Autojen seisontailmoitus tehdään aina ajoneuvorekisteriin

Liikennevakuutuskeskuksen tiedote 7.3.2008

Vakuutusyhtiöt muuttivat autojen seisontailmoituskäytäntöä viime marraskuussa tapahtuneen rekisteröintiuudistuksen yhteydessä. Ilmoitusta auton seisonta-ajasta ei tehdä enää erikseen vakuutusyhtiölle, vaan vakuutusyhtiö saa tiedon automaattisesti ajoneuvoliikennerekisteristä. Uusi menettely koskee myös kaikkia erikoisautoja, vaikka niistä ei maksettaisikaan ajoneuvoveroa.

Nyt ajoneuvon voi poistaa tilapäisesti liikenteestä. Autojen osalta tämän poiston voi tehdä rekisterikilpiä palauttamatta, mutta rekisteri-ilmoitus on tehtävä ajoneuvorekisteröijän luona. Rekisteri-ilmoituksia ottavat vastaan katsastustoimipaikat ja useimmat vakuutusyhtiöiden konttorit. Kaikkiaan palvelupisteitä on 760.

- Uuden menettelyn käyttöönotto on sujunut pääosin ilman suurempia ongelmia. Jonkin verran on ollut liikkeellä virheellistä tietoa, sanoo yksikönjohtaja Janne Jumppanen Liikennevakuutuskeskuksesta. Viime marraskuusta lähtien on tilapäisesti poistettu liikenteestä noin 100 000 ajoneuvoa.

Jumppanen täsmentää, että auton vakuutukseen liittyvä seisontailmoituskäytännön muutos ei johdu rekisteröintilainsäädännön muutoksesta, vaan kyseessä on kunkin vakuutusyhtiön itsenäisesti tekemä päätös, jolla yhtiöt lakkauttivat aikaisemman toimintamallin. Se haluttiin toteuttaa rekisteröintiuudistuksen yhteydessä.

Kukin vakuutusyhtiö rakensi tietojärjestelmäänsä niin, että seisontailmoitukset tulevat automaattisesti ajoneuvorekisteristä. Kesken kehitystyön ilmeni, että vastoin alkuperäisiä suunnitelmia ajoneuvojen sähköistä rekisteröintiä ei pystytä toteuttamaan vielä tässä yhteydessä. Vakuutusyhtiöt kuitenkin päättivät omalta osaltaan toteuttaa uudistuksen, vaikka se nyt edellyttääkin ajoneuvolain mukaisen henkilökohtaisen käynnin rekisteröintitoimipisteessä.

- Tämä kieltämättä aiheuttaa varsinkin harvaan asutuilla alueilla asiakkaille lisävaivaa. Erikoisautojen omistajilla ei ole menettelystä verotuksellista hyötyä ja he saattavat siksi pitää uudistusta huonona. Siitä huolimatta vakuutusyhtiöt haluavat pitää järjestelmän yhtäläisenä kaikkien autojen osalta. Pidämme tärkeänä, että sähköinen asiointi toteutetaan mahdollisimman pian. Samaa on edellyttänyt myös eduskunta, yksikönjohtaja Janne Jumppanen muistuttaa.

Uuden menettelyn perusidea on se, että kaikki ajoneuvoon kohdistuvat maksut saa poikki yhdellä ilmoituksella. Rekisteröintisäännökset edellyttävät henkilökohtaista asiointia. Uudistuksen myöhemmässä vaiheessa menettely helpottuu, kun asioinnin voi tehdä sähköisesti mistä vain.

Uusi menettely poistaa eräitä vanhan seisonta-aikamenettelyn ongelmakohtia. Asiakkaiden tekemät poistot ovat suunnitellumpia ja ajoneuvoliikennerekisteristä saatavat tiedot ovat aina ajan tasalla. Uusi järjestelmä myös helpottaa poliisin liikennevalvontaa. Vakuutusyhtiöt arvioivat, että uuden menettelyn ja sen laiminlyönnistä aiheutuvien tuntuvien seuraamusten vuoksi liikenteestä pois ilmoitettujen ajoneuvojen käyttö liikenteessä vähenee.

Uudistuksessa moottoripyörien seisontailmoitusmenettely säilyi ennallaan. Tosin sen tarve on tältäkin osin poistumassa, koska vakuutusyhtiöiden uudet vuosihinnoitteluun perustuvat vakuutustuotteet eivät sisällä seisonta-aikatarvetta eivätkä -mahdollisuutta.

Mopojen osalta mikään ei ole muuttunut. Niiden liikennevakuutuksessa ei ole tähänkään asti ollut seisonta-aikamahdollisuutta.

Lisätiedot: Liikennevakuutuskeskus, www.liikennevakuutuskeskus.fi



Jaa