60 vuotta Turvassa: Pirkko ja Kai-Pekka Mattila
Pirkko ja Kai-Pekka Mattila ovat olleet Turvan asiakkaita vuodesta 1960, jolloin he avioituivat ja perustivat oman kodin.
”Maaliskuu 1956 oli tapahtumien aikaa. Urho Kaleva Kekkonen valittiin maamme presidentiksi, ja me kaksi tapasimme ensi kertaa täällä Pirkkalassa”, Pirkko kertoo.
Kerrostalokodissa tuoksuu kahvi. Lastenlastenlasten kuvat koristavat hyllyn reunaa.
”Muistan kun aloitettiin Turvan asiakkaana, niin toimisto oli Hämeenkadulla lähellä Hällän elokuvateatteria”, Pirkko muistaa.
Elokuvateatteria ei Hällästä enää löydy, mutta Turvan toimisto on edelleen samassa kivijalassa Hämeenkadulla.
”Tunnustan, että kyllä meillä on jokin pieni harhahyppy ollut muualle, mutta palattiin kyllä pian takaisin Turvaan”, Kai-Pekka muistelee.
Mikä heidät toi taas Turvaan?
”Kyllä se hyvä palvelu ja ihan suoraan sanoen tuli ikävä. Mä tykkäsin siitä väestä niin kovasti”, Kai-Pekka kertoo.
”Ja kaikki mitä me on jouduttu esimerkiksi korvauksia kysymään, jos on sattunut auton kanssa jotain, ne on joustavasti hoidettu, ja ammattitaidolla selvitetty ja selitetty ymmärrettävästi tällaiselle vanhemmallekin ihmiselle”, Pirkko täydentää.
Työuransa suomalaisen kenkäteollisuuden myyntityössä tehnyt Kai-Pekka oppi liikematkoillaan tuntemaan Turvan väkeä myös muualta kuin kotiseudultaan. Turvaa oli tyytyväisenä asiakkaana helppo suositella myös omille asiakkaille ja tutuille.
”Aina kun tuli puhetta vakuutuksista, niin suosittelin Turvaa lämpimästi. Kutsun sitä siemenen kylvämiseksi, pienestä idusta voi lähteä vaikka mitä”, Kai-Pekka kertoo.
Eri elämäntilanteissa on vakuutuksia tarvittu moninaisiin tarpeisiin. Lapset ovat varttuneet ja autot vaihtuneet. Mitä arvoa vakuutukset ovat Mattiloille vuosien varrella tuoneet?
”No se on vaan niin, että en osaa oikein muuta sanoa, kuin että Turva on turva. Ja onhan asia myös niin, että kun kodin perusasiat on hoidettu niin elämää on helpompi elää”, Kai-Pekka tiivistää.
Ehkä onkin hyvä, että jotkin asiat pysyvät!
Kuva: Pirkko ja Kai-Pekka Mattila ovat olleet Turvan asiakkaita jo 60 vuotta.
Turvaa eläkkeellä
Eläkkeellä on aikaa nauttia elämästä ja toteuttaa omia unelmiaan. Lue hyödylliset jutut eläkeikäisen arkeen ja vakuuttamiseen liittyen.
Muista turvata matkasi liiton vakuutusten päättyessä
Jäsenvakuutukset saattavat päättyä esimerkiksi tietyn ikäisenä, tai kun jäsen jää eläkkeelle. Jotkin liitot ovat hankkineet vakuutukset myös eläkeläisjäsenilleen. Ennen reissulle lähtöä on tärkeää tarkistaa, että matkavakuutus on kunnossa.
5 vinkkiä kodinkoneiden turvalliseen käyttöön
Kotoa löytyy melkoinen valikoima erilaisia kodinkoneita. Miten niitä tulisi käyttää turvallisesti? Saako uuden laitteen asentaa itse, entä milloin kylmälaitteen alle tarvitaan vuotosuojakaukalo? Kokosimme 5 vinkkiä kodinkonevahinkojen ehkäisyyn.