Myöhästyminen, peruuntuminen ja keskeytyminen järjestömatkalla
Katso toimintaohjeet, jos matka on peruuntunut tai keskeytynyt, tai olet myöhästynyt järjestömatkalta.
Myöhästyminen
Matkalta myöhästyminen tarkoittaa sitä, ettet ehdi lentokoneeseen, laivaan, linja-autoon tai junaan alkuperäisen matkasuunnitelmasi mukaisesti.
Matkalta myöhästyminen korvataan muun muassa silloin, kun matkalla käyttämäsi yleisen kulkuneuvon kulku estyy poikkeavan säätilan tai teknisen vian vuoksi tai käyttämäsi yksityinen kulkuneuvo joutuu liikennevahinkoon, joka pakottavasti estää matkasi jatkamisen. Matkalta myöhästymisen vuoksi korvataan muun muassa ylimääräiset matka- ja majoituskustannukset.
Toimi näin
-
1. Hae korvausta matkanjärjestäjältäHae ensin korvausta matkanjärjestäjältä, mikäli jatkoyhteydeltä myöhästyminen johtuu heistä riippuvista syistä.
-
2. Tee vahinkoilmoitusTee vahinkoilmoitus sähköisellä lomakkeella. Lisää hakemuksen liitteeksi ammattiliitoltasi vahvistus järjestömatkaan tai -tilaisuuteen osallistumisesta.
-
3. Vahingon käsittelyJos olet lähettänyt hakemuksen, voit rauhassa odottaa päätöstä. Pyydämme sinulta lisätietoja, jos sellaisia tarvitsemme. Korvauspäätöksen toimitamme verkkopalveluun tai tekstiviestillä.
Voit tarkistaa ajantasaiset käsittelyaikamme täältä .
Peruuntuminen
Matkustajavakuutuksesta korvataan matkan peruuntuminen silloin, kun se on aiheutunut vakuutetun tai lähiomaisen vakavasta ja äkillisestä sairastumisesta, tapaturmasta tai kuolemasta tai vakuutetun Suomessa olevaan omaisuuteen kohdistuneesta merkittävästä vahingosta, kuten vesi- tai palovahingosta. Matkan peruuntumisesta korvataan se osuus matkan hinnasta, jota matkanjärjestäjä ei ole velvollinen palauttamaan.
Toimi näin
-
1. Käy lääkärissäJos matkasi peruuntuu sairauden tai tapaturman vuoksi, käy lääkärin vastaanotolla tai ole etäyhteydessä lääkäriin. Lääkärikäynnistä aiheutuvat kustannukset eivät ole matkustajavakuutuksesta korvattavia.
-
2. Ilmoita matkanjärjestäjällleIlmoita peruutuksesta matkanjärjestäjälle tai kuljetusyhtiölle ja hae ensin korvausta heiltä.
-
3. Tee vahinkoilmoitusJos olet itse maksanut matkan kuluja, hae korvausta verkkopalvelussa. Jos liitto, alayhdistys tai ammattiosasto on vastannut matkan järjestämisestä ja maksanut kustannukset, ammattiliitto voi hakea korvausta
sähköisellä lomakkeella .
-
4. Vahingon käsittelyJos olet lähettänyt hakemuksen, voit rauhassa odottaa päätöstä. Pyydämme sinulta lisätietoja, jos sellaisia tarvitsemme. Korvauspäätöksen toimitamme verkkopalveluun tai tekstiviestillä.
Voit tarkistaa ajantasaiset käsittelyaikamme täältä .
Keskeytyminen
Matkustajavakuutuksesta korvataan matkan keskeytyminen silloin, kun se on aiheutunut vakavasta matkasairaudestasi tai matkatapaturmastasi, lähiomaisesi vakavasta ja odottamattomasta sairastumisesta, tapaturmasta tai kuolemasta tai Suomessa olevaan omaisuuteesi kohdistuneesta merkittävästä vahingosta, kuten vesi- tai palovahingosta.
Toimi näin
-
1. Ulkomaan matkalla ota yhteys SOS InternationaliinJos järjestötehtävämatkasi keskeytyy ulkomailla edellä mainituista syistä, ota yhteyttä yhteistyökumppaniimme SOS Internationaliin. Suomenkielinen hätäpalvelu palvelee sinua ympäri vuorokauden jokaisena viikonpäivänä numerossa
+358 1019 5111 . -
2. Kotimaan matkallaJos vahinko on sattunut kotimaan matkalla, maksa ylimääräiset kulut ensin itse ja hae niistä sitten korvausta Turvasta.
-
3. Tee vahinkoilmoitusIlmoita vahingosta verkkopalvelussa. Liitä vahinkoilmoitukselle ammattiliitostasi vahvistus järjestömatkaan tai -tilaisuuteen osallistumisesta. Jos olet maksanut itse hoitokuluja, voit hakea niistä korvausta verkkopalvelussa.
-
4. Vahingon käsittelyJos olet lähettänyt hakemuksen, voit rauhassa odottaa päätöstä. Pyydämme sinulta lisätietoja, jos sellaisia tarvitsemme. Korvauspäätöksen toimitamme verkkopalveluun tai tekstiviestillä.
Voit tarkistaa ajantasaiset käsittelyaikamme täältä .
Usein kysyttyä
Järjestötehtäviä ovat liiton järjestämät kokoukset, koulutustilaisuudet, seminaarit, kesä- ja talvipäivät ja muut vastaavat tapahtumat.
Matkalta myöhästyminen tarkoittaa sitä, ettet ehdi lentokoneeseen, laivaan, linja-autoon tai junaan alkuperäisen matkasuunnitelmasi mukaisesti.
Matkan keskeytymisestä korvataan muun muassa ylimääräiset matka- ja majoituskustannukset.
Ammattiliiton edustaja voi hakea kuluja täyttämällä lomakkeen.
Vai etsitkö näitä?
Verkkopalvelu
Verkkopalvelussa tarkastelet vakuutustesi tietoja ja laskujasi, ilmoitat vahingosta tai viestittelet kanssamme.
Kohti kestäviä valintoja
Haluamme sitoutua ympäristötyöhön, jolla on vaikutusta.
Mutkattomasti paras vakuutusyhtiö!
Suomen tyytyväisimmät asiakkaat Turvassa jo 12. kerran.
Olethan jo ladannut TaskuTurva -mobiilisovelluksen?
TaskuTurvan avulla voit tarkastella vakuutuksiasi ja hoitaa vakuutusasioitasi. Sieltä löydät myös vakuutuksiin liittyvät suorakorvauskortit ja voit viestitellä kanssamme.
Kerro mielipiteesi uusista sivuista – voit voittaa S-ryhmän 500 € lahjakortin!
Kerro mielipiteesi uusista sivuista – voit voittaa S-ryhmän 500 € lahjakortin!
Henkilöasiakkaan asiointi
Suosituimmat tuotteet
Etuja ja linkkejä