Ruokapankin tilanne huolestuttaa - Turva haluaa auttaa
9.12.2022 - Turva mukana
Turva osallistuu vuonna 2022 Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän ruokakassikeräykseen 30 000 euron lahjoituksella. Varat käytetään joulunalusajan ruokakassien lahjoituksiin vähävaraisille.
Lahjoituksia ruokakassikeräykseen Turva on tehnyt jo kolmena peräkkäisenä vuonna, sillä tavoitteena on ollut löytää pidempiaikaisia lahjoituskohteita. Ruoka-, sähkö- ja lämmityskulut ovat nousseet merkittävästi, joten avuntarvitsijoiden määräkin kasvaa.
– Ruoka-apua tarvitsee kasvava joukko ihmisiä ja siksi lahjoittaminen ruokakassikeräykseen tuntuu erityisen tärkeältä tänä vuonna, kiteyttää Turvan toimitusjohtaja Ville Raunio.
Ruokakassikeräyksen apu menee perille Tampereen seurakuntien Ruokapankin kautta.
– Nyt tarvitaan apua heiltä, jotka pystyvät auttamaan. Turva on yhteiskunnallinen toimija ja vastuumme on näyttää esimerkkiä ja tuoda oma panoksemme yhteiskunnan yhteiseen hyvään, Raunio painottaa.
Ruokapankin mukaan tänä vuonna on haasteita pystyä avustamaan vähävaraisia avuntarvitsijoita tarpeeksi. Ruoan hinnan nousu on aiheuttanut lisäongelman, kun rahalla saa aiempaa vähemmän. Turva on mukana auttamassa Ruokapankin kummina nyt kolmatta vuotta. Nyt toivommekin, että kaikki yritykset ja myös yksityishenkilöt ottaisivat osaa tähän tärkeään haasteeseen ja lähtisivät mukaan lahjoittamaan.
Ruokakassikeräykseen tehdyn lahjoituksen lisäksi joulumuistamisiin varatut rahat lahjoitamme tänä vuonna Ukrainan lasten tukemiseen Pelastakaa lapset ry:n kautta. Kohteen valitsivat Turvan asiakkaat. Lisäksi olemme vuoden aikana tehneet lahjoituksia myös muille apua tarvitseville: Tampereen ensi- ja turvakoti ry:lle, Unicefin hätäapukeräyksen ja SPR:n katastrofirahaston kautta ukrainalaisille. Ammattiliittoyhteistyönä Turva on mukana myös Akavan Erityisalojen joululahjoituksessa Helsinki Missiolle ja Suomen Luonnonsuojeluliitolle.
Katso myös:
Mutkattomasti Suomen paras – Turvan asiakkaat ovat vakuutusalan tyytyväisimpiä jälleen kerran
7.11.2022 | Turvassa tapahtuu
Turva on voittanut vakuutusalan asiakastyytyväisyyskyselyn upealla tavalla jo 11. kerran. Yksityisasiakkaiden kategoriassa Turva sijoittui selväksi ykköseksi, kertoo EPSI Ratingin tuorein vakuutusalan toimialatutkimus. Turvan asiakkaat ovat vakuutusyhtiöönsä kaikkein tyytyväisimpiä.
Turva on mukana BC Nokian kaikkien aikojen kaudella
4.10.2022 | Turva mukana
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva ja BC Nokia jatkavat menestyksekästä yhteistyötään kaudella 2022–23. Sopimukseen kuuluu optio kaudelle 2023–24. "Kaikkien aikojen kausi" tarkoittaa BC Nokialle tinkimätöntä asennetta niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Matkanjärjestäjä Deturin ongelmat
23.9.2022 | Tuoteuutiset
Matkanjärjestäjä Deturin viime päivinä uutisoitu uudelleenjärjestely on aiheuttanut hankaluuksia matkailijoille.