Turva ja Manse PP teki kolmivuotisen yhteistyösopimuksen
8.4.2022 - Turva mukana
Vakuutusyhtiö Turva ja Tampereen oma pesäpalloseura Manse PP ovat tehneet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen – Turva toimii tulevina kausina Manse PP:n pääyhteistyökumppanina. Yhteistyötä Turvan ja Manse PP:n välillä on tehty jo vuodesta 2020 alkaen.
– Kokemukset yhteistyöstä kahden kauden ajalta ovat olleet erittäin positiivisia. Haluamme kehittää yhteistyötä pitkäjänteisesti ja siksi päädyimmekin jatkamaan sopimusta kerralla kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Turvaa ja Manse PP:ta yhdistää positiivisuus sekä vahva halu kehittyä ja tehdä yhteistyötä. Nämä ovat erinomaiset lähtökohdat pidemmälle yhteistyölle, kertoo Turvan toimitusjohtaja Ville Raunio.
Tamperelaisten viimeisin Superpesis-kesä oli huikea! Manse PP:n miehet voittivat kultaa ja naiset upeasti pronssia. Turvankin aktiiviset pesäpallofanit seurasivat tiukasti molempien joukkueiden otteita Kaupin pesäpallostadionilla pitkin kautta. Innokkaimmat suuntasivat fanibussilla myös vieraspeleihin, aina Kouvolan stadionille saakka. Pääsivät turvalaiset viime syksynä myös Manse PP:n järjestämään pesiskouluun, mitä odotetaan innolla myös tänäkin vuonna!
Pesäpallohurmio Tampereella kiihtyy entisestään ja odotukset tulevalle kaudelle ovatkin korkealla, sillä Manse PP:n miesten sekä naisten joukkueet voittivat vastikään pesiksen Halli-SM -turnaukset. Manse PP avaa tulevan Superpesis-kautensa vieraskentillä, sillä Kaupin kotistadion on remontissa vielä alkukesän ajan. Kuitenkin heti heinäkuun ensimmäisestä viikonlopusta alkaen Kaupissa pelataan taas.
– Nyt on kyllä hyvät fiilikset tulevasta kaudesta! Hyvät yhteistyökumppanit antavat meille mahdollisuuden keskittyä mahdollisimman hyvin meidän omaan juttuun, eli pesäpalloon. Meillä on hieno tilanne pelaajien vakuuttamisen suhteen pitkäksi ajaksi, kun jo hyvin alkanut yhteistyö jatkuu. On hienoa päästä jatkamaan yhteistyötä Turvan kanssa ainakin tulevan kolmen kauden ajan, kertoo Manse PP:n lukkari Juha Puhtimäki.
Yhteistyö Turvan ja Manse PP:n välillä on kehittynyt huimasti vuosien varrella ja sitä pyritään kehittämään entisestään myös tulevina vuosina. Koko Turvan porukka odottaa innolla pidempiaikaista yhteistyötä sekä tietysti Superpesis-kesää!
Onnea ja menestystä tulevaan kauteen Manse PP!
Katso myös:
Ukrainan sotatila - Matkan peruuntumisen ja keskeytymisen korvattavuus
25.2.2022 | Tuoteuutiset
Venäjä on aloittanut laajamittaisen sotilasoperaation Ukrainassa. Nämä ohjeet koskevat Turvan matkustajavakuutuksia sekä ammattiliittojen matkustajavakuutuksia ja ovat tilanteisiin, kun matkakohteena on Ukraina. Venäjälle suuntautuvissa matkoissa korvattavuudessa ei ole normaalista poikkeavaa.
Ulkoministeriön matkustustiedote: Ukraina
Turva vakuutusalan kasvun kärjessä
17.2.2022 | Turvassa tapahtuu
Turvan kannattavan kasvun avainluvut:
• Vakuutusmaksutulo 132,6 M€, + 8,8 %
• Vahinkovakuutuksen yhdistetty kulusuhde 91,9 %
• Omistaja-asiakkaille palautunut etuina 10,2 M€
• Vakavaraisuus 242 %
• Henkilöasiakkaita 209 742, yritysasiakkaita 10 085