Vahinkovakuutusyhtiöt korvanneet tänä vuonna yli miljoona vahinkoa
Korvausten hakeminen on lisääntynyt ja luottamus vakuutusyhtiöihin parantunut
Tuoreen vakuutustutkimuksen mukaan vakuutuskorvausten hakeminen on viime vuosina lisääntynyt. Myös luottamus vakuutusyhtiöihin ja niiden tarjoamaan tietoon on viime aikoina parantunut.
Joka neljännelle suomalaiselle on sattunut kuluvan vuoden aikana vahinko, josta hän on hakenut vakuutuskorvausta. Korvausten hakeminen on vuosien mittaan lisääntynyt. Vuonna 2000 korvauksia ilmoitti hakeneensa 17 prosenttia vakuutustutkimuksen vastaajista, ja vuonna 2008 korvauksia oli hakenut 24 prosenttia vastaajista.
Eniten korvauksia on haettu autovakuutuksesta (24%), sairaus- tai sairauskuluvakuutuksesta (12%), matkavakuutuksesta (12%) ja vapaaehtoisesta tapaturmavakuutuksesta (11%).
Valtaosa vastaajista (85%) arvioi korvauksen olleen vakuutusehtojen mukainen eli heidän mielestään korvaus on vastannut sattunutta vahinkoa ja korvaushakemus on käsitelty viivytyksettä.
Korkeammin koulutetut kansalaiset uskovat, että omavastuiden kasvattaminen pienentää vakuutusten hintoja. Iäkkäämmät vastaajat kuitenkin arvioivat, että omavastuita nostamalla yhtiöt pyrkivät vapautumaan korvauksista.
Vapaaehtoiset vakuutukset kasvattaneet suosiotaan
Yleisin kuluttajien ottama vakuutus on kotivakuutus, joka on neljällä viidestä suomalaisesta. Seuraavaksi yleisimmät vapaaehtoiset vakuutukset ovat moottoriajoneuvon kaskovakuutus (65%) sekä vapaaehtoinen tapaturmavakuutus (55%), jotka ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan.
- Vapaaehtoisten vakuutusten suosio on yhteydessä elintason kasvuun. Pienituloisimpien vakuuttamisaste on alhaisempi, ja monesti tähän ryhmään kuuluvilta puuttuu myös kotivakuutus, toteaa Finanssialan Keskusliiton varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari.
Taloustutkimus teki vakuutustutkimuksen keväällä 2008 Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta. Tutkimus on tehty aikaisemmin vuosina 2000 ja 2004. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 15–79 -vuotiaiden yleiskuvaa vakuutusyhtiöistä, vakuutustenkäyttöä, riskituntemusta ja tietämystä vakuutusturvasta. Haastateltavana oli 1 000 henkilöä.
Suurpalot ovat lisääntyneet
Kuluneena vuonna on palanut runsaasti rakennuksia, joista aiheutuu korvattavia suurvahinkoja.
- Sekä korvausten kappale- että euromäärät ovat lisääntyneet verrattuna edellisiin vuosiin. Suurin osa paloista on syttynyt sähkölaitteista, mutta aivan liian monen palon syttymissyy jää edelleen selvittämättä, harmittelee rikostorjunnan asiantuntija Risto Karhunen Finanssialan Keskusliitosta.
- Palonsyyntutkinnan laadussa on suuria eroja valtakunnallisella tasolla. Merkittävää osaa epäselvistä suurpaloista, pienemmistä puhumattakaan, ei tutki mikään viranomainen, Karhunen sanoo.
Karhunen on huolestunut erityisesti koulupaloista. Niiden kohdalla tahallaan sytytettyjen ja tuottamuksellisten palojen osuus on kasvanut, vaikka koulupalojen määrä ei sinällään ole lisääntynyt.
Vakuutustutkimuksen tuloksia ja suurpalokehitystä käsiteltiin Miljoona korvattua vahinkoa –tiedotustilaisuudessa Finanssialan Keskusliitossa perjantaina 22. elokuuta.
Lisätiedot:
varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari, Finanssialan Keskusliitto, puh. 0500 447 776
rikostorjunnan asiantuntija Risto Karhunen, Finanssialan Keskusliitto, puh. 0400 737 952