Tervetuloa Turvaan JHL:n jäsen!
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on vakuuttanut sinut Turvan vakuutuksilla. JHL:n tarjoamien vakuutusten lisäksi saat Turvasta kaikki tarvitsemasi vakuutukset itsesi ja perheesi turvaksi.
Matkavakuutuskortti ja viisumitodistus
Ennen reissuun lähtöä kannattaa ladata
JHL:n jäsenvakuutukset
Vakuutettuja ovat kaikki liiton alle 70-vuotiaat jäsenet. Vakuutettuina ovat myös vakuutetun mukana matkustavat alle 15-vuotiaat lapset ja lapsenlapset.
Vakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta.
Vakuutus on voimassa Suomesta ulkomaille tehtävillä vapaa-ajanmatkoilla sekä kotimaanmatkoilla, jotka ulottuvat vähintään 50 kilometrin etäisyydelle vakuutetun asunnosta, työpaikasta tai vapaa-ajan asunnosta.
Vakuutuksesta korvataan matkalla alkavan sairauden ja sattuvan tapaturman hoitokuluja ilman euromääräistä ylärajaa.
Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja.
JHL:n tapaturmavakuutuksessa vakuutettuja ovat kaikki liiton alle 70-vuotiaat jäsenet. Vakuutus on voimassa vapaa-aikana kaikkialla maailmassa.
Vakuutuksesta korvataan tapaturman aiheuttaman pysyvän haitan korvaus haitta-asteen mukaan. Täydestä pysyvästä haitasta korvataan 39 666 € ja osittaisesta haitasta määritettyä haitta-astetta vastaava osa täydestä vakuutusmäärästä.
Vakuutuksesta ei korvata tapaturman hoitokuluja.
Ammatillinen vastuuvakuutus jäsenille
Vakuutettuina ovat kaikki toisen palveluksessa olevat liiton jäsenet. Vakuutettuina ovat myös yksityisyrittäjät (esim. perhepäivähoitaja, kunnan toimeksiantosopimuksella perhehoitajana toimiva, hieroja), jos he ovat liiton henkilöjäseniä.
Vakuutuksesta korvataan vakuutetun toiselle aiheuttama henkilö- tai esinevahinko, kun vahinko todetaan vakuutuskauden aikana ja vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan vahingosta korvausvastuussa. Vakuutus on voimassa Suomessa.
Vakuutusmäärä on 100 000 €, omavastuu 100 €
Ammatillinen vastuuvakuutus opiskelijajäsenille
Vakuutettuina ovat liiton ammattiin opiskelevat jäsenet teoriaopetuksen aikana ja työharjoittelussa.
Opiskelijoiden ammatillisen vastuuvakuutuksen sopimusnumero on 512-0201784-F.
Vakuutuksesta korvataan vakuutetun toiselle aiheuttama henkilö- tai esinevahinko, kun vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan vahingosta korvausvastuussa. Vakuutus on voimassa Euroopassa.
Vakuutusmäärä on 42 047 €, omavastuu 17 €.
Järjestövakuutus
Vakuutetut ja voimassaolo
Järjestövakuutus on voimassa järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa kaikkialla maailmassa. Vakuutettuina ovat liiton jäsenet. Vakuutusehdoista poiketen matkustajavakuutuksessa ei noudateta 70 vuoden yläikärajaa.
Mitkä ovat järjestötehtäviä
Järjestötehtäviä ovat liiton tai järjestön järjestämät, etukäteen suunnitellut kokoukset, koulutustilaisuudet, seminaarit, kesä- ja talvipäivät ja muut vastaavat tapahtumat. Järjestötehtäväksi katsotaan myös liiton edustajana toimiminen kokouksissa sekä edunvalvonta- ja järjestötehtävissä.
Matkustajavakuutus
Matkustajavakuutus korvaa järjestötehtävämatkalla alkavan sairauden tai sattuneen tapaturman hoitokuluja. Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisesta ja keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja. Vakuutukseen voi sisältyä myös korvaus matkatapaturman aiheuttaman työkyvyttömyysajan päivärahasta, pysyvästä haitasta ja tapaturmaisesta kuolemasta.
Matkatavaravakuutus
Matkatavaravakuutus korvaa järjestötehtävämatkalla matkatavaroille äkillisesti ja odottamatta sattuneita esinevahinkoja, kuten varkaus tai rikkoutuminen. Vakuutuksesta voidaan korvata myös välttämättömyystarvikkeiden hankintaa, jos matkatavarat myöhästyvät.
Järjestövakuutukseen sisältyy myös matkavastuu- ja matkaoikeusturvavakuutus.
Irtaimistovakuutus perhepäivähoitajille
Vakuutettuina ovat liiton jäsenet.
Vakuutuksesta korvataan hoidettavana olevan lapsen perhepäivähoitajan omalle omaisuudelle aiheuttama vahinko. Korvauksen enimmäismäärä on 2 350 € vahinkotapausta kohden. Vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata hoitolapsen aiheuttamaa vahinkoa perhepäivähoitajan kanssa samassa taloudessa asuvan henkilön henkilökohtaiselle omaisuudelle (esimerkiksi silmälasit).
Vakuutus on voimassa Suomessa. Vakuutetun omavastuu jokaisessa vahinkotapahtumassa on 50 €.
Etätyövakuutus
JHL:n työssäkäyvät jäsenet on vakuutettu etätyövakuutuksella.
Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa etätyöpaikassa ruokailuiden, taukojen ja muun kuin etätyöhön liittyvän tavanomaisen liikkumisen aikana sisätiloissa ja etätyöpaikan piha-alueella. Tavanomaista liikkumista on esim. wc:ssä käynti ja postin hakeminen postilaatikosta.
Etätyössä lakisääteinen työtapaturmavakuutus on ensisijainen. Se korvaa työnteon yhteydessä sattuvat tapaturmat.
Lisäksi vakuutuksessa on pysyvän haitan enimmäiskorvaus 30 737 € ja tapaturmaisen kuolemantapauksen korvaus 20 491 €.
Etätyövakuutus vai lakisääteinen työtapaturmavakuutus?
Etätyössä lakisääteinen työtapaturmavakuutus on edelleenkin työntekijän ensisijainen vakuutusturva, sillä siitä korvataan työnteon yhteydessä sattuvat tapaturmat.
JHL:n jäsenedut Turvassa
Turvan asiakkuus kannattaa
Tarjoamme jatkuvan 10 % jäsenalennuksen kaikille suomalaisten ammattiliittojen jäsenille. Kun vakuutat meillä kotisi ja otat lisäksi yhden tai useamman muun vakuutuksen, saat kaikista vakuutusmaksuista 10 % omistaja-alennuksen! Alennus ei koske henki- tai liikennevakuutusta.
-
1. Kuulun ammattiliittoon, saan jäsenalennuksen -10 %.
-
2. Vakuutan kotini ja otan vielä toisen vakuutuksen, saan lisäksi omistaja-alennuksen -10 %. Jos sinulla on vain yksi vakuutus Turvasta, saat 10 % omistaja-alennuksen kahden vuoden asiakkuuden jälkeen.
Henkivakuutus
Turvassa-henkivakuutus on erityisesti JHL:n jäsenelle edullinen henkivakuutus: vain 6,77 €/kk.
Henkivakuutus
Turvassa-henkivakuutus on erityisesti JHL:n jäsenelle edullinen henkivakuutus: vain 6,77 €/kk.
Henkivakuutuksen hintaesimerkki vuonna 2023: 30-vuotias JHL:n jäsen, korvaussumma 100 000 €. Turvassa-henkivakuutuksen myöntää LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö.
Ammattiliiton jäsen
Tiestitkö, että ammattiliiton jäsenenä saat kotivakuutukseen 10 % jatkuvan alennuksen? Laske hinta helposti verkossa.
Kaskovakuutus verkosta vuodeksi -20 %
Laske kaskovakuutuksen hinta ja osta kätevästi verkosta.
Neljä viidestä suosittelee Turvaa
Turvan asiakkaat ovat tutkitusti Suomen tyytyväisimpiä.
Ilmoita vahingosta
Voit tehdä vahinkoilmoituksen helposti ja nopeasti Turvan verkkopalvelussa. Katso toimintaohjeet eri tilanteisiin ja ilmoita vahingosta.
Laske vakuutusten hinta verkossa
Vakuutusten kilpailutus ja vertailu onnistuu kätevästi verkossa. Turvaa elämäsi rakkaimmat ihmiset ja asiat.

Ajankohtaista
Turvassa-henkivakuutus
Turvassa-henkivakuutus on Suomen edullisin usean ammattiliiton jäsenille. Tutustu tarkemmin tutkimustuloksiin.
Mutkattomasti paras
Turvassa on Suomen tyytyväisimmät asiakkaat jo 12. kerran!
Matkalla sairastuminen
Katso vinkit, mitä tehdä jos sairastut tai sinulle sattuu tapaturma matkalla.
TaskuTurvassa vakuutusasioiden hoitaminen on helppoa!
TaskuTurva-mobiilisovelluksen avulla voit tarkastella vakuutuksiasi missä ja milloin vain.
Suorakorvauskortit ja toimintaohjeet vahingon sattuessa
Oma ja ammattiliittosi tarjoama turva aina mukanasi
Hae korvausta ja viestittele kanssamme turvallisesti
Näet laskusi ja voit hakea lisää maksuaikaa
Olethan jo ladannut TaskuTurva -mobiilisovelluksen?
TaskuTurvan avulla voit tarkastella vakuutuksiasi ja hoitaa vakuutusasioitasi. Sieltä löydät myös vakuutuksiin liittyvät suorakorvauskortit ja voit viestitellä kanssamme.
Kerro mielipiteesi uusista sivuista – voit voittaa S-ryhmän 500 € lahjakortin!
Kerro mielipiteesi uusista sivuista – voit voittaa S-ryhmän 500 € lahjakortin!
Henkilöasiakkaan asiointi
Suosituimmat tuotteet
Etuja ja linkkejä