Kolme vuotta sitten tehty tie- ja maastoliikenneonnettomuuksien tutkija-lautakuntajärjestelmän uudistus on toteutunut onnistuneesti. Uudistuksen yhteydessä tutkijalautakunnat muuttuivat lakisääteisiksi ja koko tutkintamenetelmä remontoitiin. Tavoitteena on saada entistä yksityiskohtaisempaa tietoa kuolemaan johtaneen onnettomuuden syistä ja tilanteista, jotka laukaisivat kohtalokkaan onnettomuuden.
- Onnettomuustietoja käytetään laajasti ja monipuolisesti liikenneturvallisuuden kehittämishankkeissa, tieteellisessä tutkimuksessa ja tiedotuksessa. Viime aikoina on käynnistynyt myös useampia kansainvälisiä tutkimushankkeita, kertoo Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan puheenjohtaja Nils Ekström. Kattavuudeltaan Suomen lautakuntamalli on ainutlaatuinen koko maailmassa.
Onnettomuusaineistoon perustuvaa psykologian tohtori Sirkku Laapotin tutkimuksen ennakkotietoja esiteltiin tukijalautakuntien valtakunnallisessa turvallisuuskokouksessa Helsingissä perjantaina. Hän on selvittämässä, mikä on eri tekijöiden merkitys kuolemaan johtaneissa suistumisonnettomuuksissa. Niiden osuus kuolemaan johtaneista onnettomuuksista on lisääntymään päivän. Tyypillisimmin suistutaan oikealle joko suoralta tieosuudelta tai vasemmalle kääntyvästä kaarteesta.
Noin 70 prosentissa suistumisia on törmätty tien rakenteisiin tai ympäristön esteisiin. Liittymien ja rumpujen osuus törmäyskohteena on kasvanut, puiden, pylväiden ja kallioleikkausten osuus vähentynyt. Suistumisonnettomuudet ovat tyypillisesti nuorten miesten onnettomuuksia, lähes puolet nuorten miesten kaikista onnettomuuksista, selviää tutkimuksen ennakkotiedoista.
Turvallisuuskokouksessa myös pohdittiin, millä tavoin ajoneuvojen ja niiden turvatekniikan kehitys edistää liikenneturvallisuutta. Myös uusi ja jatkuvasti kehittyvä telematiikka tähtää turvallisempaan autoliikenteeseen. Kaksi vuotta sitten käynnistyneen EU:n eSafety-ohjelman tavoitteena on puolittaa Euroopan liikennekuolemien määrä vuoteen 2010 mennessä.
- Samanaikaisesti on vireillä useita hankkeita. Turvallisuutta edistäviä, itsenäisiä ajoneuvojärjestelmiä ovat esimerkiksi ajovakauden hallintajärjestelmä, sokean pisteen tarkkailu, ajosuunnan mukaan säätyvät ajovalot, törmäysvaroitus ja kaistalta poistumisesta varoittaminen. Näiden lisäksi telematiikka on tulossa myös liikenneväylille tienhoidon ja informaation avuksi. Esimerkiksi liikennetieto, paikalliset varoitukset ja reittimuutokset saadaan kuljettajille ajantasaisena, kertoo tutkimusprofessori Risto Kulmala VTT:stä.
Vuosittain tutkijalautakunnat tutkivat noin 350 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta sekä satakunta muuta isompaa onnettomuutta. Kaikkiaan liikenneonnettomuuksien alueellisia tutkijalautakuntia on 21. Jäseniä niissä on yhteensä 240 henkeä. Toimintaa ohjaa liikenne- ja viestintäministeriön asettama neuvottelukunta, jonka uutena puheenjohtajana aloitti lokakuun alussa professori Esko Keskinen Turun yliopistosta. Käytännön toiminnasta vastaa Liikennevakuutuskeskus.
Lähde: Liikennevakuutuskeskuksen lehdistötiedote 22.10.2004