Liikennevahinko ulkomailla
Liikennevahingot
Liikennevahingossa on osallisena muitakin kuin yrityksen ajoneuvo, esimerkiksi toinen ajoneuvo, polkupyöräilijä, jalankulkija, ulkopuolisen omaisuutta, ajoneuvon kuljettaja tai sen matkustaja. Ulkomailla sattuneet liikennevahingot korvataan vahinkomaan liikennevakuutuslain mukaisesti.
- Henkilövahinkojen osalta kuljettaja ja matkustaja ovat kuitenkin ETA-maissa tapahtuneissa liikennevahingoissa oikeutettuja Suomen liikennevakuutuksen mukaisiin korvauksiin omasta liikennevakuutuksestaan.
- ETA-alueen ulkopuolella liikennevakuutuksen korvauspiiri on suppeampi ja korvausmäärät alempia kuin ETA-alueella. Esimerkiksi Venäjällä oma liikennevakuutus ei korvaa kuljettajan henkilövahinkoja.
- Jos olet syytön liikennevahinkoon, joka on sattunut ETA-maassa, voit hoitaa vahinkoasian matkasi jälkeen Suomessa vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiön korvausedustajan kanssa.
- Jos et tiedä, kuka toimii vahingon aiheuttaneen vakuutusyhtiön korvausedustajana Suomessa, Liikennevakuutuskeskus selvittää sen puolestasi. Halutessasi voit hoitaa vahinkoasian myös tapahtumamaassa vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiön kanssa.
- Älä allekirjoita ulkomailla mitään sellaista asiakirjaa, jonka sisältöä et ymmärrä.
- Venäjällä sattuneista liikennevahingoista katso tarkemmat ohjeet alla olevista toimintaohjeista.
Kaskovahingot
Ulkomailla voi sattua vahinkoja yrityksen omalle ajoneuvolle ilman muita osallisia. Turvan kaskot ovat vakuutusehtojen mukaisesti voimassa myös ulkomailla.
Mikäli ajoneuvo vaurioituu vahingon takia ulkomailla, kannattaa paikan päällä ajoneuvolle teettää vain hätäkorjaus, jotta pääset jatkamaan matkaasi turvallisesti. Jos mahdollista, korjauta vaurioitunut ajoneuvo vasta Suomessa.
Toimi näin
- SOS-hätäpalvelu ulkomailla 24h suomenkielinen hätäpalvelu palvelee sinua ympäri vuorokauden jokaisena viikonpäivänä numerossa +358 1019 5111. Soita hätäpalveluun esimerkiksi, kun tarvitset apua lähimmän lääkäriaseman löytämisessä, jos hoidon laskuttamisessa on ongelmia tai joudut ulkomailla sairaalahoitoon
- Mikäli vahingossa tuli henkilövahinkoa, hakeudu tarvitsemaasi hoitoon. Annamme lisäohjeita tehtyäsi vahinkoilmoituksen Turvalle (katso kohta 3).
- Jos ajoneuvon vauriot ovat pienet:
- Ota kuvia ajoneuvon vaurioista.
- Jos ajoneuvoa ei voi ajaa, hinauta se lähimmälle korjaamolle.
- Korjauta vahinko ja maksa korjaus itse. Säästä alkuperäiset asiakirjat.
-
Ilmoita vahingosta tekemällä vahinkoilmoitus yrityksen verkkopalvelussa tai soita korvauspalveluumme numeroon 01019 5108.
Kirjaudu sisään
Kun olet tehnyt ilmoituksen, olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä. Saat meiltä tarkemmat ohjeet. Verkkopalvelu on käytettävissä joka päivä klo 7-23. -
Pyydämme alkuperäiset asiakirjat ja lisäselvitykset tarpeen mukaan (esimerkiksi laskut, kuitit, rikosilmoitus, valokuvat, mahdollinen yhteinen vahinkoilmoitus).
Jos ajoneuvon vauriot ovat suuremmat ja korjaus kestää useita päiviä: - Ota mahdollisimman pian yhteys SOS-hätäpalveluun numeroon +358 1019 5111.
- Ota kuvia ajoneuvon vaurioista.
-
Ilmoita vahingosta tekemällä vahinkoilmoitus yrityksen verkkopalvelussa tai soita korvauspalveluumme numeroon 01019 5108.
Kirjaudu sisään
Kun olet tehnyt ilmoituksen, olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä. Saat meiltä tarkemmat ohjeet. Verkkopalvelu on käytettävissä joka päivä klo 7-23.
Jos joudut liikennevahinkoon Venäjällä
- Kutsu poliisi paikalle kaikissa liikennevahinkotilanteissa, hätänumero on 02.
- Ajoneuvoa ei saa liikuttaa vahinkopaikalla ennen poliisin saapumista.
- Venäjällä ilmoitus vahingosta on tehtävä aiheuttajan liikennevakuutusyhtiöön viiden päivän sisällä vahingon tapahtumisesta, joten ota yhteyttä välittömästi myös vastapuolen vakuutusyhtiöön. Ilman yhteydenottoa korvauksen saaminen vaikeutuu.
- Ilmoita vahingosta myös Venäjän Vihreä kortti -toimiston 24 h puhelinpalveluun numeroon +7 495 6412 787. Sieltä saat toimintaohjeita vahinkotilanteessa englannin kielellä.
- Lisätietoa Venäjän vahingoista saat Liikennevakuutuskeskuksen sivuilta.
Onko sinulla oikeudet ilmoittaa vahingosta verkkopalvelussa?
Verkkopalvelussa voivat yrityksen puolesta ilmoittaa sellaiset henkilöt, joille on annettu oikeudet kyseisen vakuutuksen hoitoon. Yrityksesi verkkopalvelun pääkäyttäjä tai käyttöoikeushallitsija voivat antaa sinulle oikeudet verkkopalveluun.
Lue lisää verkkopalvelusta ja valtuuttamisesta.