Koti- ja omaisuusvakuutukset

Tiedote vakuutuksille, joiden kausi vaihtuu tammi–joulukuussa 2018.

Tarkista oma vakuutuskautesi vakuutuskirjasta tai verkkopalvelusta.
Aikaisemmin alkanutta vakuutuskautta koskevan tiedotteen löydät tiedotearkistosta.


Vakuutukset seuraavat yleisen hintatason muutoksia

Vakuutusmaksut ja vakuutuksen korvausmäärät muuttuvat vakuutusehdoissa määritellyn indeksin mukaan, jotta vakuutus pysyy mukana yleisessä hintakehityksessä.

Vuonna 2018 kotivakuutuksen indeksimuutokset ovat seuraavat:
Irtaimistovakuutukset, kuluttajahintaindeksi 0,53 %
Rakennusten vakuutukset, rakennuskustannusindeksi 0,33 %

Maksumuutokset

Seuraavissa tuotteissa maksamiemme korvausten määrä on kasvanut. Korotukset ovat suurimpia niissä tuotteissa, missä korvausmäärä on kasvanut eniten.

  • Turva Koto -sopimuksen ja Kodin turvasopimuksen rakennus- ja irtaimistovakuutukset 1 %

Asuinrakennuksen vakuutusmaksu voi muuttua lisäksi rakennuksen tai putkiston iän vaikutuksesta. Kun rakennusvuodesta tai putkistojen uusimisesta on kulunut 11, 21 tai 31 vuotta, rakennuksen vakuutusmaksu nousee. Maksu alenee, jos rakennuksen käyttövesiputkistot uusitaan kokonaan. Muistathan ilmoittaa käyttövesiputkistojen uusimisesta Turvaan.

Vakuutusmaksua voi korottaa myös kampanja-alennuksen tai muun etuuden voimassaolon päättyminen.

Muutoksia Turva Koto -sopimuksen ja Kodin turvasopimuksen vakuutusehdoissa

  • Korvausrajoituksia, jotka liittyvät hyönteisten, lintujen, jäniseläinten, tuhoeläinten, jyrsijöiden ja lemmikkien aiheuttamiin vahinkoihin, on tarkennettu. Irti päässeestä tulesta aiheutunut palovahinko kuitenkin korvataan, kun sen on aiheuttanut edellä mainittu eläin. Laajan ja perustason vakuutuksesta korvataan edellä mainittujen eläinten aiheuttamat vuotovahingot, kun vuotovesi on peräisin rakennuksen kiinteästä johtoverkostosta, sisäpuolisesta sadevesiputkistosta, kiinteästä käyttölaitteesta tai pesukoneesta.
  • Turva Koto –sopimuksessa sääolosuhteisiin ja luonnonilmiöihin liittyvää korvausrajoitusta on tarkennettu. Laajan ja perustason vakuutuksista korvattavan poikkeuksellisen rankkasade-, vesistö- ja merivesitulvan määritelmää on tarkennettu lisäämällä viittaus sovellettavaan ehtokohtaan 4.2.8 (Poikkeuksellinen tulva).
  • Kodin turvasopimuksen korvausrajoitusta on tarkennettu. Hyvän rakentamistavan vastaisesta rakentamisesta aiheutuvaa vahinkoa ei korvata.
  • Lisätty sähköturvallisuuteen liittyvä uusi suojeluohje. Jos kiinteistön sähköverkkoa käytetään sähköautojen lataukseen, on ennen toiminnan aloittamista tarkistettava olemassa olevien asennusten soveltuvuus. Latauslaitteet on huollettava säännöllisesti. Tarkastuksista on esitettävä sähköasennusliikkeen kirjallinen todistus pyydettäessä.
  • Oikeusturvavakuutuksessa on tarkennettu vakuutustapahtuman sattumisen jälkeisiä toimenpiteitä. Vakuutetun on oikeudenkäynnissä ja välimiesmenettelyssä vaadittava vastapuolelta täysimääräisesti korvausta asianajo- ja oikeudenkäyntikuluistaan

Onko sinulla vielä vanha Kodin turvasopimus?

Nyt kannattaa vaihtaa vakuutus uudempaan Turva Koto -vakuutukseen. Uudempi vakuutus kattaa muun muassa matkatavaroita aiempaa paremmin sekä korvaa silmälasien rikkoutumista tai vakuutetun omistamia ansiotyövälineitä. Turva Koto -sopimukseen sisältyy laajalla ja perustasolla myös turva poikkeuksellisen tulvan varalta.
Ota yhteyttä Turvaan ja päivitä vakuutusturvasi ajan tasalle.