Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Joululahjoitus Mieli ry:n lasten ja nuorten toimintaan

17.12.2021 - Turva mukana

Turva haluaa tuoda lämpöä sekä hymyä erityisesti lapsille ja nuorille. Olemme tänä vuonna tehneet joululahjoituksen Mieli ry:n lasten ja nuorten toimintaan.

Turva on jo vuosia tehnyt joulun alla lahjoituksen. Uskomme, että pienelläkin kädenojennuksella voi tehdä hyvinkin tärkeän teon toisille. Kaiken joulukiireen keskellä on hyvä muistaa, että osalle perheistä joulu saattaa olla taloudellisesti hyvin tiukkaa aikaa. Siksi olemmekin viime vuosina lahjoittaneet mm. vähävaraisten perheiden parissa upeaa työtä tekeville järjestöille.

Tänäkin vuonna halusimme tehdä osamme ja osallistimme Turvan asiakkaat lahjoituskohteen valintaan. Kysyimme 1.10. hymypäivän striimilähetykseen osallistuneilta asiakkailtamme, mihin kohdentaa tämän vuoden joululahjoitus. Äänestyksessä olivat mukana Mieli ry, Luotoliitto ja SPR:n ystävätoiminta, mutta näiden lisäksi asiakkaamme saivat ehdottaa myös muita kohteita.

Äänestyksen perusteella ja hurjalla äänienemmistöllä lahjoituskohteeksi valikoitui Mieli ry ja sen kautta lasten ja nuorten mielenterveyden ja tunnetaitojen tukeminen ja edistäminen. Niin me Turvassa kuin asiakkaammekin ovat huomanneet, että pandemia on koetellut erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyttä.

Mieli ry:n mukaan yli puolet mielenterveyden häiriöistä alkaa alle 14 vuoden iässä. Sen vuoksi jokainen lapsi ja nuori, joka saa kasvaa turvallisin mielin, on kuin pieni ihme. Lapsena ja nuorena opitut mielenterveystaidot suojaavat mieltä läpi elämän sekä auttavat kohtaamaan vastoinkäymisiä ja kriisejä.

"Mielenterveys rakentuu päivittäisessä arjessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Onkin tärkeää varmistaa, että lasten ja nuorten parissa toimivilla aikuisilla on ymmärrystä ja osaamista tukea lapsen mielen hyvinvointia päivittäisessä arjessa. Lahjavaroilla lisätään näiden aikuisten mielenterveysosaamista, jotta heillä olisi valmiuksia vahvistaa lasten ja nuorten mielenterveystaitoja sekä taitoa kohdata ja olla lapsen ja nuoren tukena vaikeissa elämän tilanteissa", kertoo varhaiskasvatus- ja koulutyön päällikkö Anniina Pesonen MIELI ry:ltä.

"Haluamme lämpimästi kiittää Turvaa lahjoituksesta lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön."

Turvan yleisen joululahjoituksen lisäksi Turvan henkilökunnan oli tavaralahjan saamisen sijaan mahdollista lahjoittaa vastaava summa joulukeräykseen. Henkilökunnan joululahjakeräyksestä saatiin lahjoitukseen hieno lisäpotti, 4159 €.

Sinäkin voit auttaa. Yhdessä voimme varmistaa, että jokainen lapsi saa tarvitsemaansa apua ja tukea ajoissa. Joulukeräys lasten ja nuorten mielenterveystyöhön (mieli.fi)


"Pieni lumihiutale leijailee taivaalta. Hitaasti alaspäin, välillä
ilmavirrassa pyörähdellen. Se on täydellisen pyöreä ja sen sakarat
kauniit ja koristeelliset. Minkä ilon hiutale tuottaakaan osuessaan
tytön odottavaan lapaseen. Tyttö kerää lumihiutaleita monta,
kunnon kasan, heittää ne takaisin ilmaan. Ja hymyilee.
Pienistä asioista koostuu myös joulun ilo."

Me turvalaiset haluamme toivottaa rauhallista ja iloista joulua!

Katso myös: