Turva tukee jälleen nuoria jäätelömyyjiä

27.5.2019 - Turva mukana

Tampereen kaupungin Nuorisopalvelut opettivat nuorille to 23.5.2019 työelämän perussääntöjä

Tampereen kaupungin nuorisopalvelut tarjoaa tänäkin kesänä monelle nuorelle heidän elämänsä ensimmäisen kesäharjoittelupaikan. Turva on mukana tukemassa tätä nuorten kesätyöllistämistä nyt jo viidettä kesää.

Viime viikon torstaina Tampereen Monitoimitalo 13:ssa järjestettiin noin kahdeksallekymmenelle tulevalle kesäharjoittelijalle koulutusta. Tänä kesänä harjoittelijoita on ennätysmäärä.
- Haku oli avoin ja hakukriteerejä oli kolme: hakijan tulee olla tamperelainen, iältään 13-17 -vuotias ja kesätyön tulee olla hänen ensimmäisensä. Hakijoita oli yli 400 ja n. 160 kutsuttiin haastatteluun, joista puolet valittiin eri tehtäviin, paljastaa johtava koordinaattori Tiina-Liisa Vehkalahti.

Koulutuksessa kesäharjoittelijoille kerrottiin työelämän perussäännöistä ja hyvän asiakaspalvelun saloista. Aiheina olivat mm. työsopimus, verokortti, palkanmaksu ja sairauskorvaukset.
- On tärkeää perehdyttää nuoria työelämään kertomalla myös työntekijän oikeuksista, ei vain velvollisuuksista, muistuttaa Vehkalahti.

Myös asiakkaan kohtaamiseen nuoret saivat oivia vinkkejä ja lisää neuvoja nuoret saavat myös koko työharjoittelun ajan. Nuorten tukena harjoittelupaikoilla on 1-2 nuoriso-ohjaajaa, jotka kannustavat ja ohjaavat työhön aina tarvittaessa.
- Moni nuori ei ole välttämättä aikaisemmin päässyt kohtaamaan näin paljon uusia ihmisiä. Ja sitähän se asiakaspalvelu on, ihmisten kohtaamista ja kuuntelemista.

Kattavan infopaketin jälkeen tuleville jäätelömyyjille oli vuorossa hygienia-visa ja he pääsivät harjoittelemaan jätskiannoksen tekemistä Tampereen Jäätelötehtaan jäätelömestari Pipsa Sassin opastuksella.

Niin Riialle 14 v. kuin Soniallekin 17 v. oli selvää jo hakuvaiheessa, että he haluavat nimenomaan jäätelökioskille töihin. Udeltuani mistä kipinä jäätelön myyntiä kohtaan on syntynyt, selviää, että molempien äidit ovat nuoruudessaan olleet jäätelömyyjinä. Kesäharjoittelulta nuoret odottavat uuden oppimista sekä kannustavaa yhteishenkeä.
- Odotan, että oppisi miten selviää uusissa tilanteissa ja että saisi sitä kautta myös lisää itseluottamusta, summaa Sonia.

Nuorisopalveluiden jäätelökioskeja on tänä vuonna kaksi, toinen Koilliskeskuksen Prisman vieressä ja toinen Kalevan liikennepuistossa. Nuoret työskentelevät kahden viikon jaksoissa, kuusi tuntia päivässä. Jäätelökioskit aukeavat kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja jäätelönmyyntiä jatkuu aina elokuun alkuun saakka.

Jäätelökioskien aukioloajat:
Koilliskeskuksen Prisma 3.6.2019 alkaen ma-pe 12-19, la 10-16
Kalevan liikennepuisto 5.6. alkaen ti-pe 10-17, la 10-16

Liikennepuiston avajaisia vietetään lauantaina 8.6. klo 12-16.

Katso myös: