Rakennamme uutta – ihanaa!

12.4.2019 - Riitta Yliviikari

Lue Riitta Yliviikarin uusin blogi!

Meillä kaikilla on tuntumaa rakentamiseen tai remontointiin. Olemme pienimmillään olleet hengessä mukana tai kuulolla, kun lähimmäisemme ovat tosi toimessa tai sitten olemme itse olleet tekemässä jotakin kokonaan uutta.

Suurimmalle osalle osallistuminen rakentamiseen tai remontointiin tarkoittaa jotain edellä mainittujen ääripäiden välimaastoa. Ihmisellä on halu uudistaa ja uudistua, se on uskoa tulevaisuuteen.

Meillä Turvassakin uudistutaan. Täytyy toki heti todeta, että uudistumista tapahtuu meillä ihan joka päivä, mutta nyt olemme ison äärellä. Meillä työn tekeminen tarkoittaa käytännössä asiakkaiden kohtaamisia ja lukuisten erilaisten järjestelmien käyttöä. Aloitimme jo jokin aika sitten ison järjestelmäuudistuksen. Koska kyse on isosta kehitystyöstä, menee siihen myös aikaa. Siksi itsekin vertaamme rakennushankettamme kerrostalon työmaahan.

Olen työn ulkopuolella kovin kiinnostunut remontoija ja rakentaja. Minusta on hienoa purkaa kerroksia vanhaa pois, ihastella, mitä pinnan alta löytyy ja lähteä sitten luomaan uutta. Totta kai parasta on nauttia lopputuloksesta, mutta ennen valmistumista on monta mielenkiintoista vaihetta ja vaihtoehtoa pohdittavana. Liekö luonteenpiirteeni sitten ohjannut työssäkin, koska työskentelen nyt tuon Turvan rakennushankkeen parissa.

Sekä työssä että vapaa-ajalla rakentaminen etenee tietyissä vaiheissa. Suunnitteluvaihe on todella mukavaa, mutta annas olla, kun tulee aika oikeasti saada jotakin aikaan! Huomaamme, että jotakin on muuttumassa. Yhtäkkiä vanha ja totuttu tuntuukin hyvältä ja ensimmäinen askel uutta kohti saattaa jopa pelottaa. Tekemistä seuraa epävarmuus, kun lopputuloksesta ei vielä ole mitään näyttöä.

Turvassa alkanut kevät on mielenkiintoista aikaa! Olemme ottamassa käyttöön ”ensimmäisen kerroksen” kerrostalostamme; uuden asiakashallintajärjestelmän. Kevään aikana saamme lisää tietoa järjestelmästä, kouluttaudumme, harjoittelemme. Lopulta kohtaamme sinut ja käytämme järjestelmää oikeasti asiakkaan kanssa!

Vaihdamme varmasti tunnetiloista toiseen uuden äärellä. Voi olla, että innostus, epäusko, tuskanhiki ja lopulta tyytyväisyys lopputulemaan vaihtelevat vilkkaastikin henkilöstömme kokemuksissa. Uskon kuitenkin, että ammattilaisemme alkavat jo muutaman päivän kokemusten jälkeen tottua uuteen työskentelyyn.

Niin se menee kotonakin. Välillä turhauttaa, kun rempassa ei loppua näy, mutta kuinka ihanaa onkaan, kun kaikki on lopulta valmista. Siinä on se hetki, kun päästään nauttimaan!

Uuden asiakasjärjestelmämme tavoite on helpottaa työskentelyä niin, että meille jäisi entistä paremmin aikaa keskittyä juuri sinuun ja sinun asiaasi ja jättää tietokoneen näpelöinti vähän vähemmälle siinä kohtaa.

Saimme juuri kotona vierashuoneen valmiiksi. Nyt ovat yövieraat enemmän kuin tervetulleita tutustumaan uuteen! Uuden äärellä toivotan myös sinut uutena tai jo tuttuna asiakkaana Turvaan! Tervetuloa!

Riitta Yliviikari
kirjoittaja on Turvan palvelujohtaja


Rakennamme uutta! Lue Turvan suuresta rakennustyömaasta

Katso myös: