Vakavaraisuus vahvistui ennätystasolle
Turvan omistaja-asiakkaille yli kuuden miljoonan alennukset

Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan toimintavuosi 2010 toi kannattavaa kasvua ja vahvisti entisestään yhtiön vakavaraisuutta. Tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan Turvan vakuutusmaksutulo kasvoi vuonna 2010 3,5 prosenttia 77,3 miljoonaan euroon. (74,7 milj.€ -09). Yhtiön liikevoitto oli 5,2 miljoonaa euroa (5,6 milj.€ -09) ja kokonaistulos 6,4 miljoonaa euroa (10,0 milj.€ -09). Liikevoittoprosentti oli 6,4 (7,2% -09).

- Toimintavuosi oli suhteellisen vaikea koko vahinkovakuutussektorille. Taantuman vaikutukset näkyivät edelleen ennen kaikkea yritysvakuuttamisessa, poikkeuksellisia luonnonilmiöitä esiintyi suhteellisen paljon ja sijoitusmarkkina oli hankala, etenkin matalan riskin sijoittajille. Tästä huolimatta Turva menestyi erinomaisesti ja vakavaraisuutta osoittavat tunnuslukumme nousivat ennätystasolle, sanoo toimitusjohtaja Minna Metsälä.

- Hyvä menestys näkyy myös siinä, että palkitsimme omistaja-asiakkaitamme ennätysmäisesti, myönnetyt omistaja-asiakasalennukset ylittivät kuusi miljoonaa euroa.

Vahinkosuhde oli 77,6% ja liikekulusuhde 23,8%. Yhdistetyksi kulusuhteeksi muodostui 101,4%.

Turvan vakavaraisuuspääoma nousee 48,5 miljoonaan euroon (40,9 milj. € -09) ja yhtiön vastuunkantokyky on 110 prosenttia (98% -09).

- Turva täyttää selvästi myös tiedossa olevat Solvenssi 2 -vakavaraisuusvaatimukset, jotka astuvat voimaan vuonna 2013, korostaa Turvan sijoituksista ja laskennasta vastaava johtaja Timo Laukas.

Käyvin arvoin tarkasteltuna Turvan sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle oli 4,5% (8,5% -09). Vuoden 2010 lopussa Turvan salkussa oli osakesijoituksia 13,0%, kiinteistösijoituksia 22,3% ja korkosijoituksia 63,0 %. Turvan suorat osakesijoitukset ovat pääosin kotimaisissa yhtiöissä.

Tiedot ovat tilintarkastamattomia ennakkotietoja.

Viime vuonna sata vuotta täyttänyt Turva teki toimintavuoden aikana 50 000 euron lahjoituksen Tampereen yliopistolle. Turva perusti myös oman juhlarahaston, joka jakaa stipendejä mm. vakuutusalan opintoihin ja tutkimukseen.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Minna Metsälä, 050-5901 232
Johtaja Timo Laukas, 040-5538 395



Jaa