Turvan matkavakuutus sisältää myös suojaa kriisien varalle

9.8.2018 - Tuoteuutiset

Turvan matkavakuutus on nyt kattavampi kuin ennen!

Maailma on pullollaan epävarmuutta. Sen vuoksi matkavakuutuksemme sisältää nykyään turvaa myös kriisitilanteiden, kuten traagisiin tapahtumiin, joissa matkakohdetta koettelee terrori-isku tai luonnonkatastrofi.

Jos näin murheellinen tapahtuma sattuu vakuutetun kohdalle, Turva korvaa paluumatkan kustannukset. Kannattaa kuitenkin huomioida, ettei matkavakuutus korvaa muita matkan keskeytymisen kustannuksia, kuten ennakkoon maksettuja palveluita. Vakuutus ei myöskään anna korvausta menetetyistä matkapäivistä. Näissä tilanteissa kannattaa kääntyä aina matkanjärjestäjän ja palveluntarjoajan puoleen.

Myös alle 16-vuotiaat lapset vakuutettuja

Mukaan matkalle voi ottaa huoletta myös omat lapset ja lapsenlapset, sillä mukana matkustavat alle 16-vuotiaat lapset kuuluvat mukaan vakuutukseen. Yli 16-vuotiaat lapset tarvitsevat matkalla oman vakuutuksen.

On hyvä huomioida, että 16 vuoden ikäraja koskee yksityishenkilön Turvasta hankkimaa matkavakuutusta. Monet suomalaiset ammattiliitot ovat hankkineet Turvasta jäsenilleen vakuutuksen heidän vapaa-ajan matkoilleen, ja näissä vakuutuksissa lapsen ikäraja voi vaihdella.

Tutustu tarkemmin Turvan jatkuvan ja määräaikaisen matkavakuutuksen sisältöön ja ehtoihin tästä.

Matkan peruuntumisen korvaaminen ennallaan

Pakettimatkoja koskeva laki uudistui heinäkuussa. Lakiuudistuksen myötä asiakkaan on mahdollista peruuttaa matkansa koska tahansa ennen sen alkamista. Näissä tapauksissa matkanjärjestäjän on oikeus kuitenkin periä asianmukainen peruutusmaksu.

Kannattaa huomioida, että matkan peruuntumisen aiheuttamia kustannuksia korvataan kuitenkin matkavakuutuksesta vain silloin, kun peruuntuminen johtuu vakavasta ja äkillisestä sairastumisesta tai tapaturmasta, lähiomaisen vakavasta ja äkillisestä sairastumisesta, tapaturmasta tai kuolemasta tai Suomessa olevaan omaisuuteen kohdistuneesta merkittävästä vahingosta, kuten vesi- tai palovahingosta. Jos henkilö peruu matkan, koska ei haluakaan lähteä, kustannuksia ei korvata matkustajavakuutuksesta.

SOS – myös muussa kuin hädässä

SOS International on pohjoismaisten vakuutusyhtiöiden omistama kansainvälinen ”hälytyskeskus”, josta matkavakuutuksen hankkineet saavat apua, jos he sairastuvat ja tarvitsevat lääkäriä tai sairaalahoitoa. Yhteystiedot löytyvät matkavakuutuskortista (jatkuva matkavakuutus) ja matkavakuutustodistuksesta (määräaikainen vakuutus). Niiden molempien avulla hoitavassa laitoksessa voidaan varmistaa, että asiakkaalla on voimassa oleva matkavakuutus.

SOSissa on ympärivuorokautinen päivystys suomen kielellä, ja siihen voi ottaa yhteyttä myös muissa kuin hätätapauksissa. SOSin asiakaspalvelijat voivat esimerkiksi neuvoa lähimmän luotettavan lääkäriaseman sijainnin.

SOSin asiantuntijat selvittävät tapaustasi ja pyytävät tarvittaessa avuksi SOSin yhteyslääkärin. SOS keskustelee tarvittaessa hoitavan lääkärin kanssa ja välittää potilaan hoidon kannalta tärkeät tiedot hoitolaitokselle. Jos hoitolaitos ei hyväksy matkavakuutuskorttia eikä suostu lähettämään laskua Turvaan, voi pyytää hoitolaitosta soittamaan SOSiin.


SOS palvelee niin isossa kuin pienemmässä hädässä.

Katso myös: