site: Turva Miksi pelkäämme puhua pelosta? - Turva

Miksi pelkäämme puhua pelosta?

29.6.2018 - Aapo Riihimäki

Säännöille on yleensä hyvä peruste.

Saksalaiset jalkapallofanit haluavat varmasti unohtaa tämän kesän mahdollisimman nopeasti. Sen sijaan kesän 2006 kisoja – kuin myös neljän vuoden takaisia ¬– muistellaan vielä pitkään.

Silloin kisat käytiin Saksan kamaralla, ja maa paistatteli paitsi upeassa kesäauringossa myös koko maailman huomion keskipisteenä näyttäen sille parhaita puoliaan. Saksassa kisat muistetaan nimellä Sommermärchen, vapaasti suomennettuna Kesäsatu.

Sadun yksi keskeisistä sankareista oli 21-vuotias ja lähes kaksimetrinen hujoppi. Kesän 2006 kisat olivat Per Mertesackerin ensimmäiset arvokisat. Ensimmäinen MM-turnaus oli kuitenkin kaikkea muuta kuin satua nuorukaiselle, vaikka se ehkä sellaiselta ulkopuoliselle näytti. Haave maailmanmestaruudesta ja kaikkien aikojen bileistä Berliinin yössä haihtui MM-välierän jatkoajan viimeisillä hetkillä Italiaa vastaan. Monen muun mielessä olisi ollut päällimmäisenä valtava pettymys, vaan ei Mertesackerin:

”Ennen kaikkea olin helpottunut. Muistan sen edelleen kuin eilisen päivän. Ajattelin vain: se on ohi, se on ohi. Viimein se on ohi”, hän kertoi viime maaliskuussa saksalaislehti Spiegelissä julkaistussa artikkelissa.

Haastattelussa Mertesacker avautui yhdestä jalkapallomaailman suurimmista tabuista: epäonnistumisen pelosta. Sen tähän kauteen ammattilaisuransa päättänyt huippupelaaja tunsi vatsassaan vain sekunteja ennen jokaisen ottelun alkuvihellystä. Niin pahasti, että hän luuli oksentavansa.

Pahimmillaan tilanne oli MM-kisoissa, koko saksalaisen jalkapallokansan ja maailman suurennuslasin alla, eikä pelko hävinnyt avausvihellyksen jälkeen tai edes ensimmäisen kaksinkamppailun tuomassa testosteroniryöpyssä. Jokainen palloa potkiva lapsi haaveilee ratkaisevan maalin tekemisestä MM-kisoissa. Finaalipelin sankareilla on oma ikuinen paikkansa jalkapallohistorian kirjoituksessa, mutta niin on myös ratkaisevan mokan tekijöillä. Vuoden 2018 Mestarien liigan finaali muistetaan ikuisesti Liverpoolin maalivahdin Loris Kariusin kammottavista mokista.

”Tämä jatkuva kauhukuva siitä, että teen virheen, joka johtaa vastustajan maaliin”, Mertesacker selitti, miksi ei saanut pelolta rauhaa edes kesken pelien. ”Tunsin pelkoa myös muissa peleissä (kuin MM-turnauksen otteluissa), katselin jatkuvasti tulostaululle ja laskin minuutteja, mutta MM-kisoissa se oli epäinhimillistä.”

Tabu, josta puhutaan vain kiertoilmauksin

Me kaikki koemme varmasti elämässämme – työssä ja arjessamme – epäonnistumisen pelkoa. Se ei välttämättä väännä vatsassa samalla tavalla kuin Per Mertesackerilla, mutta se on silti aina läsnä. Minä pelkään epäonnistumisia joka päivä. Silti en puhu siitä juuri koskaan.

Pelko näyttää olevan tabu myös pelikenttien ulkopuolella. Siitä puhumista vältellään, käytetään mieluummin kiertoilmaisuja ja puhutaan paineesta tai työstressistä. Useinhan paineen aiheuttama stressi johtuu pelosta sitä kohtaan, ettei pysty suoriutumaan tehtävästä niin hyvin kuin pomo, alaiset, muu työyhteisö, omat läheiset, vanhemmat tai henkilö ihan itse odottavat. Ylivoimaisesti yleisin paineen aiheuttaja on listalla viimeisimpänä, se hahmo joka kurkistaa peilistä sinne katsoessa.

Pelko on luonnollista, eikä siinä pitäisi olla mitään häpeällistä. Mertesacker piti kuitenkin suunsa kiinni, vaikka hänen silloisen seurajoukkueen palkkalistoilla oli psykologi, joka kehotti pelaajia avautumaan heitä vaivaavista asioista. Vasta siirryttyään pelaamaan Englantiin Arsenaliin Mertesacker uskaltautui puhumaan ammattilaiselle. Asian nostamista julkisuuteen saatiin odotella vuosia pidempään.

Jos pelko ottaa liian suuren vallan, itse tekemisestä ei tule mitään. Jos mietit, mitä se merkitsee pahimmillaan jalkapallossa, kannattaa katsoa uusintana neljän vuoden takainen MM-välierä. Siinä Mertesackerin katseli Saksan vaihtopenkiltä, kuinka kisaisäntä Brasilia luhistui takaiskujen (muun muassa johtavat pelaajat Neymar ja Thiago Silva olivat poissa) täysin lamaannuttamana ja lähti päät painuksissa viettämään puoliaikaa 0-5-tappiotilanteessa. Saksa voitti lopulta 7-1.

Argentiinan pelaaminen Kroatiaa vastaan tämän kesän MM-kisojen alkulohkossa ei ollut paljon kauniimpaa katsottavaa. Kun ensimmäinen takaisku tuli, koko yhdentoista pelaajan kokonaisuuden toiminta muuttui täydelliseksi kaaokseksi. Sen toiminta oli kuin nurkkaan ahdistetun rotan (ja tämä ei ole analogia yhteenkään Argentiinan pelaajaan): se hyökkäsi epätoivoisesti, oli sillä palloa tai ei, ja aina yksin. Lopputulos: Kroatian 3-0-voitto ja jalkapallon mahtimaan historian yksi suurimmista nöyryytyksistä.

Pelkoihin voi myös varautua

Jalkapallossa valmentajan työ ei lopulta poikkea paljoa siitä, mitä tehdään työpaikoilla ja yhteisöissä jatkuvasti. Tarkoituksena on luoda sellaiset toimintaedellytykset ja ilmapiiri, jossa yksilöt toimivat yhdessä parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei onnistu, jos epäonnistumisen pelko kummittelee mielessä jatkuvasti.

Pitää kannustaa, kouluttaa, harjoituttaa, tarjota oikeanlaiset työkalut ja myös ymmärtää, että ihminen on yksilö eikä robotti, jonka toiminta olisi ohjelmoitavissa. Pitää antaa sijaa myös mahdollisuudelle epäonnistua, sillä uuden luominen on mahdotonta vain vanhojen, hyväksi havaittujen kaavojen toistamisella. Pitää huolehtia, että ryhmä pysyy sopivasti varpaillaan eikä sukella ylimielisyyteen. Saksan peli tämän vuoden MM-kisoissa on hyvä esimerkki, mihin se johtaa.

Mahdollisuus siihen, ettei kaikki aina mene putkeen on aina hyvä tiedostaa. Meidän itsemme ja yhteisöidemme vastuulla on huolehtia, ettei takaiskut suista ketään rinteeltä alas. Jokaisella pitäisi olla turvaverkko, joka ottaa vastaan. Omia pelkojaan varten voi varautua myös itse, ja siihen vakuutukset ovat hyvä väline.

Mertesackerin otteissa pelko oli aina läsnä, mutta se ei juuri koskaan näkynyt ulospäin. Hän kertoi, että asiasta puhuminen antoi hänelle runsaasti lisää itseluottamusta.

Topparikolossin viimeiseksi peliksi Saksan paidassa jäi muuten neljän vuoden takainen MM-finaali. Mertesacker juoksi vaihdosta Maracanan nurmelle jatkoajalla, kun peliä oli pelattu 119 minuuttia ja 40 sekuntia. Hän tuskin ehti kovin montaa kertaa vilkuilla tulostaululle. Kului neljä minuuttia, kunnes tuomari puhalsi kolmesti pilliin. Mertesacker oli maailmanmestari.

Enää ei tarvinnut pelätä, saattoi vain nauttia.

Aapo Riihimäki
Kirjoittaja on Turvan viestintäasiantuntija, joka elää ja hengittää jalkapalloa.

Katso myös: