK:n jäsen, korvaussumma 100 000 €. Turvassa-henkivakuutuksen myöntää LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö.
Ammattiliiton jäsen
Tiestitkö, että ammattiliiton jäsenenä saat kotivakuutukseen 10 % jatkuvan alennuksen? Laske hinta helposti verkossa.
Kaskovakuutus verkosta vuodeksi -20 %
Laske kaskovakuutuksen hinta ja osta kätevästi verkosta.
Neljä viidestä suosittelee Turvaa
Turvan asiakkaat ovat tutkitusti Suomen tyytyväisimpiä.
Ilmoita vahingosta
Voit tehdä vahinkoilmoituksen helposti ja nopeasti Turvan verkkopalvelussa. Katso toimintaohjeet eri tilanteisiin ja ilmoita vahingosta.
Laske vakuutusten hinta verkossa
Vakuutusten kilpailutus ja vertailu onnistuu kätevästi verkossa. Turvaa elämäsi rakkaimmat ihmiset ja asiat.

Ajankohtaista
Turvassa-henkivakuutus
Turvassa-henkivakuutus on Suomen edullisin usean ammattiliiton jäsenille. Tutustu tarkemmin tutkimustuloksiin.
Mutkattomasti paras
Turvassa on Suomen tyytyväisimmät asiakkaat jo 12. kerran!
Matkalla sairastuminen
Katso vinkit, mitä tehdä jos sairastut tai sinulle sattuu tapaturma matkalla.
TaskuTurvassa vakuutusasioiden hoitaminen on helppoa!
TaskuTurva-mobiilisovelluksen avulla voit tarkastella vakuutuksiasi missä ja milloin vain.
Suorakorvauskortit ja toimintaohjeet vahingon sattuessa
Oma ja ammattiliittosi tarjoama turva aina mukanasi
Hae korvausta ja viestittele kanssamme turvallisesti
Näet laskusi ja voit hakea lisää maksuaikaa
Lataa TaskuTurva sovelluskaupasta
Olethan jo ladannut TaskuTurva -mobiilisovelluksen?
TaskuTurvan avulla voit tarkastella vakuutuksiasi ja hoitaa vakuutusasioitasi. Sieltä löydät myös vakuutuksiin liittyvät suorakorvauskortit ja voit viestitellä kanssamme.
Mutkatonta palvelua myös verkossa - kerro mielipiteesi uusista sivuista
Mutkatonta palvelua myös verkossa - kerro mielipiteesi uusista sivuista
Henkilöasiakkaan asiointi
Suosituimmat tuotteet
Etuja ja linkkejä