YEL-vakuutus

YEL- vakuutus antaa yrittäjälle kattavan eläketurvan elämän eri tilanteissa.
 
Yrittäjien eläkelain (YEL) piiriin kuuluu Suomessa asuva ansiotyötä tekevä henkilö, joka ei tee työtään työ- tai virkasuhteessa eikä maatalousyrittäjänä.

Vakuuttamisvelvollisuus koskee yrittäjää, joka

  • työskentelee yrityksessä, pelkkä omistaminen ei riitä
  • asuu Suomessa (kansalaisuudella ei merkitystä) 
  • on 18 – 67-vuotias
  • yrittäjätoiminta jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta 18-ikävuoden täyttämisen jälkeen
  • YEL- työtulo eli työpanoksen arvo on vähintään 6 896,69 euroa (vuonna 2011).

Vakuuttamisvelvollisuus koskee myös sivutoimista yrittäjää.

YEL-työtulo

YEL- työtulon perusteella määräytyy tuleva eläke ja sen perusteella lasketaan YEL- vakuutusmaksu. YEL- työtulon tulisi vastata sellaista palkkaa, joka olisi maksettava, jos yrittäjän tilalle palkattaisiin ulkopuolinen henkilö. Työtulo vahvistetaan ETK:n ohjeiden perusteella.

Työtulo korjataan automaattisesti vuosittain palkkakertoimella. Yrittäjä voi hakemuksesta tehdä muutoksen YEL- työtuloonsa.

Mihin muuhun YEL- työtulo vaikuttaa?

  • Työttömyyskassan ja KELAn työttömyyspäivärahojen saamisehtona on, että YEL- työtulo on ollut työttömyyttä edeltäneiden neljän vuoden aikana ainakin kahtena vuotena vähintään 8520 euroa vuodessa.
  • KELAn ansiosidonnaisten päivärahojen perusteena on YEL- työtulo.
  • Verottaja käyttää YEL- työtuloa sairausvakuutuksen ennakkomaksun (SAVA) laskennassa.

Työtulon muutokset 

YEL- työtuloon tehtävät muutokset vaikuttavat sekä eläkkeen karttumiseen, että muuhun sosiaaliturvaan. Pysyvän perustyötulon muutoksen voi tehdä kirjallisesti YEL muutosilmoituksella. Muutosta ei tehdä koskaan takautuvasti.

YEL- vakuutusmaksu vuonna 2011 on:

  • 21,6 % YEL- työtulosta 18-52 -vuotiailla
  • 22,9 % YEL- työtulosta 53-67 -vuotiailla.

Vastineeksi korkeammalle maksulle 53 vuotta täyttäneille karttuu enemmän eläkettä kuin nuoremmille.

Ensimmäistä kertaa yritystoiminnan aloittava yrittäjä saa 25 prosentin alennuksen YEL- vakuutusmaksuunsa ensimmäisen 48 kuukauden ajan. Jos yrittäjäjakso jää tätä lyhyemmäksi, alennus jatkuu seuraavan mahdollisen yrittäjäjakson alkaessa.

Maksutavat ja eräpäivät

YEL- vakuutusmaksun voi maksaa yhdessä, kahdessa, kolmessa, neljässä, kuudessa tai 12 erässä. Maksu erääntyy sovitun eräkuukauden 20. päivä. Maksu on pienin, kun yrittäjä maksaa koko vuoden maksun yhdessä erässä tammikuussa.

Maksun joustomahdollisuus

YEL- vakuutusmaksuun voi saada tilapäistä joustoa yrityksen maksukyvyn mukaan. Maksun määrää voidaan muuttaa vuodeksi ilman vahvistetun työtulon muuttamista. Näin yrittäjä voi kartuttaa lisää eläketurvaansa maksamalla hyvinä vuosina lisää yrittäjäeläkemaksua ja toisaalta huonoina vuosina pienentää maksua tilapäisesti.
 
YEL- maksunjoustoa haetaan kirjallisesti. Hakemuksessa ilmoitetaan hakijan henkilötiedot sekä jouston suunta ja määrä prosentteina tai euromääräisenä. Allekirjoitettu hakemus on lähetettävä saman vuoden aikana, jota maksun muutos koskee.

Lisätietoja: 
Tapiola-ryhmän Internet-sivuilta sekä Eläketurvakeskuksen Internet-sivuilta.
 



Jaa