Yhdessä tekemisen taito

13.1.2020 - Tiina Neuvonen

Tiina Neuvosen blogikuva

Järjestöelämän kantava voima ovat ne ahkerat työmyyrät, jotka ovat paikalla, kun telttoja pystytetään ja kahvia keitetään. Näihin henkilöihin myös toiset luottavat kuin vakaaseen kallioon. Puuhamies tai -nainen on painonsa arvoinen kultaa. Vai onko?

Kolmikymppisenä vedin vuosia puheenjohtajana yhdistystä, jossa oli eri ikäisiä toimijoita, enimmäkseen kuitenkin eläkeiän ylittäneitä. Jos nyt katson taakse päin, huomaan, miten arvokkaita nämä ihmiset olivat yhdistykselle, mutta myös minulle henkilökohtaisesti.

Hiljainen tieto siirtyi todella tehokkaasti, vaikka en sitä silloin varmaan itse edes tajunnut. Oman elämäni ruuhkavuosissa kokeneemmat olivat vakaa tuki ja kannustusjoukko, joka rohkaisi minua ottamaan lisää vastuuta. Pienten kaksosten äitinä koin, että myös lapseni olivat tervetulleita yhdistyksemme tapahtumiin ja välistä kokouksiinkin. Ikäero ei estänyt mukana oloa.

Ainakin äkkiä katsottuna tuntuu siltä, että puurtajien joukko hupenee ja ikääntyy. Yhdessä rakennettuja lomapaikkoja laitetaan myyntiin, kun talkoolaisia ei enää löydy. Kesätapahtumaan on vaikea löytää liikenteenohjaajia. Torikojulle ei löydy päivystäjiä. Totta kai se huolestuttaa.

Vapaaehtoisten tarve ei silti katoa mihinkään. Sitoutuminen yhteiseen tekemiseen on edelleen tärkeää, vaikka tekemisen tavat varmasti muuttuvat. Nykyään tärkeitä asioita pienessäkin yhdistyksessä voivat olla vaikkapa sometaidot tai taito verkostoitua laajasti. Oleellista lienee tunne siitä, että on arvokas ja tarpeellinen.

Yhdessä tekeminen on parhaimmillaan hieno yhdistelmä omistautumista, onnistumista ja toimeen tarttumista. Jos mukana on eri ikäisiä ihmisiä, niin aina vaan parempi. Se, miten viestikapula siirtyy uusille sukupolville, kertoo paljon yhdistyksen toiminnasta. Yhdistys, jolle kukaan ei ole liian vanha tai nuori, säilyy hengissä ja kukoistaa.

Tiina Neuvonen
kirjoittaja on Turvan liittomarkkinointipäällikkö

Katso myös: