Tapiolan pääjohtaja Asmo Kalpala, Pohjois-Karjalan kauppakamarin kokous 26.4.

Yritys tarvitsee yhteisöllisiä arvoja

– Yrityksen pitää huolehtia taloudellisesta tuloksestaan, mutta se ei saa tapahtua kaiken muun kuten henkilöstön tai ympäristön kustannuksella, kiteytti pääjohtaja Asmo Kalpala käsityksensä yrityksen yhteiskuntavastuusta. – Arvo-ohjaus on nousemassa yrityksen tärkeimmäksi strategiseksi menestystekijäksi.

– Globaalissakaan taloudessa yritys ei voi mennä niin pitkälle, ettei sillä ole yhteisöllisiä arvoja. Eettisyys ja moraalikäsitykset tosin mutkistuvat omistuksen kansainvälistyessä, mutta pelkkä pääoman tuoton ja voiton maksimoiminen ei voi olla yrityksen ainoa päämäärä.

– Arvot ja moraali riippuvat toki suurelta osin kulttuurista. Yritykset, jotka toimivat monikansallisesti, joutuvat siten sopeuttamaan toimintansa erilaisiin arvomaailmoihin, mutta myös kansalliset arvot vaikuttavat yritysten ratkaisuihin. On hyvin vaikeaa kuvitella, että yritys voisi pitkän päälle saada kaupaksi halpojakaan hyödykkeitä, jotka on tuotettu tavalla, joka sotii voimakkaasti paikallisten kuluttajien arvomaailmaa vastaan.

 Keskeiseen rooliin nousee toiminnan läpinäkyvyys. Yritysten yhteiskuntavastuun raportointia pitää Kalpalan mielestä lisätä, sillä ”sitä saadaan, mitä mitataan”. Haasteita tähän liittyy paljon, mutta niihin tulisi tarttua vähintään samalla tarmolla kuin millä IFRS:ää rakennetaan. Se, miten yritys kykenee hallitsemaan taloudellisen vastuunsa ohella myös sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun, määrittää sen, miten yritys tulevaisuudessa menestyy.

Esimerkkinä eettisestä kysymyksestä vakuutusalalta Kalpala nostaa kysymyksen vakuutuksenottajien oikeudesta vakuutusyhtiön sijoitustuottoihin. Vakuutustoiminnan luonteeseen liittyy, että vakuutuksenottajien maksamista maksuista kertyy merkittävä määrä sijoitettavia varoja. Tärkeä kysymys on, kenelle kuuluvat näiden sijoitusten tuotot. Vakuutuksenottajilleko, joille kuuluvilla varoilla tuotto on saatu? Vai sijoittajaomistajille, jotka ovat sijoittaneet marginaalisesti rahaansa mukaan prosessiin? Tapiolan näkemyksen mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus vakuutusyhtiön sijoitustuottoihin.

– Keskustelu tästä asiasta on alallamme vielä kesken, mutta avoimuuden nimissä se on käytävä. Keskustelu kulminoituu pitkälti ns. kohtuusperiaatteen määrittelyyn, totesi Kalpala.



Jaa