PV Turva saateltiin talviteloille

21.11.2019 - Turva mukana

PV Turvana kausi on ohi ja vene on telakoitu.

PV Turvan kausi on ohi tältä vuodelta ja vene on telakoitu. Kesä oli jälleen kiireinen Pirkanmaalla ja Pyhäjärvi työllisti PV Turvaa 35:llä tehtävällä.

Ensimmäinen tehtävä tuli heti toukokuun alussa äitienpäivänä ja työtä on riittänyt pitkälle syksyyn. Vaikka suurin osa tehtävistä on ollut avustustehtäviä, Turvalla pelastettiin kesällä kolme ihmistä välittömästä hengenvaarasta.

Tampereen kasvava festivaalitarjonta keräsi kansaa Ratinan ympäristöön ja Turva hoiti festivaalien vesialuevalvontaa jälleen mallikkaasti. PV Turva valvoi festarikävijöiden turvallista juhlintaa SaunaOpenissa, Tammerfesteillä, Helvettisaaressa sekä Blockfesteillä. Ja mahtui mukaan myös Pirkanmaan Pelastuskoirat ry:n syyskuussa järjestämä joukkuekatselmus, jossa testattiin pelastukoiraryhmien etsintätaitoja.

PV Turvalle ajotunteja kertyi 230 tuntia ja polttoainetta tankattiin 1570 litraa. Ajomatkaa kertyi n. 1400 merimailia eli noin 2520 kilometriä. Brittteinsaarten meripelastusseura RNLI:n rakentama pelastusalus, merkiltään Atlantic 75, oli siis kovassa käytössä. Talven aikana PV Turva huolletaan ja valmistellaan ensi kesän kauteen, mikä alkaa heti jäiden lähdön jälkeen.

Kaikille rauhallista talvea toivotellen ja venekautta 2020 odotellen,
Suomen Meripelastuseura Pirkanmaa ry

Kuva ja teksti: Ilmari Alentola, PV Turvan alusvastaava

Katso myös: