Turva vakuutusalan kasvun kärjessä
17.2.2022 - Turvassa tapahtuu
Turvan kannattavan kasvun avainluvut:
• Vakuutusmaksutulo 132,6 M€, + 8,8 %
• Vahinkovakuutuksen yhdistetty kulusuhde 91,9 %
• Omistaja-asiakkaille palautunut etuina 10,2 M€
• Vakavaraisuus 242 %
• Henkilöasiakkaita 209 742, yritysasiakkaita 10 085
Vuosi 2021 oli Turvan vahvin vakuutusmaksutulolla ja liikevoitolla mitattuna. Vuoden 2021 vakuutusmaksutulo nousi 132,6 M€:oon. Kasvua oli edellisvuoteen verrattuna 8,8 prosenttia (121,9 M€) ja Turva oli selkeästi vakuutusalan kasvun kärjessä.
– Vuoden erinomaisen tuloksen taustalla ovat onnistumiset myynnissä ja maltillinen vahinkosuhteen kasvu. Samanaikaisesti onnistuimme vahvistamaan yhtiön vakavaraisuutta entisestään, kertoo Turvan toimitusjohtaja Ville Raunio.
Hyvä tulos näkyy asiakkaille
Kokonaistulos viime vuodelta tuplaantui 20,8 milj. euroon (10,4 M€ vuonna 2020). Turva on asiakkaidensa omistama, keskinäinen yhtiö. Siksi tulosta ei jaeta osakkeenomistajille, vaan sillä vahvistetaan yrityksen vakavaraisuutta, kehitetään palveluita ja jaetaan etuina omistaja-asiakkaille, 10,2 M€ vuonna 2021.
Vakuutus- ja korvaustoiminnan mittavat kehityshankkeet jatkuivat vuonna 2021 ja loppuvuodesta saimme uudet henkilö- ja henkivakuuttamisen tuotteet. Panostamme asiakaspalvelun kehittämiseen ja vahvistusta oikeaan suuntaan saimme, kun Turva saavutti jo kymmenennen kerran asiakastyytyväisyystutkimuksessa kärkisijan. EPSI Rating Vakuutus -tutkimuksessa Turvan yksityisasiakkaiden asiakastyytyväisyys oli tasolla 76,0 (alan keskiarvo 72,9).
Katse tulevaisuudessa
Vuonna 2021 suuntasimme henkilöstön kehittämispanostuksia paitsi henkilökohtaisten kehittymissuunnitelmien toteuttamiseen, myös tuote- ja järjestelmäuudistusten edellyttämien uusien osaamisten haltuunottoon.
Turvan vakavaraisuuden määrittäminen ja valvonta perustuvat EU-tason Solvenssi II -säännöstöön.
Vuoden 2021 lopussa vakavaraisuussuhde vahvistui ollen vuoden lopussa 242 prosenttia (vuoden 2020 lopussa 218 %).
Vakuutustoimintaa kehitetään vastuullisesti
Turva on merkittävä yhteiskunnallinen toimija. Työllistämme yli 400 henkilöä ja kehitämme toimiamme vahvemmin vastuullisesti kestävän kehityksen periaatteisiin nojaten. Vuoden 2021 tavoitteemme oli Green Office -kriteereiden täyttäminen pääkonttorissamme Tampereella. Se onnistui ja saavutimme Green Office -sertifikaatin helmikuussa 2022.
– Olen erityisen ilahtunut siitä, että kannattavan kasvun ja tuoteuudistusten ohella panostamme entistä enemmän vastuullisuuden ja yhteiskuntavastuun kehittämiseen, toteaa Ville Raunio.
Tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Katso myös:
Turvakin on nyt Green Office
10.2.2022 | Turva mukana
Vakuutusyhtiö Turvan pääkonttorille on myönnetty Green Office-sertifikaatti, joka todentaa sen, että Turvan ilmastotyö on tavoitteellista ja koko työyhteisö on siihen sitoutunut. Pääkonttorin lisäksi koko henkilöstöä ympäri maan on innostettu toimivaan entistä ympäristöystävällisemmin niin konttorilla kuin kotonakin. Jatkossa pyrimmekin saamaan sertifikaatin myös aluetoimipaikoille.
Kolmas yhteistyökausi BC Nokian kanssa sujunut erinomaisesti
10.1.2022 | Turva mukana
Turvan ja miesten Korisliigaa pelaavan BC Nokian yhteistyö on jatkunut tiiviinä myös kaudella 2021-2022. Kolmatta yhteistyökautta on seurattu Turvassa tyytyväisin mielin. Pitkäjänteinen työ on mahdollistanut yhteistyön kehittämisen kumpaakin osapuolta hyödyttävillä tavoilla ja yhdessä oppien.
Turvassa on jo yli 10 000 yritysasiakasta!
30.12.2021 | Yritysvakuutus
Turvassa saavutettiin lokakuun lopussa eräänlainen merkittävä merkkipaalu, sillä 10 000 yritysasiakasta oli siihen mennessä luottanut vakuutusasiansa Turvaan. Kymmenestuhannes Turvan yritysasiakas oli Paula ja hänen lemmikkieläintuhkaamonsa Orimattilassa.