Turva lahjoittaa 75 000 euroa Tampereen ammattikorkeakoululle

11.4.2018 - Turva vaikuttaa

Turva lahjoittaa 75 000 euroa Tampereen ammattikorkeakoululle.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on tehnyt Tampereen ammattikorkeakoululle (TAMKille) 75 000 euron lahjoituksen, joka kohdistetaan yhteiskuntatieteen, liiketalouden ja hallinnon koulutusalalle.

”Turvan pääkonttorilla Tampereella työskentelee noin 180 vakuutusalan ammattilaista. Heistä useat eri alan edustajat ovat saaneet oppinsa TAMKissa, josta olemme saaneet Turvaan mittavasti osaamista. Tampereen ammattikorkeakoulu on Turvalle todellinen voimavara”, sanoo Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälä (kuvassa vas.).

”Tällä lahjoituksella haluamme osoittaa tukemme TAMKin tekemälle arvokkaalle työlle koulutuksen ja tutkimuksen parissa. Tampereen ammattikorkeakoulu on myös olennainen osa Tampere3-hanketta, ja odotuksemme sen tuomia mahdollisuuksia kohtaan ovat suuret”, Metsälä toteaa.

Turva on tukenut Tampereen korkeakouluja myös aikaisemmin. Yhtiö teki muun muassa viime vuonna lahjoituksen Tampereen yliopistolle.

Lahjoitus osoitus TAMKin arvostuksesta

Tämän kertaisen lahjoituksen ottivat vastaan Turvan pääkonttorilla TAMKin rehtori Markku Lahtinen (2. vas.), vararehtori Marja Sutela sekä Liiketoiminta ja palvelut -koulutusyksikön johtaja Ari-Pekka Anttila.

”Tampereen ammattikorkeakoululle on tärkeää, että alueella toimivat yritykset näkevät meidät merkittävinä kumppaneina kehittämässä koulutusta ja tutkimusta. Ennen kaikkea nyt, kun olemme rakentamassa uutta korkeakouluyhteisöä, joka luo uusia käytäntöjä ja uudenlaista osaamista yhteisömme toimintaan”, rehtori Markku Lahtinen sanoo.

Vararehtori Sutela näkee, että lahjoitukset ovat merkki siitä, että ammattikorkeakoulun toimintaa arvostetaan.

”TAMKilla on suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle. Siitä esimerkki on Turva, jossa on töissä entisiä opiskelijoitamme insinööreistä tradenomeihin”, hän muistuttaa.

Fuusio evoluutio, ei revoluutio

Uusi korkeakouluyhteisö Tampere3 aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa. Silloin Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät Tampereen yliopisto -nimiseksi säätiöyliopistoksi, josta tulee Tampereen ammattikorkeakoulun pääomistaja. Markku Lahtinen muistuttaa, että muutos käytännön tekemisessä ei tapahdu sormia napsauttamalla.

”Korkeakoulufuusio ei ole revoluutio, vaan evoluutio. Se vaatii aikaa ja rakentuu matkan varrella”, hän sanoo.

TAMK on kouluttanut Turvalle runsaasti osaavaa työvoimaa.


Kuva: Käsi pystyyn, jos olet AMK:n kasvatti! Ammattikorkeakoulut, TAMK etunenässä, ovat kouluttaneet Turvalla runsaasti osaavia työntekijöitä.

Katso myös: