Sairastuin yrittäjänä ammattitautiin
Ammattitautina korvataan sairaus, joka on aiheutunut työn fysikaalisesta, kemiallisesta tai biologisesta tekijästä. Lisäksi edellytetään, että aiheutunut sairaus on todennäköisessä ja pääasiallisessa syy-yhteydessä työhön. Tyypillisiä ammattitauteja ovat mm. melualtistuksen aiheuttama meluvamma tai yläraajarasituksen aiheuttama rannekanavaoireyhtymä (fysikaalinen tekijä), pesuaineen aiheuttama käsi-ihottuma (kemiallinen tekijä) ja homealtistuksen aiheuttama astma (biologinen tekijä).
Mikäli sairaus todetaan ammattitaudiksi, korvataan muun muassa aiheutuneita hoito- ja kuntoutuskuluja, ansionmenetystä, pysyvän haitan korvausta ja vakavammissa vahingoissa edunsaajille perhe-eläkettä ja hautausavustusta.
Mikäli sairautta ei todeta ammattitaudiksi, korvataan ammattitautiepäilyn takia syntyneitä tutkimuskuluja. Ammattitautitutkimusten aiheuttaman työkyvyttömyyden ajalta korvataan ansionmenetystä enintään 7 päivän ajalta.
Toimi näin
-
Tee vakuutustodistus. Se kannattaa tehdä Turvan verkkopalvelussa, jolloin tapaturmailmoitukseen ei tarvitse täyttää kaikkia samoja tietoja uudelleen.
Kirjaudu sisään
Jos sinulla ei ole verkkopalvelua käytettävissäsi, voit tehdä vakuutustodistuksen sähkösellä lomakkeella.
Vakuutustodistus - Voit halutessasi lähettää vakuutustodistuksen matkapuhelimeesi ja/tai tulostaa sen täyttämisen jälkeen. Toimita vakuutustodistus hoitolaitokseen laskutusta varten. Saat vakuutustodistuksella ammattitautiepäilyn tutkimuskulut maksutta.
-
Tee työterveyslääkärin epäilemästä ammattitaudista vahinkoilmoitus Turvan verkkopalvelussa.
Kirjaudu sisään
Jos sinulla ei ole käytössäsi verkkopalvelua, ilmoita vahingosta sähköisellä lomakkeella
Ammattitauti-ilmoitus - Ammattitautiepäilyn tutkimuksia tehdään usein Työterveyslaitoksella tai työlääketieteen poliklinikalla, jonne saat lähetteen työterveyslääkäriltä. Mikäli jatkotutkimukset tehdään muualla, voit valita hoitopaikan, yhteistyökumppaneitamme ovat muun muassa Pihlajalinna, Terveystalo ja Mehiläinen. Laajempia jatkotutkimuksia varten lääkärisi pyytää Turvalta lääkärinlausunnolla maksusitoumuksen.
- Lähetämme tekstiviestillä tai kirjeellä sinulle tiedon siitä, että korvausasia on tullut vireille Turvassa. Lähetämme sinulle myös lisätietokyselyn oireiden alkuvaiheesta ja altistumisesta.
- Jos olet itse maksanut jotain hoitokuluja tai tarvitset lisätietoja, ota yhteyttä korvauspalveluumme p. 01019 5108. Säilytä alkuperäiset kuitit ja tositteet maksamistasi kuluista. Aiheutuneista kuluista tulee hakea korvausta viimeistään vuoden kuluessa niiden aiheutumisesta.
- Saamme käsittelyyn tarvittavat lääkärinlausunnot suoraan hoitolaitoksilta. Voit kuitenkin halutessasi toimittaa maksusitoumuspyyntöön liittyvän lääkärinlausunnon käsittelyymme sähköpostilla LTT-korvaus(at)turva.fi. Tästä voit lähettää asiakirjat suojatun yhteyden kautta. Toimita tiedoksemme myös mahdolliset työpaikalla tehdyt työolosuhderaportit.
- Kun olet hakenut korvausta, käsittelemme asiasi mahdollisimman pian. Jää siis odottamaan korvauspäätöstämme tai yhteydenottoamme. Mikäli tarvitsemme sinulta lisätietoja tai tositteita, otamme sinuun yhteyttä.
Onko sinulla oikeudet ilmoittaa vahingosta verkkopalvelussa?
Verkkopalvelussa voivat yrityksen puolesta ilmoittaa sellaiset henkilöt, joille on annettu oikeudet kyseisen vakuutuksen hoitoon. Yrityksesi verkkopalvelun pääkäyttäjä tai käyttöoikeushallitsija voivat antaa sinulle oikeudet verkkopalveluun.
Lue lisää verkkopalvelusta ja valtuuttamisesta.
Yhteystietomme
LTT-korvaus(at)turva.fi
01019 5108
korvauspalvelut
aukioloaikamme ovat ma-pe 9-16
Maksuton postiosoite:
Turva
INFO: LTKOR
Tunnus 5017204
00006 VASTAUSLÄHETYS