Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
FI
Tietoa TurvastaTöihin TurvaanVastuullisuusUutiset ja sisällötTurva vuokraa
EtusivuTietoa TurvastaHallinto ja johtoTaloustietoaMedialleTöihin TurvaanVastuullisuusUutiset ja sisällötTurva vuokraaHenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
Tietoa TurvastaTöihin TurvaanVastuullisuusUutiset ja sisällötTurva vuokraa
Valitse sivu
Turvassa töissä3.7.2024Hoitoalalta Turvan vakuutusedustajaksi: Tiivis työyhteisö yllätti JessikanTurvan vakuutusedustaja Jessika Pohjosen haaveammatti ei ollut vakuutusalalla. Ennen hyppyään entuudestaan tuntemattomaan vakuutusmaailmaan Jessika oli ehtinyt kartuttaa työkokemusta myynti-, ravintola- ja hoitoalalta. Erityisesti halu vaikuttaa omaan ansiotasoon sai hänet innostumaan etsimään uutta suuntaa uralleen.Töihin Turvaan
Turvan vakuutusedustaja Jessika Pohjonen
Jokainen tie saattaa viedä edustajaksi Vakuutusedustajaksi ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa reittiä. Taustalla voi olla kokemusta monestakin erityyppisestä työstä ja toimialasta, mutta avainasemassa edustajana menestymiseen ovat usein avoimuus uudelle, into oppia ja vahva tahto saada tuloksia aikaan. Jessikan ura Turvassa alkoi asiakasneuvojan tehtävissä:

– Puolentoista vuoden kokemus asiakasneuvojana antoi hyvän läpileikkauksen vakuutusalaan ja itsevarmuuden tekemiseen. Pääsin rauhassa perehtymään vakuutusalaan, asiakkaisiin ja tuotteisiin. Kun huomasin pääseväni tavoitteisiini, kysyin itseltäni mitä seuraavaksi, Jessika kertoo.

Nälkä myydä kasvoi myydessä, joten Jessikasta tuntui luontevalta jatkumolta perustaa oma toiminimi, ryhtyä vakuutusedustajaksi ja keskittyä hänelle olennaiseen – myyntiin. Monipuolinen työkokemus on ollut vahvuus siinä, miten hän työssään kohtaa asiakkaansa hymy huulilla ja tarjoaa alan parasta palvelua. Hoitoalalta mukaan tarttuneet mukautumiskyky ja empaattisuus ovat myös selkeitä valttikortteja asiakaskohtaamisissa.

– Turvan tarjoama tuki yrittäjyyden alkumetreillä oli todella tärkeää. Tukea tarjottiin niin käytännön asioissa kuin taloudellisestikin, mikä mahdollisti uusien asioiden opettelun ja asiakkuuksien rakentelun. Vaikka vakuutusedustajan työ on tavoitteellista ja itsenäistä hommaa, ei sitä tarvitse itsekseen tehdä. On turvallinen olo yrittää, kun on tiivis yhteisö ympärillä ja tulitukea aina saatavilla, hän kiittelee.
Edustajan tuki ja turva löytyvät läheltä Turvan mutkaton tunnelma viehätti välittömästi. Ennakkoluulot kankeista, kravatteja kiristelevistä ja muodollisista vakuutusyhtiöistä karisivat pian Turvan ovien avauduttua. Kattava ja perusteellinen perehdytys tutustutti tehokkaasti alaan, ja hymyntäyteinen työyhteisö on tuonut lisäpotkua lukuisiin työpäiviin.

– Hyvä työyhteisö on henkireikä tässä työssä, ja viihdynkin toimistolla todella hyvin. Tämä on vähän kuin työskentelisi parhaiden kavereiden kanssa! Jaetaan yhdessä niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin ja opitaan niistä toinen toisiltamme. Se on ihan parasta, Jessika iloitsee.

Turvan kannustava ja osallistava ilmapiiri sekä avoimuus uusille ideoille ovat auttaneet kehittymään ammatillisesti muutenkin kuin myynnin osalta. Jos intoa ja kiinnostusta riittää, on mahdollisuus osallistua monenlaisiin kehitysprojekteihin ja vaikuttaa siten konkreettisesti omaan työhönsä. Näistä mielekkäimpänä on jäänyt mieleen oma panos asiakkuudenhallinnan ja myynnin kehittämisprojektissa.

Vaikka Jessikan uraan Turvassa on kertynyt iso liuta henkilökohtaisia onnistumisia niin myynnin kuin kehityshankkeiden puolesta, on kuitenkin joka turvalaista koskettavista Hymyntekijöiden lupauksista me onnistumme yhdessä se, joka sytyttää arjessa eniten.

– Arjen keskellä erityisen tärkeää on toimiva joukkue ympärillä, kenen kanssa pallotella asioita ja jakaa arjen kokemuksia. Joukkueeseen kuuluu oman myyntiryhmän lisäksi muun muassa myynnin tuki kuin korvauspuolikin, jotka tarjoavat apua aina, kun sitä tarvitsee. Pyrin myös itse hoitamaan oman tonttini joukkueessa niin hyvin kuin mahdollista – autan, tsemppaan ja kannustan ympärilläni olevia, Jessika summaa.
Työn vapaus kiehtoo Muutos palkkatyöstä yrittäjyyteen oli Jessikalle jännittävä hyppy uuteen ja tuntemattomaan, mutta se sujui loppujen lopuksi hyvin mutkattomasti. Vaikka ansaintatapa vaihtui, ei hän koe asioiden muuttuneen kovinkaan suuresti. Työn tekemistä tukevat peruselementit ovat pysyneet tuttuina ja turvallisina.

Yrittäjyyden alkutaipaleella innostus lisäsi vauhdin huumaa ja työpäivät saattoivat venyä turhan pitkiksi. Kuitenkin kokemuksen myötä järkevämpi tasapaino työelämän ja vapaa-ajan välille on löytynyt. Jessika muistuttaakin, että yrittäjänä on todella tärkeää johtaa omaa työtään ja aikatauluttaa työt sopivassa suhteessa omaan jaksamiseen nähden.

– Kannustava palkkiomalli motivoi laadukkaaseen tekemiseen kuukausi toisensa jälkeen. Voin soittaa asiakkaille toimistolta, mökin terassilta tai vaikkapa Kanarialta käsin, kuten muutama viikko sitten tein. On hienoa, kun saan määrittää omat työpäiväni vapaasti ja vaikuttaa tekemisellä omiin ansioihini. Vapaus arjen ja työn yhteensovittamisessa ovat tämän työn parhaita puolia, Jessika summaa.
Innostavia uratarinoita
Tutustu myös Riikan ja Laurin kokemuksiin vakuutusedustajan työstä sekä hoitoalalta vakuutusedustajaksi siirtyneen Jessikan tarinaan.
Tutustu Turvaan työnantajana
Tule töihin TurvaanTurva on vakuutusyhtiö, joka uskoo hymyn voimaan. Lue, millainen Turva on työnantajana ja tule hymyntekijäksi.
Töihin Turvaan
Lisää ajankohtaista
Terveys3.2.2025Mitä huomioida henkivakuutuksen edunsaajaa valitessa?Henkivakuutuksella turvaat läheistesi tulevaisuutta. Jotta korvaus menee juuri toivomallesi henkilölle tai taholle, on tärkeää huolehtia edunsaajamääräyksen tarkkuudesta ja ajantasaisuudesta. Lue lisää henkivakuutuksen edunsaajasta.Digiasiointi28.1.2025Vältä päällekkäiset vakuutukset ja säästäMonella ammattiliittoon kuuluvalla on itse otettujen vakuutusten lisäksi liiton hankkima jäsenvakuutus. Joskus se on järkevää, mutta turhaan ei kannata maksaa tuplamaksuja. Tarkista vakuutuksesi ja maksa vain siitä mitä tarvitset. Asuminen27.1.2025Perheen omakotitalo tuhoutui tulipalossa Haillan perheen omakotitalo autotalleineen tuhoutui tulipalossa kevättalvella 2023. Lue lisää, millaista ensiarvoisen tärkeää turvaa kotivakuutus perheelle toi kriisin keskellä.
Lisää ajankohtaista
Hoitoalalta Turvan vakuutusedustajaksi: Tiivis työyhteisö yllätti JessikanHaluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn