Poppaloorasta arjen tulevaisuusajatteluun

11.10.2018 - Liisa-Maria Koivuniemi

Lue Liisa-Marian tuore blogi!

Päiväkodin piha 1980-luvun puolivälissä: saappaat luistavat märässä maassa, menopelinä luudanvarsi, jossa ratti ja kaksi pyörää, käännös ja kiihdytys suoralla, seinistä kaikuu yhteinen laulu "Se on se Poppaloora, puhuva auto. Poppaloora…" Tiesikö Mikko Alatalo jotain, mitä me muut emme tienneet?

Tulevaisuuteen liitetään yhä, esimerkiksi mediassa, ajatusmallia jossa joku tietää, mitä on tapahtumassa. ”30 häviävää ammattia”, ”Robotit korvaavat lemmikit” ja ”Näillä ominaisuuksilla menestyt tulevaisuudessa” -tyyliset otsikot esittävät meille varmalta tuntuvan lopputuloksen, jota kohti vääjäämättä kuljemme. Onko tulevaisuus todella jotain, johon vain saavutaan ilman vaikuttamisen mahdollisuuksia?

Ajattelua voisi herätellä palaamalla menneisyyteen ja siellä tehtyihin päätöksiin. Miten nykyisyyteeni on vaikuttanut opiskelupaikka, sairaus, kumppanin löytyminen juuri siitä baarista (eikä viereisestä), töissä saatu oivallus jne.? Usein on ollut mahdollisuus valita, ja välillä on tapahtunut jotain yllättävääkin. Eihän se tulevaisuus ollutkaan mikään lineaarisesti funktioiden mukaan etenevä polku, mikä onkin mahtavaa!

Tästä näkökulmasta tulevaisuuksia on historiassammekin ollut monia, eikä ole perusteltua alistua virran vietäväksi. Miksi sitten tuntuu siltä, että jähmetymme kuullessamme varsinkin työelämään liittyvän yhden skenaarion, ja otamme sen ainoana totuutena? Samaan aikaan olemme silti kykeneviä ajattelemaan tämän päivän muskaria, viikonlopun ruokavaihtoehtoja ja ensi kesän mahdollisia lomamatkakohteita.

Olemme oman tulevaisuutemme aktiivisia ohjaajia. Tämä ei tarkoita, että kaikki menisi aina suunnitelmien mukaisesti tai että meillä edes olisi aina suunnitelma. Tämä tarkoittaa, että meillä on edessämme tulevaisuuksia ja siihen ajatukseen on syytä tarttua. Pienellä positiivisuuden mausteella olemme myös jo luomassa aivan erikuuloisia tulevaisuuksia: ”200 uutta tulevaisuuden ammattia”, ”Robotti pelastaa kohta, jaksa vielä hetki” tai ”Ilmastokriisin ratkaisu löytyi ihmisen ja robotin yhteistyöllä”.

Olemme tässä ajassa myös ainutlaatuisessa tilanteessa, emme tiedä varmasti tulevasta, mutta meillä on jo taitoja pohtia sitä. Ei 1950-luvulla mietitty nykypäivän ilmalämpöpumppua, paljua, härkistä, varhaiskasvatussuunnitelmaa tai pilvipalvelua. Mutta tänään vähän jo mietitään 2050-luvun elämää. Tulevaisuuteen orientoidutaan tänä päivänä siis hyvinkin vahvasti menneisyyteen verrattuna.

Edellisessä tiimissäni tulevaisuustietoisuutta heräteltiin mm. tutkimalla kristallipalloa. Kyllä vain, aivan mahtava tulevaisuudentutkimuksen menetelmä sekin, mutta meillä on toki myös heikkoja signaaleja, megatrendejä ja edellä mainittu Alatalon Mikko. Mikko katsoi avoimesti tulevaan vuonna 1984 ja näki Poppalooran, puhuvan auton. Auton, joka nyt tulevaisuudesta menneeseen katsottuna sisälsi jo avustavan GPS-karttapalvelun, kulki ilman ihmiskuljettajaa, ei lojunut parkkipaikoilla tyhjän panttina ja arvosti henkilökohtaista pesupalvelua.

Tulevaisuus on jonkun hetken arkipäivä. Millainen arkipäivä sinulle on tulossa 2055? Ajatustasolla ei ole taida olla väliä, ajatteleeko avaruusmatkailua vai asuntolainan viimeistä erää, kunhan suuntaa välillä katseen tiedostaen tulevaisuuksiin. Varmaa on, että siellä jotain on.

Liisa-Maria Koivuniemi

Kirjoittaja on Turvan kehittämispäällikkö

Katso myös: