Tukes: Ilotulitteiden käyttö vaatii huolellisuutta ja varovaisuutta

Uuden vuoden ilotulitusten riskeinä silmävammat ja tulipalot

Uuden vuoden ilotulitteiden myynti alkaa heti joulun jälkeen. Myynnissä saa olla vain Turvatekniikan keskuksen (TUKES) hyväksymiä tuotteita. TUKES muistuttaa ilotulittajia valmistautumaan huolella ilotulituksiin ja noudattamaan huolella tuotteiden käyttöohjeita. Siten vältetään riskeinä olevat silmä- ja palovammat sekä tulipalot. Vanhemmilta vaaditaan vastuullisuutta, jotta ilotulitteet eivät päädy lasten käsiin.

Suomen ilotulitemarkkinoilla on tällä hetkellä noin 1200 myyntiin hyväksyttyä tuotemallia. Huolellisen tuotevalvonnan ansiosta markkinoilla olevien ilotulitteiden laatu on suhteellisen hyvällä tasolla. Ilotulittajien on kuitenkin syytä ottaa huomioon, että isojen myyntimäärien joukossa saattaa olla myös kehnosti toimivia tuote-eriä. Tuotteisiin onkin aina suhtauduttava varovaisuudella ja käyttöohjeita, kuten turvaetäisyyksiä on syytä noudattaa huolella.

Ilotulitteiden aiheuttamat vammat ja vahingot johtuvat yleensä aina varomattomasta ja holtittomasta käytöstä. Useimmiten vahingot sattuvat nuorille ja lapsille sekä juopuneille juhlijoille. Vanhempien on syytä muistaa, että melkein kaikissa ilotulitteissa käyttöikäraja on 18 vuotta. Tuotteiden väärä käyttö on lainvastaista.

Silmävammat ovat olleet jokavuotinen ongelma vuodenvaihteessa. Viime vuodenvaihteessa sairaaloissa hoidettiin 22 silmävammaa, mikä oli aiempia vuosia vähemmän. Yleinen varovaisuuden lisääntyminen, suojalasien käyttö sekä maahantuojien pidättäytyminen yleisimpien ongelmatuotteiden myynnistä paransi tilannetta. Silmävammat ovat kuitenkin vielä yleisin onnettomuustyyppi ilotulitteiden kanssa ja suuri osa vammoista sattuu lapsille sekä sivullisille ilotulitusten katsojille. Suojalasit on syytä olla päällä niin ilotulitteiden käyttäjillä kuin katsojillakin.

Tulipalot ovat toinen selkeä riski ilotulitteiden käytössä. Parina viime vuodenvaihteena ilotulitteet ovat aiheuttaneet kymmenkunta rakennuspaloa, kun ilotulitteita on käytetty liian lähellä rakennuksia. Lisäksi tulipaloja syttyy tahallisesta ilkivallasta. Vakuutusalalta muistutetaan, että jos raketin ampuja tietoisesti laiminlyö varotoimet ja aiheuttaa tulipalon, ei ampujan kotivakuutuksen vastuuvakuutus välttämättä korvaa toiselle aiheutettua henkilö- tai omaisuusvahinkoa.

Ilotulitteiden kanssa pärjää noudattamalla riittävää varovaisuutta. Ilotulitusta kannattaa suunnitella etukäteen tutustuen käyttöohjeisiin ja suunnitellen missä tuotteita voi turvallisesti käyttää. Ilotulitteet tulee ampua aukealla paikalla riittävän kaukana rakennuksista ja raketeille on oltava kunnolliset ampumatelineet. Padat, suihkut yms. maassa toimivat tuotteet tulee tukea huolellisesti, jotta ne eivät pääse kaatumaan ammunnan aikana. Jos lunta ei ole, tarvitaan tueksi hiekkaa tai kiviä.

TUKES kampanjoi jälleen tänä vuodenvaihteena ilotulitteiden turvallisen käytön puolesta. Kampanjaan kuuluu mm. televisiomainosfilmi, turvavinkit-esite sekä ilotuliteturvallisuuden nettisivut osoitteessa www.tukes.fi/ilotuliteturvallisuus. Nettisivuilla on mm. yleisiä turvallisuusohjeita, tietotesti, kuvia ja video turvallisuusohjeista sekä luettelo myyntiin hyväksytyistä ilotulitteista.

Lisätietoja Tukesista:
Harri Roudasmaa, yli-insinööri, TUKES, puh. 010 6052 372
Mikko Ojala, turvallisuusinsinööri, TUKES, puh. 010 6052 427
Willy Toiviainen, viestintäpäällikkö, TUKES, puh. 010 6052 481
sähköposti: etunimi.sukunimi@tukes.fi

 



Jaa