Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

EPSI Rating: Turva kiri taas asiakastyytyväisyydessä kärkeen

9.11.2020 - Turvassa tapahtuu

Turvalla on edelleen vakuutusalan tyytyväisimmät henkilöasiakkaat. Turva kurvaa kärkeen keskiarvolla 77,5 (kun 75 on erittäin hyvä taso).

Näin kertoo EPSI Ratingin Vakuutus 2020 -tutkimus:

”Yksityisasiakkaiden keskuudessa asiakastyytyväisyyden rankingin kärkeen vuonna 2020 sijoittuu Turva, jolle voitto on jo kahdeksas viimeisen vuosikymmenen aikana – ja yhdeksäs, mikäli huomioidaan vain yksittäiset toimijat, eikä Muut-ryhmää.

Turva on onnistunut pitämään asiakastyytyväisyytensä tason ennallaan onnistumalla myös säilyttämään kaikkien eri osa-alueiden pisteet erittäin korkeina, erottuen eniten toimialan keskitasosta palvelulaadussa (n. 8 indeksipistettä).”

– Tutkimuksessakin korostunut erinomainen palvelu on meillä Turvassa ollut yksi toimintamme peruspilareista pitkään. Siksi asiakkaidemme antama arvio lämmittääkin sydäntä erityisesti, kertoo Turvan toimitusjohtaja Ville Raunio.


– Olemme seuranneet koko vuoden asiakkaiden kokemuksia vakuutusalaan kohtaan. Olemme nähneet selvästi, että ne yhtiöt, jotka ovat onnistuneet kommunikoimaan selkeästi asiakkaidensa suuntaan, ovat myös luoneet tyytyväisempiä asiakkaita, joilla on turvallinen ja luottavainen olo omaan vakuutusyhtiöönsä, kertoo Heidi Laitinen, maajohtaja, EPSI Rating Finland.

– Tilanne on luonut hämmennystä asiakkaiden keskuudessa. Tämän vuoden toimialatutkimuksen kärkisijoilla olevat Turva sekä Fennia ovatkin onnistuneet luomaan asiakkailleen tätä luotettavaa sekä turvallista kuvaa, joka on ehdottoman tärkeää tässä tilanteessa, lisää Laitinen.

– Vuosi on ollut todella poikkeuksellinen. Olemme siitä huolimatta pyrkineet hoitamaan asiakkaidemme asiat mutkattomasti ja esimerkiksi verkkotapaaminen on ollut erittäin suosittu. Koronapandemia on herättänyt paljon kysymyksiä ja onkin mukava kuulla, että aktiivinen viestintä asiakkaidemme suuntaan näkyy luottamuksena tässä EPSI-tutkimuksessa, Turvan toimitusjohtaja Raunio kiteyttää.

EPSI Ratingin vuosittain tekemä Vakuutustutkimus tutkii vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä ja asiakasuskollisuutta sekä sitä, mikä tekee asiakkaista tyytyväisiä ja uskollisia. Tutkimuksessa selvitetään toimialan yhtiöiden imagoa, asiakkaiden odotuksia, tuote- ja palvelulaatua sekä vastinetta rahalle. Myös korvaustoiminta on mukana arvioissa.

Tulokset tuotetaan indeksillä 100, jossa 75 on erittäin hyvä taso. Tutkimuksessa haastateltiin 805 Suomessa asuvaa yli 18-vuotiasta syys-lokakuussa 2020.

Katso myös: