Roolipeli

27.1.2020 - Sanna Luotio

Millainen on ihanneasiakas?

Jalkapalloilija Tim Sparv pohti kolumnissaan Pohjalaisessa jo pari vuotta sitten, millaiseksi pelaajaksi hän on urallaan kehittynyt. Huolimatta siitä, millaiseksi hän oli alkujaan halunnut tulla. Kaiken Sparville ja Huuhkajille sittemmin tapahtuneen jälkeen voisi olla opettavaista palata hetkeksi näihin pohdintoihin.

Sparv totesi kolumnissa, että muuttaessaan Suomesta ulkomaille pelaamaan, hän tahtoi kovasti olla se hyökkäävä, luova pelaaja, joka ratkaisee maaleillaan pelejä. Oli ottanut koville huomata, että ympärillä olikin yhtäkkiä pelaajia, jotka hallitsivat tämän osa-alueen paljon paremmin kuin hän. Paljon nopeampia, teknisempiä ja taitavampia pelaajia. Sparv kertoi, että hänen oli pakko kriittisesti analysoida itseään ja päättää, minkälainen pelaaja hänestä pitäisi tulla.

Sparvin mukaan jalkapallossa on erittäin tärkeää, että jokaisella pelaajalla on itseymmärrystä. Joukkue voi voittaa vain, kun kaikki tekevät hommansa roolinsa mukaisesti, sen rajoilla ja vapauksilla. Jokainen ei voi olla se, joka tekee maaleja, mutta kaikkien tekemistä tarvitaan halutun pelitavan toteuttamiseksi ja pelin ratkaisemiseksi. Sparv kertoo, että hän ymmärsi muuttua: ”Minusta tuli taklaava, juokseva, aukkoja peittävä pelaaja, joka ärsyttää vastustajiamme. Organisoin, puhun ja ohjaan joukkuekavereitani.”

Kuinka usein sinä olet käynyt itsesi kanssa kehityskeskustelun siitä, millainen pelaaja olet työpaikalla nyt ja millaiseen rooliin sinun kannattaisi kehittyä? Vuosittain moni meistä käy pomonsa kanssa kehityskeskustelun, jonka tarkoituksena on pohtia tavoitteita.

Mutta montako kertaa, rehellisesti, olet kysynyt itseltäsi työpöytäsi ääressä: Mitä tämä joukkue tarvitsee, ja mitkä ovat ne vahvuuteni, jotka minun kannattaa peliin panostaa?

Sen lisäksi, että ihmisen tulisi itse kriittisesti pysähtyä, tunnistaa työelämässä omat vahvuutensa ja hyväksyä tosiasiat, on aika ajoin paikallaan myös tiimin sisäinen taktiikkapalaveri. Sellainen, jossa yhdessä tehdään diili siitä, millä keinoilla tällä kvartaalilla onnistutaan ja kätellään kentällä pelin jälkeen voittajina. Lyödään avoimesti pöydälle jokaisen pelaajakortti ja tutkitaan, mikä paikka kenenkin olisi syytä hoitaa, jotta puolustus olisi aukoton ja hyökkäys vahva.

Tällainen vaatii, että jokaisella on realistinen ymmärrys siitä, missä itse on parhaimmillaan. Ja pystyy hyväksymään, että joku toinen on parempi jossain, missä itse ei ole vahvimmillaan. Se ei ole aivan yksinkertaista, mutta joukkueen kannalta erittäin tarpeellista.

Itse koen tämän kaiken lähinnä helpottavana – on mahtavaa, että tietyissä asioissa on olemassa itseäni viisaampia ja taitavampia. Ymmärrän, että minunkin vahvuuteni ovat joukkueeni kannalta tarpeellisia ja roolini oleellinen, vaikka jokin osaaminen olisikin ontuvampaa. Se mitä muut taitavat paremmin, ei ole koskaan itseltäni pois, vaan kaikkien hyväksi.

Hyvä roolijako ei tietenkään ikinä tarkoita sitä, että jokaisen on oltava valitussa roolissaan ikuisesti. Pelien kehittyessä jokaisella on mahdollisuus muuttua mukana, laajentaa taitotasoaan ja kokeilla vaikkapa täysin uutta pelipaikkaa. Joskus pakan sekoittaminen on pelinrakennuksen kannalta hyvä ratkaisu.

Sittemmin Tim Sparv on päässyt pelaamaan kapteenina jalkapallomaajoukkueen historiallisesti EM-kisoihin ja tiivisti eräässä haastattelussa, että Huuhkajien voitot rakentuivat pelaajien kuuntelusta ja yhtenäisyydestä. ”Jos pelaajat eivät laita joukkuetta yksilön edelle, on vaikea menestyä.”

Sitä asennetta toivon lisää myös suomalaisille työpaikoille.

Sanna Luotio
kirjoittaja työskentelee Turvassa palvelupäällikkönä

Katso myös: