Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatKumppaneille
FI
Tietoa TurvastaTöihin TurvaanVastuullisuusUutiset ja sisällötTurva vuokraa
EtusivuTietoa TurvastaHallinto ja johtoTaloustietoaMedialleTöihin TurvaanVastuullisuusUutiset ja sisällötTurva vuokraaHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatKumppaneille
Tietoa TurvastaTöihin TurvaanVastuullisuusUutiset ja sisällötTurva vuokraa
Valitse sivu

Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan vastuullisen sijoittamisen periaatteet

Johdanto

Keskinäisenä yhtiönä Turvan tehtävä on tuottaa taloudellista turvaa ja taloudellista etua omistaja-asiakkailleen ja muille osakkailleen. Tämä on myös Turvan sijoitusten perustehtävä. Sijoitustoiminnan nettotuottojen osuus on ollut yli 90 prosenttia 2000-luvun yhteenlasketusta kokonaistuloksesta, mikä on mahdollistanut Turvan omistaja-asiakkaille kattavat vakuutustuotteet, kilpailukykyiset vakuutusten hinnat sekä vakuutusalan parhaan palvelun (alan paras asiakastyytyväisyys henkilöasiakkaissa EPSI Rating Vakuutus -tutkimuksessa vuosina 2011–2014 ja 2016–2025). Lisäksi sijoitustoiminnan tuotot ovat vahvistaneet Turvan vakavaraisuutta.Turvan varallisuus sijoitetaan omistaja-asiakkaiden etujen mukaisesti ottaen huomioon asetetut päämäärät ja Turvan arvot. Sijoituksilla pyritään vastaamaan tuotto-odotukseen ja samalla ohjaamaan varoja kestävyyttä edistäviin kohteisiin noudattamalla tässä dokumentissa määriteltyjä periaatteita, joihin olemme yhtiönä sitoutuneet.

Varainhoidon periaatteet

Turvan arvopaperisijoittaminen perustuu ulkoistettuun salkunhoitoon. Sijoittamisen periaatteet määritellään sijoitussuunnitelmassa ja varainhoitosopimuksissa, jotka sitovat varainhoitajia. Sijoitussuunnitelman vahvistaa Turvan hallitus. Ulkoistetun varainhoidon toimintamallissa on tärkeää toimeksiantajan ja varainhoitajien välinen yhteistyö. Turvan sijoitusryhmä ja hallitus seuraavat varainhoitoa ja sijoitustoiminnan periaatteiden noudattamista säännöllisesti.Edellytämme Turvan varainhoitajilta PRI:n (Principles for Responsible Investment) vastuullisen sijoittamisen periaatteiden noudattamista ja sitoutumista sijoitusten päästöjen vähentämiseen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita tukevalla tavalla (esimerkiksi sitoutumista päästövähennyksiä tukevaan aloitteiseen, kuten Net Zero Asset Managers Initiative tai Science-based Targets Initiative). Edellytämme myös, että varainhoitajat ottavat huomioon yleisimmät yritystoimintaa ja yhteiskuntaa ohjaavat kansainväliset konventiot, joita ovat muun muassa YK:n Global Compact -aloite, YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet (UNGP), Kansainvälisen työjärjestön (ILO) konventiot ja OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille vastuulliseen liiketoimintaan. Lisäksi edellytämme ilmastoriskien, kestävyystekijöiden ja sijoitusten päästövaikutusten huomioon ottamista varainhoidon sijoitusprosesseissa tavalla, jossa kestävyystekijät integroidaan sijoitusanalyysiin ja sijoitustoiminnan päätöksentekoon ottaen huomioon eri omaisuusluokkien mahdollistamat keinot.Turva tekee sijoitukset pääosin LähiTapiola Varainhoitokonsernin yhtiöiden kautta. Varanhoitokonsernin emoyhtiö LähiTapiola Varainhoito Oy hallinnoi Turvan likvidiä arvopaperisalkkua. LähiTapiola Varainhoitokonserniin kuuluvat lisäksi tytäryhtiöt LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy ja Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj.LähiTapiola Varainhoitokonsernin yhtiöt noudattavat määrittelemiään Kestävän sijoitustoiminnan periaatteita, jotka on julkaistu konsernin verkkosivuilla. Nämä kestävän sijoitustoiminnan periaatteet koskevat myös Varainhoitokonsernin hallinnoimien Turvan sijoitusten hoitoa. LähiTapiola Varainhoitokonsernin yhtiöt ovat sitoutuneet PRI:n (Principles for Responsible Investment) vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin, joita ovat mm. seuraavat:
  • Ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan (ESG) liittyvät tekijät sisällytetään osaksi sijoitusprosessia.
  • Toimitaan aktiivisena omistajana ja sisällytetään ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät tekijät omistajakäytäntöihin.
  • Edellytetään sijoituskohteilta asianmukaista raportointia ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvistä tekijöistä.
  • Edistetään vastuullisen sijoittamisen periaatteiden käyttöönottoa sijoitustoimialalla.
  • Edistetään vastuullista sijoittamista yhteistyössä muiden sijoittajien kanssa.
  • Raportoidaan toimista ja vastuullisen sijoittamisen edistymisestä.
LähiTapiola Varainhoitokonsernin yhtiöt ovat sitoutuneet Net Zero Asset Managers -aloitteeseen, ja LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy on allekirjoittanut kansainvälisen The Net Zero Carbon Buildings Commitment -sitoumuksen, jotka tukevat Pariisin ilmastosopimuksen tavoitetta vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Sijoitusten kestävyys (SFDR)

Euroopan unionin kestävän rahoituksen tiedonantoasetus SFDR (Sustainable Finance Disclosure Regulation) jakaa sijoitusrahastot kolmeen ryhmään:
  • rahastot, joiden tavoitteena on tehdä kestäviä sijoituksia (artikla 9)
  • rahastot, jotka edistävät kestävyysominaisuuksia (artikla 8)
  • muut rahastot (artikla 6).
EU:n SFDR-kehyksen tavoitteena on auttaa sijoittajia, jotka haluavat sijoittaa varojaan kestävän kehityksen tavoitteita tukeviin yrityksiin ja hankkeisiin, tekemään tietoisia valintoja. Turvan tavoitteena on, että likvidin arvopaperisalkun sijoituksista vähintään 75 prosenttia on artiklojen 8 ja 9 mukaisia. Tilanteessa 31.12.2025 Turvan likvidin arvopaperisalkun sijoituksista oli 84,4 prosenttia artiklojen 8 ja 9 mukaisia sijoituksia.Suorat osake- ja korkosijoitukset eivät ole sääntelyn ryhmittelyn piirissä, mutta ne valitaan Turvan salkkuun samoin kriteerein kuin ESG-ominaisuuksia sisältävissä tiedonantoasetuksen artikla 8 tai 9 mukaisissa rahastoissa. Arvopaperisalkussa myös tiedonantoasetuksen artikla 6 mukaisten muiden rahastojen osalta noudatetaan LähiTapiolan Varainhoitokonsernin kestävän sijoitustoiminnan periaatteita.Vuodesta 2024 alkaen Turva tekee uusia velka-, pääoma- ja kiinteistörahastosijoituksia ainoastaan tiedonantoasetuksen artikla 8 tai artikla 9 mukaisiin rahastoihin. Yhteissijoitusrakenteiden vastuullisuus arvioidaan erikseen ennen sijoituspäätöksen tekemistä.

Sijoitusten hiilijalanjälki

Sijoituksille lasketaan hiilijalanjälki osana Turvan kasvihuonekaasupäästöjen laskentaa. Olemme tunnistaneet Euroopan unionin ilmastolakiin sisältyvän tavoitteen nettonollapäästöistä vuoteen 2050 mennessä suuntana, joka toimii valmistelun viitekehyksenä; Turvan omat sijoitustoiminnan päästövähennystavoitteet, rajaukset, välitavoitteet ja toteutussuunnitelma on tarkoitus määritellä erikseen vuosien 2026–2028 aikana. Vaikka pyrimme noudattamaan GHG-protokollan (Greenhouse Gas Protocol) mukaista laskentaa mahdollisimman hyvin, kasvihuonekaasupäästöjen laskennan menetelmissä ja laskennassa käytettävän datan kattavuudessa on edelleen kehitettävää. Laskennan menetelmiä ja datan kattavuutta pyritään jatkuvasti parantamaan.Sijoitusten kasvihuonekaasupäästöt esitetään Turvan kestävyysselvityksessä.

Suomalaisten ja eurooppalaisten sijoitusten osuus

Tavoitteena on, että Turvan kaikista sijoituksista vähintään 25 prosenttia kohdistuu Suomeen ja vähintään 50 prosenttia Eurooppaan (mukaan lukien Suomi). Tilanteessa 31.12.2025 Turvan sijoituksista 30,3 prosenttia kohdistui Suomeen ja 72,6 prosenttia Eurooppaan.

Muut periaatteet

Turvan sijoitustoiminnan muita kestävyyttä tukevia periaatteita ovat mm. seuraavat:
  • Sijoitukset pyritään valitsemaan siten, että niiden arvot ovat linjassa Turvan arvojen ja toimintaperiaatteiden kanssa.
  • Sijoitustoiminnassa noudatetaan toimintaperiaatteita eturistiriitojen tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi Turvassa.
  • Suoria sijoituksia ei tehdä sellaisten yritysten osakkeisiin tai joukkolainoihin, jotka ovat rikkoneet kansainvälisiä normeja. Myös rahastosijoituksiin kuuluvien sijoitusten osalta seuraamme säännöllisesti normien noudattamisen toteutumista.
  • Teemme kiinteistösijoituksia vain Suomeen. Suorien kiinteistösijoitusten avulla tuotamme palvelua ja vuokra-asuntoja erityisesti Turvan omistaja-asiakkaille.
  • Turvan sijoitustoiminnassa ei käytetä suoraan hankittuja johdannaisia.
  • EU:n kestävän rahoituksen tiedonantoasetuksen (SFDR) lisäksi Turvan rahastosijoituksia pyritään tarkastelemaan myös muiden kestävyysarviointien kautta.
  • Ilmastonmuutosriskien vaikutusta sijoitustoiminnan tuottoihin arvioidaan omaisuusluokittain ilmastonmuutosskenaarioiden avulla osana Turvan ORSA-prosessia.
  • Turvan omistamissa asunto-osakeyhtiöissä käytetään vuosina 2025–2026 vähäpäästöistä, pääosin tuulivoimalla tuotettua sähköä.
  • Turva on Suomen vastuullisen sijoittamisen yhdistyksen Finsifin jäsen.
  • Turvan hallitukselle esitetään säännöllisesti sijoitusten kestävyyskatsaus (sisältää mm. sijoitusten SFDR-jakauman, arvopaperisalkun hiili-intensiteetin ja tietoa rahastojen kestävyydestä).

Turvan oma liiketoiminta

Turvan vastuullisuusohjelma on julkaistu Turvan verkkosivuilla.

Raportointi

Turvan verkkosivuilla julkaistaan
  • Hallituksen toimintakertomus, tilinpäätös ja vakavaraisuuskertomus sisältävät tietoa sijoituksista
  • Turvan vastuullisuusohjelma
  • Turvan vastuullisen sijoittamisen periaatteet
  • Turvan kestävyysselvitys.
Turvan hallitukselle raportoidaan
  • Puolivuosittain sijoitusten kestävyysjakauma ja varainhoidon tuottama salkkukohtainen kestävyyskatsaus
  • Neljännesvuosittain sijoitussuunnitelman seurantaraportti, jonka avulla seurataan riskejä sekä valvotaan sijoitussuunnitelmassa määriteltyjen toimintaperiaatteiden noudattamista sekä vakavaraisuusraportti, joka sisältää yhtiön omat varat (EOF), pääomavaatimukset SCR ja MCR sekä solvenssisuhde EOF/SCR; sekä taustatietoa näistä
  • Kerran kuukaudessa sijoituksen Qlik Sense -raportti ja varainhoitajan raportti sekä muuta tietoa sijoituksista.
Viranomaisille raportoidaan lainsäädännön ja määräysten mukaisesti.
Vastuullisuusohjelmamme
VastuullisuusVastuullisen sijoittamisen periaatteet

Henkilö­asiak­kaan asiointi

Yritysasiakkaan asiointi

Yritystietoa

Turva somessa

Henkilöasiakkaan sivutYritysasiakkaan sivut
Haluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn