Eläke-Tapiola haluaa lisää kilpailuedellytyksiä

Eläke-Tapiolassa pidetään tärkeänä, että lainsäädännön valmistelussa alan kilpailuedellytykset otetaan huomioon. Yhtiö on myös valmis osallistumaan aikaisempaa enemmän eläkejärjestelmän kehittämiseen.

Julkisuudessa on jälleen kerran käynnissä keskustelu työeläkejärjestelmän sääntelystä. Olennainen kysymys on miten hallinnoidaan työeläkeyhtiöiden yhteensä 100 miljardin euron sijoitusomaisuutta, joka on vakuutetuille kuuluvaa eläkkeiden maksamiseen tarkoitettua varallisuutta.

”Eläke-Tapiola on valmis maan kolmanneksi suurimpana eläkeyhtiönä osallistumaan työeläkejärjestelmän kehittämiseen”, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Laine Eläke-Tapiolasta.

Laineen mielestä alaa koskevassa yhteisessä päätöksenteossa tarvitaan kaikkien toimijoiden näkemystä. Lisäksi varsinkin sijoitustoiminnan kysymyksissä tarvitaan parasta mahdollista objektiivista tutkimustietoa. Työeläkeyhtiöiden tavoitteet ovat samansuuntaiset, mutta valitut keinot niiden saavuttamiseksi eivät ole identtisiä.

Työeläkelaitosten sijoitustoimintaa säätelevä puitteisto on kehitystyön kohteena. On tärkeää, että työeläkevarat sijoitetaan siten, että saatava tuotto on pitkällä aikavälillä mahdollisimman korkea. Samanaikaisesti on varmistettava, että liiallinen riskinotto ja yhtiöiden sijoitusallokaation samaan muotiin pakottaminen estetään. Ajatus valtion, kuntien ja yksityisten työeläkeyhtiöiden samankaltaisista sijoitusallokaatioista ei ole kansantalouden riskien hajauttamisen kannalta järkevä. Sijoittaminen Suomeen on päivän puheenaihe. Siinäkin työeläkeyhtiöiden on syytä olla maltillisia. Markkinoiden ylikuumenemisen vaara on olemassa.

Tapiola-ryhmä
Tiedotusosasto



Jaa