EPSI Rating tutki syksyn 2011 aikana suomalaisten vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä. Tutkimuksen mukaan Turvalla on tyytyväisimmät asiakkaat. Lisäksi Turvan korvauspalvelu sai parhaat arvosanat. Yleisesti tutkimuksen perusteella vakuutusalan imago on parhaimmalla tasollaan, eli aiemmin ei vakuutusyhtiöillä ole ollut näin hyvä maine. Myös imagon kohdalla Turva veti pisimmän korren muihin vakuutusyhtiöihin verrattuna.

 

Tervetuloa omistaja-asiakkaaksi

Turva on keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö. Keskinäisyys tarkoittaa sitä, että asiakkaat ovat myös omistajiamme. Asiakkaille keskinäisyys näkyy kilpailukykyisinä hintoina, alennuksina ja omistaja-asiakasetuina.

Omistaja-asiakkaita ovat kaikki ne yksityishenkilöt, joiden taloudessa on vähintään yksi jatkuvasti voimassaoleva koti-, henkilö- tai
ajoneuvovakuutus Turvassa.

Edut ja alennukset karttuvat katkeamattoman omistaja-asiakassuhteen perusteella. Mitä kauemmin siis olet Turvan asiakas, sitä paremmat edut saat. Myös vakuutusten keskittäminen kannattaa: esimerkiksi perheen uusissa vakuutuksissa huomioidaan heti omistaja-asiakasalennus.

Lue lisää omistaja-asiakaseduista



Jaa


 

Turva kannustaa liikkumaan!

Turvan asiakkaat saavat alennuksen Pirkan Kierroksen urheilutapahtumista vuonna 2012. Tutustu tapahtumiin sekä alennukseen tarkemmin täältä.