Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Aika kiittää

29.8.2018 - Työelämä

Työni Turvassa on kymmenen vuoden vetovastuun jälkeen tulossa päätökseensä. Huomenna torstaina 30.8. on viimeinen varsinainen työpäiväni. Sitten on aika vähän vetää hetken henkeä, ennen kuin uudet tehtävät Sydänsairaalassa kutsuvat 24.9.

Olen ollut Turvassa kahteen eri otteeseen. Aloitin korvauspäällikkönä marraskuussa 1992 ja jäin toisen lapsen äitiysloman jälkeen kotiin vuonna 1996. Välillä kävin palvelusektorilla ja teollisuudessa.

Kun siirryin 2008 toimitusjohtajaksi Turvaan, silloiset kollegani veikkailivat, että en kyllä kauaa viihdy niin stabiililla alalla kuin mitä vakuutusala on. Alan kuulemma nopeasti kaivata takaisin lentokentille ja sesonkiluonteiseen rengasbisnekseen. Ihan kovin stabiilia ei elämä ole ollut. Tulin töihin suoraan finanssikriisin keskelle. Kasvavassa yrityksessä on ollut myös jatkuvaa positiivista pöhinää, kun toimiala on elänyt ja lainsäädäntö muuttunut jatkuvasti.

Turva on poikkeuksellinen finanssialan yritys, joka muistuttaa kulttuuriltaan perheyritystä. Meillä on välitön ilmapiiri ja leppoisa henki, jonka myös vieraat usein panevat merkille – erityisesti mikäli vierailevat lounasaikaan henkilöstöravintolassamme. Jutustelu, vitsailu ja nauru leimaavat yhdessä olemistamme. Monet sopimuskumppanimmekin ovat sanoneet, että mielellään käyvät Turvassa ja tekevät meidän ammattilaisten kanssa yhteistyötä.

Suhteemme asiakkaisiin on myös helppo ja mutkaton – puhumme asiakkaidemme kieltä. Olemme läsnä ammattiliittojen tapahtumissa ja pyrimme opiskelemaan eri liitoille tärkeitä ja merkityksellisiä asioita. Olen saanut oppia omassa tehtävässäni aivan valtavasti, ja tästä olen todella kiitollinen. Erityisesti mieleeni ovat jääneet erilaiset vierailut työpaikoilla luottamushenkilöiden isännöiminä: risteilyaluksella Turussa, terästehtaalla Imatralla, Takon kartonkitehtaalla kotikaupungissani Tampereella ja monessa muussa paikassa, mihin en olisi päässyt ilman Teitä.

Turvalaisten ja edustajiemme kanssa olen viettänyt monta ikimuistoista hetkeä. Työtä olemme tehneet yhdessä sillä ajatuksella, että haluamme pitää asiakkaat tyytyväisinä, palvella heitä hyvin ja tehdä heidän elämästään mahdollisimman helppoa. Yhdessä olemme saaneet välillä myös viettää upeita hetkiä vapaalle vaihtaen ja hyvien puhujien seurassa muun muassa Turva-päivillä.

Jotain suhteestamme kertoo myös se, että viime perjantaina törmäsin ruokakaupassa eläkeläiskerhomme entiseen vetäjään ja hymyssä suin halailimme ja toivottelimme toisillemme hyvää jatkoa. Lämmin, välittävä ilmapiiri on ollut minulle suuri arvo työyhteisössämme. Tämän uskon ja toivon jatkuvan.

Uudelle toimialalle siirtyminen on sekä äärimmäisen innostavaa että jännittävää. Suomalainen sairaanhoito on aivan huippuhyvää, ja pääsen mukaan yhteisöön, jossa kollegat vastaavat ihmishengistä. Moni tuttava on kertonut positiivisia kokemuksiaan erikoissairaanhoidosta. Vaikka on haikeaa lähteä, on myös mahtavaa päästä oppimaan uutta!

Jäähyväisvideossa henkilöstölle sanoin, että hymyillään kun tavataan. Tätä toivon myös teitä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kohdatessani.

Minna Metsälä
Kirjoittaja siirtyy syyskuussa yli 10 vuoden Turva-pestin jälkeen Tays Sydänkeskus Oy:n liiketoimintajohtajaksi.

Katso myös: