Asuminen27.4.2025Turvallinen pihasauna – vinkit rakentajalleSauna omalla tai mökin pihalla on monen suomalaisen unelma, jonka toteuttamiseen ei lähtökohtaisesti tarvitse enää rakennuslupaa. Vastuullasi on kuitenkin rakentamismääräysten noudattaminen ja saunan vakuuttaminen. Kokosimme kolme vinkkiä, joilla pidät huolta sekä pihasaunasi turvallisuudesta että vakuutusturvasta. Tutustu kotivakuutukseen
Lisää ajankohtaistaLiikenne17.2.2026Miten toimin kolaritilanteessa? Kolaripaikalla hätiköidyt päätökset voivat pahimmillaan aiheuttaa lisävahinkoja tai viivästyttää avunsaantia. Rauhalliset ja oikein kohdistetut ensitoimet auttavat turvaamaan osalliset, ehkäisevät lisäonnettomuuksia ja nopeuttavat vahinkojen käsittelyä. Asuminen10.2.2026Miksi Lehtovaarat luottavat Turvaan?Hirmumyrsky vei mökin katon, ikkuna rysähti karmeineen lattialle, matkailuauto hyytyi Viron maaseudulle – ja Turvan vakuutukset korvasivat. Tutustu tarkemmin.Terveys26.1.2026Henkivakuutus – miten, miksi ja kenelle?Olisiko juuri minun hyvä ottaa henkivakuutus? Kenelle siitä on eniten hyötyä ja mitä kannattaa miettiä ennen henkivakuutuksen ostopäätöstä? Poimi asiantuntijamme vinkit pohdintojesi tueksi.
Lisää ajankohtaista