Millainen auto lapsiperheelle?

lapsiperheen auto

Ennen lapsen syntymää hankitaan monenlaisia tarvikkeita ja välineitä, jotka helpottavat toimimaan arjen keskellä uuden tulokkaan kanssa. Osa hankittavista asioista on tärkeitä ja jopa välttämättömiä. Autoilevalle perheelle tällaisia asioita ovat esimerkiksi lasten turvaistuimet. Ilman oikeanlaista turvakaukaloa ei vauvalla ole asiaa automatkustajaksi. Turvaistuinten lisäksi moni perhe alkaa miettimään, onko nykyinen auto riittävän turvallinen tai onko autossa riittävästi tilaa vauvan välineiden, kuten vaunujen kuljettamiseen. Lisäksi lapsen syntymän myötä voi herätä uusia tarpeita erilaisille auton lisävarusteille. Olemme keränneet alle vinkkejä, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, jos on hankkimassa uutta autoa lapsiperheen käyttöön.

Turvallisuus ennen kaikkea

Niin uuden kuin käytetyn auton valinnassa on tärkeää kiinnittää huomiota auton varusteisiin ja miettiä onko varustelu riittävä perheen omiin tarpeisiin. Uutta autoa hankittaessa voi itse vaikuttaa auton varustelutasoon oman budjetin mukaisesti. Sopivan merkkistä ja kokoista käytettyä autoa ei aina välttämättä löydy kaikilla niillä varusteluilla, joita itse on laittanut toivelistalle. Tällöin on syytä miettiä, mitkä ominaisuudet ovat kaikkein tärkeimpiä autossa. Auton koko on varmasti yksi suurimmista uuden auton hankintaan johtavista syistä. Onko perheessä useampia lapsia, jotka istuvat turvaistuimessa? Mahtuuko turvaistuimet autoon? Minkälaisen tavaratilan teidän perhe tarvitsee käyttöönsä? Kannattaa muistaa, että esimerkiksi jalkatiloissa vaeltelevat tavarat ovat riski törmäystilanteessa. On erittäin tärkeä pakata tavarat autoon siten, ettei ne pääse lentelemään, jos matkalla sattuu törmäys- tai äkkijarrutustilanne. Auton koon lisäksi on syytä miettiä, onko auto riittävän turvallinen. Vanha huoltamaton auto huonoilla renkailla on riski liikenteessä.

Lisävarusteilla mukavuutta ja turvallisuutta autoiluun

Vakiovarusteiden lisäksi autoista löytyy lukuisia erilaisia lisävarusteita, jotka voivat lisätä autoilun mukavuutta tai turvallisuutta. Lapsiperheiden autoilussa yksi oleellinen asia on turvaistuinten kiinnittäminen autoon. Tämä onnistuu helpoiten ISOFIX-kiinnitysten avulla, jotka löytyvätkin kaikista uusimmista automalleista.

Turvallisuuteen panostavan lisävaruste on kaista-avustin. Se auttaa autoa pysymään omalla kaistallaan, mikäli kuljettajan ajatus jostain syystä herpaantuu liikenteessä. Peruutuskamerasta taas on apua etenkin sellaisilla pihoilla, joilla leikkii paljon lapsia. Peruutuskameran avulla näkee auton taakse, minne sivupeilien näkökenttä ei ylety. Muita turvallisuutta lisääviä varusteita ovat esimerkiksi takaistuinten sivuturvatyynyt ja eCall-järjestelmä. Mikäli autoon on asennettu eCall ja turvatyynyt laukeavat, soittaa järjestelmä automaattisesti hätäkeskukseen. Näin myös lapset voivat tarvittaessa hälyttää apua paikalle onnettomuustilanteissa, joissa aikuiset eivät sitä pysty itse tekemään.

Mukavuutta kaipaaville ehdoton lisävaruste on moottorin- ja sisätilanlämmitin tai polttoaineella toimiva lisälämmitin. Kylmällä säällä lapset on huomattavasti mukavampi laittaa jo valmiiksi lämpimään autoon, etenkin jos vielä tarvitsee puhdistaa autoa lumesta tai jäästä. Aurinkoisella säällä taas tummennetut takasivuikkunat ovat paikallaan. Ne estävät aurinkoa häikäisemästä takapenkillä istuvia lapsia ja pitävät auton kesäkuumalla viileämpänä silloin, kun auto on pysäköitynä.

Lasten kanssa liikuttaessa kädet on usein täynnä tavaraa ja pienimpiä lapsia täytyy kantaa. Avaimeton lukitus ja käynnistys tuo apua tilanteeseen. Riittää, että avain on taskussa, jolloin auto aukeaa kahvasta ja käynnistys hoituu pelkkää nappia painamalla.

Lasten kanssa matkustettaessa, etenkin pidemmillä matkoilla, nautitaan erilaisia eväitä autossa. Autoa hankkiessa on siis hyvä kiinnittää huomiota myös penkkien verhoiluun. Nahkaverhoilu on helpompi pitää puhtaana kuin kangasverhoilu.

Vakuutus turvaa vahingon sattuessa

Turvasta saat kaikki tarvitsemasi ajoneuvovakuutukset. Liikennevakuutus on ajoneuvon vakuuttamisen kivijalka, joka turvaa vahinkotilanteessa ihmiset sekä vahinkoon syyttömän osapuolen omaisuuden. Turvan liikennevakuutus uudistui vuoden 2017 alussa, ja uudistus toi mukanaan uusia etuja. Kasko korvaa ajoneuvollesi tapahtuvia vahinkoja kuten kolari-, varkaus- ja ilkivaltavahinkoja. Turvan Liittokasko on ylivoimaisen kattava kasko, jonka lisäksi tarjoamme erinomaisia vaihtoehtoja kevyemmän turvan tarpeeseen. Tutustu Turvan ajoneuvovakuutuksiin.

TaskuTurvalla lasin korjaus rahaa käyttämättä

Kun sinulla on Turvan Liittokasko tai Turvakasko lasivakuutuksella ja käytössäsi on TaskuTurva, lasin korjaus onnistuu rahaa käyttämättä ja vaihtokin pelkän omavastuun hinnalla. Lue lisää TaskuTurvan hyödyistä ja käytöstä.

Pyydä tarjous


Sinua saattavat kiinnostaa myös: