Pyörällä töihin ympäri vuoden
Turvan talouspäällikkö Anna-Liisa Etholén pyöräilee töihin joka päivä. Etholén on pyöräillyt koko ikänsä, mutta innostui ympärivuotisesta työmatkapyöräilystä kevättalvella 2018. Reitistä riippuen pyöräilykilometrejä Anna-Liisalle kerääntyy päivittäin 25-26 km.
– Olen aina tykännyt pyöräillä. Lapsena asuin maalla ja silloin jo jouduin pyöräilemään 20 km, jos halusi kaupunkiin. Työmatkoilla pyörä jää tietysti kotiin, mutta muuten oletuksena on, että menen töihin pyörällä viitenä päivänä viikossa.
Etholén ajaa kotoaan Siivikkalasta aamuisin Hiedanrannan kautta Mältinrantaan, jossa hän käy uimassa ennen työpäivän aloittamista. Kotiin Anna-Liisa ajaa toista reittiä. Molemmat reitit ovat mäkisiä.
Tampere on sellaista maastoa, että täällä ei voi välttyä mäiltä, vaikka kuinka yrittäisi, naurahtaa Etholén.
Kaikkia tietysti kiinnostaa, että mikä saa Anna-Liisan polkemaan Mansen mäkiä ylös ympäri vuoden myös marraskuun räntäsateilla.
– Siinä saa liikuntaa ja raitista ilmaa. Kun pääsee kotiin voi hyvällä omalla tunnolla istua sohvalle eikä tarvitse lähteä enää harrastamaan mitään. Lisäksi se on omaa aikaa, jolloin lapset eikä kukaan muu häiritse.
Ekologista ja ekonomista
Pyöräily on ympäristöystävällinen teko, sillä siitä ei synny lainkaan hiilidioksidi- tai muita päästöjä. Onko työmatkapyöräily Anna-Liisalle myös päästötön valinta?
– Olen tavallaan sitäkin miettinyt, koska meillä on kaksi autoa ja itse ajan vain kauppaan joskus. Talousihmisenä seuraan euroja ja bensakulut ovat kyllä huomattavasti pienemmät, kun ei ole montaa kertaa tarvinnut tänä vuonna tankata.
Pyörällä pääsee usein myös sutjakammin töistä kotiin kuin autolla.
– Jos miettii Tampereen keskustaa, niin siellä on välillä niin ruuhkasta, että nopeammin pääsee pyörällä. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin istua autossa ruuhkaan jumiutuneena. Pyörällä voit vaan viilettää suman ohi, Anna-Liisa Etholén toteaa.
Syksyn ja talven tuomat haasteet
Anna-Liisa Etholénilla on kesä- ja talvipyörä. Kesäpyörässä on kevyt runko ja kapeat renkaat, talvipyörässä taas raskaampi runko ja paksut nastarenkaat haastavammille sääolosuhteille. Vaikka äkkiseltään ajattelisi, että kesä on tietysti suosikki vuodenaika pyöräillä Suomessa, Anna-Liisa löytää joka vuodenajasta jotain hyvää.
– Kevät on ehkä paras, kun kaikki alkaa lumen ja loskan jälkeen vihertää. Kesällä tarkenee vähissä vaatteissa, syksyllä on ruska ja sumuiset aamut. Ja talvikin menee, kun on auratut tiet. Pakkanen on vain pukeutumiskysymys.
Mitään erikoisvarusteita ei Anna-Liisa ole kuitenkaan talvipyöräilyä varten ostanut. Pakkasraja on -15 astetta, koska sitten alkaa jarrut jäätyä. Vaikka muuten tarkenisi, mutta polkupyörä alkaa olla silloin jo jähmeä.
– Yleensä on kommandopipo pipon alla, että saa korvat ja niskan suojaan viimalta. Kovasti vaan kerroksia, niin talvellakin tarkenee.
Päivien lyhentyessä syksy ja talvi tuovat kylmän lisäksi muitakin haasteita pyöräilyyn. Säätiedotteita kannattaakin seurata tarkkaan, ja pimeyteen ja liukkauteen on syytä varautua ajoissa.
– Turvallisuusnäkökulmasta valot, heijastinliivi ja nastarenkaat ovat ehdottomia. Kypärä on tietysti vakiovaruste ympäri vuoden. Vauhtia tulee hiljentää risteyksissä, sillä autoilijat eivät ehdi nähdä meitä pyöräilijöitä pimeässä. On hyvä ennakoida ja varmistaa, että autoilija näkee sinut ennen kuin ylität suojatien, muistuttaa Anna-Liisa Etholén.
Tunnetko pyöräilijän tärkeimmät liikennesäännöt?
Tiesitkö, että lain mukaan polkupyörä on ajoneuvo, ja kammen takana istujana olet ajoneuvon kuljettaja? Kuten muidenkin kulkupelien kanssa, on tärkeää muistaa polkupyörää koskevat liikennesäännöt. Kuka väistää ja ketä, entä missä ylipäätään saa pyöräillä?
Vinkit talvipyöräilyyn
Talvi tuo omat haasteensa pyöräilyyn. Talvipakkaset tai räntäsateet eivät kuitenkaan Turvan talouspäällikkö Anna-Liisa Etholénia hätkäytä, sillä hänen työmatkansa taittuu myös talvisin pyörän selässä. Lue Anna-Liisan vinkit turvalliseen talvipyöräilyyn.