Tervetuloa Turvaan Akavan Erityisalojen jäsen!
Akavan Erityisalat on vakuuttanut sinut Turvan vakuutuksilla. Akavan Erityisalojen tarjoamien vakuutusten lisäksi saat meiltä helposti myös kaikki muut vakuutukset itsesi ja perheesi turvaksi.
Akavan Erityisalojen jäsenvakuutukset
Liittosi on vakuuttanut sinut näillä Turvan vakuutuksilla. Alta löydät tarkemmat tiedot vakuutuksien sisällöistä ja ehdoista.
Akavan Erityisalojen matkustajavakuutuksessa vakuutettuina ovat liiton jäsenet. Vakuutus on voimassa sen vuoden loppuun, jonka aikana vakuutettu täyttää 68 vuotta. Vakuutettuina ovat myös vakuutetun mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset ja lapsenlapset.
Vakuutus on voimassa Suomesta ulkomaille tehtävillä vapaa-ajanmatkoilla sekä kotimaanmatkoilla, jotka ulottuvat vähintään 50 kilometrin etäisyydelle vakuutetun asunnosta, työpaikasta tai vapaa-ajan asunnosta.
Vakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta.
Vakuutuksesta korvataan matkalla alkavan sairauden ja sattuvan tapaturman hoitokuluja ilman euromääräistä ylärajaa.
Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja.
Akavan Erityisalojen tapaturmavakuutuksessa vakuutettuina ovat liiton jäsenet. Vakuutus on voimassa sen vuoden loppuun, jonka aikana vakuutettu täyttää 68 vuotta.
Vakuutus on voimassa vapaa-aikana kaikkialla maailmassa. Vakuutuksesta korvataan tapaturman hoitokuluja. Vakuutukseen sisältyy myös tapaturman aiheuttaman pysyvän haitan korvaus.
Tapaturman hoitokuluja korvataan enintään 3 291 €. Vakuutuksessa ei ole omavastuuta. Pysyvästä haitasta korvataan haitta-asteen mukaan enintään 13 759 €.
Järjestövakuutus
Vakuutetut ja voimassaolo
Järjestövakuutus on voimassa järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa kaikkialla maailmassa. Vakuutettuina ovat liiton jäsenet. Vakuutusehdoista poiketen matkustajavakuutuksessa ei noudateta 70 vuoden yläikärajaa.
Mitkä ovat järjestötehtäviä
Järjestötehtäviä ovat liiton tai järjestön järjestämät, etukäteen suunnitellut kokoukset, koulutustilaisuudet, seminaarit, kesä- ja talvipäivät ja muut vastaavat tapahtumat. Järjestötehtäväksi katsotaan myös liiton edustajana toimiminen kokouksissa sekä edunvalvonta- ja järjestötehtävissä.
Matkustajavakuutus
Matkustajavakuutus korvaa järjestötehtävämatkalla alkavan sairauden tai sattuneen tapaturman hoitokuluja. Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisesta ja keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja. Vakuutukseen voi sisältyä myös korvaus matkatapaturman aiheuttaman työkyvyttömyysajan päivärahasta, pysyvästä haitasta ja tapaturmaisesta kuolemasta.
Matkatavaravakuutus
Matkatavaravakuutus korvaa järjestötehtävämatkalla matkatavaroille äkillisesti ja odottamatta sattuneita esinevahinkoja, kuten varkaus tai rikkoutuminen. Vakuutuksesta voidaan korvata myös välttämättömyystarvikkeiden hankintaa, jos matkatavarat myöhästyvät.
Järjestövakuutukseen sisältyy myös matkavastuu- ja matkaoikeusturvavakuutus.
Ammattiliiton jäsenenä olet meille ykkönen
Tarjoamme kaikille suomalaisten ammattiliittojen jäsenille jatkuvan 10 % alennuksen. Kun vakuutat kotisi lisäksi jotain muuta, saat vielä 10 % omistaja-alennuksen.
Oma ja ammattiliittosi tarjoama turva kulkevat aina mukanasi TaskuTurva-sovelluksessa.
Ammattiliiton jäsenillle räätälöidyt vakuutustuotteet: erityisen edullista ja kattavaa turvaa.
Tapaturmaan liittyvä ensimmäinen hoitolaitoskäynti hoituu omaa rahaa käyttämättä suorakorvauskortilla.
Täydennä omilla vakuutuksilla ja saa täyden kympin edut
Liittosi tarjoamien vakuutusten lisäksi saat Turvasta muutkin vakuutukset itsesi ja omaisuutesi turvaamiseen. Ammattiliiton jäsenenä saat meiltä jatkuvan 10 % jäsenalennuksen vakuutuksista, ja kun vakuutat meillä kotisi sekä otat lisäksi yhden tai useamman muun vakuutuksen, saat kaikista vakuutusmaksuista 10 % omistaja-alennuksen.
Turvan verkkokaupasta vakuutuksen ostaessasi saa tiettyihin vakuutuksiin verkko-ostajan edun, joka on 20 % alennus vakuutuksen ensimmäisen vuoden maksusta. Ammattiliiton jäsenille tarjoamme tämän verkko-ostajan edun lisäksi jatkuvat täyden kympin alennukset, mikä tarkoittaa:
jäsenalennus eli 10 % jatkuva alennus kaikista muista vakuutuksista, paitsi henkivakuutuksesta ja liikennevakuutuksesta.
omistaja-alennus eli kun otat Turvalta kotivakuutuksen, ja sen lisäksi jonkin toisen vakuutuksen, saat jatkuvan 10 % alennuksen kaikista vakuutusmaksuista. Vaikka sinulla olisi meillä vain yksi vakuutus, tarjoamme tämän 10 % omistaja-alennuksen kahden vuoden asiakkuuden jälkeen.
Lisäksi ammattiliitollasi voi olla räätälöityjä kampanjoita, joissa vakuutuksen saa ostettua kampanjakoodilla, joka oikeuttaa erityisalennukseen. Ajankohtaisista alennuksista löydät tiedon oman liittosi sivulta sekä TaskuTurvasta.
Esimerkit ammattiliiton jäsenen alennuksista eri tapauksissa:
Kuulut ammattiliittoon ja ostat yhden verkko-ostaja edulla varustetun vakuutuksen Turvan verkkokaupasta, saat:
20 % alennuksen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.
ensimmäisen vuoden jälkeen automaattisesti voimaan tulevan, jatkuvan 10 % jäsenalennuksen.
Kuulut ammattiliittoon, ja ostat yhden vakuutuksen Turvan verkkokaupasta, johon emme tarjoa verkko-ostajan etua, saat:
jatkuvan 10 % jäsenalennuksen vakuutusmaksusta.
Kuulut ammattiliittoon, ostat kotivakuutuksen Turvan verkkokaupasta, sekä jonkin toisen verkko-ostajan edulla varustetun vakuutuksen, saat:
20 % alennuksen kotivakuutuksesi ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta (kotivakuutukseen tarjoamme 20% verkko-ostajan edun).
20 % alennuksen toisenkin ostamasi vakuutuksen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.
10 % jatkuvan omistaja-alennuksen, eli 10 % alennuksen kaikista vakuutusmaksuistasi. Voimassa heti.
ensimmäisen vuoden jälkeen automaattisesti voimaan tulevan, jatkuvan 10 % jäsenalennuksen molempien ostamiesi vakuutuksien hinnasta.
Liittoalennuksen eli jatkuvan 10 % alennuksen vakuutusmaksuista saa, kun ostaa Turvan verkkokaupasta vakuutuksen, valitsee ostoa tehdessä mihin liittoon kuuluu, ja antaa luvan käyttää liittotietoa. Turvan verkkokaupassa alennus lasketaan automaattisesti hintaan, joka näkyy laskurilla ennen oston vahvistamista.
Oston jälkeen voimassa olevat alennukset pääset tarkastamaan TaskuTurva -sovelluksesta voimassaolevien vakuutuksiesi vakuutuskirjoista.
Huomioithan, että Turvan verkkokaupasta vakuutuksen ostaessasi saa tiettyihin vakuutuksiin verkko-ostajan edun, joka on 20 % alennus vakuutuksen ensimmäisen vuoden maksusta. Liittoalennus tulee näiden vakuutuksien osalta automaattisesti voimaan ensimmäisen vuoden jälkeen.
Esimerkit ammattiliiton jäsenen liittoalennuksesta eri tapauksissa:

Kampanjakoodit ovat liittokohtaisia koodeja, jotka ovat käytössä erillisissä alennuskampanjoissa, joilla pystymme tarjoamaan liittosi jäsenille erityisen hyviä alennuksia. Kampanjakoodilla saa alennusta Turvan verkkokaupasta vakuutusta ostaessasi. Kampanjakoodi tulee aina syöttää manuaalisesti laskurilla erilliseen kampanjakoodi-kenttään ennen oston vahvistamista! Koodin antama alennus lasketaan sen jälkeen automaattisesti hintaan, joka näkyy laskurilla ennen oston vahvistamista.
Koodin syöttäminen on erityisen tärkeää, kun kyseessä on vakuutus, johon tarjoamme verkko-ostajan edun. Verkko-ostajan etu eli 20 % alennus on automaattisesti voimassa näiden vakuutuksien ostoa tehdessä, joten tämä tulee korvata erillisen kampanjakoodin antamalla alennuksella. Verkko-ostajan edun alennus korvautuu kun syötät kampanjakoodin laskurilla ostoa tehdessäsi.
Huomioitavaa on, että liittoalennusta ei voi yhdistää kampanjakoodilla saatavaan alennukseen, eli esimerkiksi kun ostaa kotivakuutuksen 25 % alennuksen oikeuttavalla kampanjakoodilla esim. AMMATTILIITTOKOTI25, saat 25 % alennuksen sekä mahdollisen omistaja-alennuksen 10 % alennuksen ensimmäiseksi vuodeksi, eli 25 % + 10 % = 28 %. Kampanja-alennuksen päätyttyä liittoalennus tulee voimaan ja omistaja-alennus jatkuu.
Valitettavasti kaikkia Turvan vakuutuksia ei vielä tällä hetkellä ole mahdollista ostaa verkkokaupasta, tätä kehitämme kokoajan. Vakuutuksista, jotka eivät ole verkosta ostettavissa, voit pyytää meiltä tarjouksen verkossa olevan lomakkeen kautta.
Samaan ostoskoriin et valitettavasti saa lisättyä eri vakuutuksia, vaan jokainen vakuutus tulee ostaa erikseen verkkokaupastamme. Kuitenkin, kerran vahvasti tunnistauduttuasi voit ensimmäisen oston jälkeen siirtyä suoraan seuraavan vakuutuksen laskurille, ja jatkaa ostoa ilman että joudut tunnistautumaan uudelleen. Tunnistautuminen on voimassa tietyn ajan oston jälkeen, ennen kuin se automaattisesti aikakatkaistaan, jos et kirjaa itseäsi ulos ensimmäisen oston päätteeksi.
Räätälöidyt tuotteet ja kampanjat liiton jäsenille
Turvalta saat hinta-alennusten lisäksi erityisen kattavat, juuri liittojen jäsenille räätälöidyt vakuutustuotteet. Alta löydät ajankohtaiset edut!
Henkivakuutuksen hintaesimerkki vuonna 2023: 30-vuotias Akavan Erityisalojen jäsen, korvaussumma 100 000 €. Turvassa-henkivakuutuksen myöntää LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö.
Vinkit digiasiointiin
Turva palvelee sinua siellä, missä sinulle kulloinkin parhaiten sopii. Ota ainakin nämä palvelut käyttöön, niin saat kaiken irti Turvan asiakkuudestasi.
Lataa TaskuTurva-sovellus
TaskuTurvasta näet omat ja liittosi ottamat vakuutukset. Voit tarkastella laskujasi, viestitellä kanssamme, käyttää suorakorvauskortteja, ja hoitaa korvausasioita. Sen kautta saat myös tietoa ajankohtaisista eduistasi, kuten alennuksista ja arvonnoista!
Turvaa ulkomaan matkoille mukaan!
Ulkomaan matkalle lähtiessä on hyvä varmistaa, että matkavakuutusasiat ovat kunnossa. Matkavakuutuskortin* löydät näppärästi TaskuTurva-sovelluksesta, tai jos TaskuTurvan lataaminen ei onnistu, voit tulostaa matkavakuutustodistuksen verkkopalvelusta. Viisumitodistuksen saat meiltä tilaamalla.
Lupa viestiä eduista, kilpailuista ja palveluista
Varmista, että olet antanut suostumuksen sekä ammattiliittotietosi käyttöön, että erillisen markkinointiluvan. Näin saat ensimmäisenä tiedon uusista eduista, kilpailuista ja palveluistamme.
*Matkavakuutuskortti löytyy TaskuTurvasta, kun sinulla on matkavakuutus tai ammattiliittosi on vakuuttanut sinut vapaa-ajan matkat kattavalla matkavakuutuksella.
Hae korvausta liiton jäsenvakuutuksesta
Voit tehdä vahinkoilmoituksen helposti Turvan verkkopalvelussa. Katso toimintaohjeet eri tilanteisiin ja ilmoita vahingosta.
Tapaturmaan liittyvä ensimmäinen hoitolaitoskäynti hoituu suorakorvauskortilla
Tapaturmaan liittyvä ensimmäinen hoitolaitoskäynti Pihlajalinnassa sujuu Akavan erityisalojen jäseneltä omaa rahaa käyttämättä aina 500 euroon asti ilman omavastuuta, jos kuulut liiton vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen piiriin. Näytät vain TaskuTurvasta OAJ:n suorakorvauskorttia.
TaskuTurvasta löydät tarkemmat ohjeet suorakorvauskortin käyttöön. Ohjeet löytyvät TaskuTurvan "Oma Turvani" näkymästä.
Usein kysyttyä liiton vakuutuksista
Ennen reissuun lähtöä kannattaa ladata
Voit tehdä vahinkoilmoituksen helposti Turvan verkkopalvelussa. Katso toimintaohjeet eri tilanteisiin ja ilmoita vahingosta
Jos ammattiliiton jäsen eroaa liitosta ja Turva saa tästä tiedon, asiakkaalta poistuu 10 % jäsenalennus vapaaehtoisista vakuutuksista pääeräkuukaudesta alkaen.
Jos asiakkaalla on Liittokasko, jota myydään vain ammattiliittojen jäsenille, jää kyseinen vakuutus voimaan, mutta uutta Liittokaskoa ei ole mahdollista enää ostaa.
Jos jäsen vaihtaa liittoa tulee vaihdoksesta ilmoittaa Turvalle, jonka jälkeen kaikki ammattiliitonjäsenen edut säilyvät ennallaan. Voit tehdä muutoksen