Pyydä tarjous koti-, tapaturma,-
ja matkustajavakuutuksesta.
Vakuutukset nuorelle aikuiselle
Kun rakkaat ihmiset ja asiat on vakuutettu, huolia ei tarvitse murehtia etukäteen. Jos elämä kolhaisee, on hyvä olla Turvassa.
Ensimmäisia vakuutuksia ottaessasi haluamme käydä vakuutuksen sisällön kanssasi läpi. Pyydä tarjous verkon kautta, soita 01019 5110 tai tule käymään, niin hoidetaan vakuutusasiasi kerralla kuntoon!
Millaisia vakuutuksia nuori aikuinen tarvitsee?
-
Laaja kotivakuutus antaa turvaa äkillisten ja ennalta arvaamattomien vahinkojen varalle, esimerkiksi silloin, jos kännykkäsi rikkoutuu, oman tai vuokra-asunnon parketti vahingoittuu, astianpesukone päästää vedet lattialle tai pyöräsi varastetaan.
Laaja kotivakuutus on hyvä turva myös opiskelija-asunnon irtaimistolle. Aina vahinko ei johdu sinusta. Irtaimistovakuutus antaa turvaa myös esimerkiksi silloin, jos naapurisi vesivahinko vahingoittaa sinunkin omaisuuttasi.
-
Täysajan tapaturmavakuutus on voimassa vapaa-ajan lisäksi myös työaikana. Vakuutus toimii apunasi, jos esimerkiksi kompastut kotipihassa, putoat hevosen selästä tai loukkaat muuten itseäsi. Vakuutukseen sisältyy hoitokulujen lisäksi valitsemasi pysyvän haitan kertakorvaus, ja voit lisätä siihen myös turvan ohimenevän työkyvyttömyyden ja tapaturmaisen kuoleman varalle.
Jos kilpaurheilet tai harrastat vakuutusehdoissa mainittuja ns. riskialttiita lajeja kuten kamppailulajeja tai sukellusta, tarvitset lisäksi urheiluvakuutuksen.
- Matkustajavakuutus on turvanasi, jos sairastut tai sinulle sattuu tapaturma matkalla. Matkustajavakuutukseen kuuluvat lisäksi matkan peruuntumis-, keskeytymis- ja matkalta myöhästymisen turvat. Vakuutus kannattaa ottaa ajoissa, sillä peruuntumisturva tulee voimaan vain, jos vakuutus on otettu vähintään 3 vuorokautta ennen matkaa. Jos harrastat urheilua tai aiot kokeilla vaikka laitesukellusta, varmista vakuutuksen voimassaolo kyseisessä lajissa. Esimerkiksi kilpaurheilua ja laitesukellusta tavallinen matkustajavakuutus ei kata.
- Jos perheeseesi kuuluu puoliso ja jälkikasvua, on hyvä vakuuttaa itsesi henkivakuutuksella. Sillä turvaat perheesi toimeentulon, jos sinulle sattuu jotakin.
Suomeksi:
På svenska:
Sinua saattavat kiinnostaa myös:
Omaan kotiin
Mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon, kun muuttaa omaan kotiin? Sähkösopimus, muuttoauto ja monta muuta asiaa. Entä oletko muistanut vakuuttaa kotisi ja tavarasi? Lue hyödylliset juttumme muuttoon ja omaan kotiin liittyen.
- Muuttajan muistilista – mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon, kun muuttaa omaan kotiin?
- Miksi kotivakuutus on niin tärkeä, kun muuttaa asumaan omaan kotiin?
- Missä kaikkialla kotivakuutus on voimassa?
- Saako vuokra-asuntoa remontoida?
- Voinko asentaa pesukoneen itse?
- Edessä muutto omaan kotiin? Hanki ainakin nämä 10 asiaa
- Opiskelija Petja, 21: ”En tajunnut yhtään, mitä kaikkea omassa kodissa pitää olla!”
- Satsaa kierrätykseen – kukkarosikin kiittää
Seikkailut odottaa
Matkustaminen on kivaa, sehän on selvää. Mutta aina ei kaikki suju kuin Strömsössä vaan matkalaiselle sattuu ja tapahtuu. Vähän suunnittelua ja ennakointia auttaa tässäkin tapauksessa. Katso mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon ennen matkalle lähtöä.
Elä täysillä – Turva turvaa
Älä kadu elämätöntä elämää kiikkustuolissa. Kun rakkaat ihmiset ja asiat on vakuutettu, huolia ei tarvitse murehtia etukäteen. Ne tulevat, jos ovat tullakseen – ja niistä selvitään yhdessä. Kun elämä kolhaisee, on hyvä olla Turvassa.