Uusissa henkilöautoissa vammautumisriski on ikäautoja pienempi

Liikennevahinkotilanteessa uusissa ajoneuvoissa olleiden vammautumisriski on huomattavasti pienempi kuin vanhoissa ajoneuvoissa olleilla. Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilaston mukaan kahden henkilöauton yhteenajossa vammautumisriski yli kymmenen vuotta vanhassa henkilöautossa on 50 prosenttia korkeampi kuin uudessa, alle kolmevuotiaassa henkilöautossa. Alle kolmevuotiaassa henkilöautossa viime vuoden riskiluku oli 4,2 vammautunutta sataa ajoneuvovahinkoa kohden. Yli 10-vuotiaassa henkilöautossa vastaava vammautumisriski oli 6,2.

Tiedot käyvät ilmi vakuutusyhtiöiden viime vuoden liikennevahinkotilastosta. Kaikkiaan liikevahinkoja korvattiin 88.800 liikennevahingosta. Niistä henkilövahinkoja oli 11.600. Korvauksia liikennevakuutusyhtiöt maksoivat kaikkiaan 370 miljoonaa euroa.

Taajamien nopeusrajoituksien pudotus on merkinnyt lievempiä vahinkoja. Viiden viimeisen vuoden aikana 50 km/h nopeusrajoitusalueella vahinkojen määrä on puolittunut. Vastaavasti sitä alhaisemmilla nopeusrajoitusalueilla vahinkojen määrä on jonkin verran noussut, mutta viime vuonna sekin kasvu pysähtyi.

Kaikista liikennevahingoista miehet aiheuttivat 75 prosenttia. Suurin osa (94 %) liikenneonnettomuuteen joutuneista uhreista vammautui lievästi. Kaikista uhreista miehiä oli hieman yli puolet (53 %) ja kuolleista kaksi kolmannesta (68 %).

Vahinkomäärältään pahin kuukausi oli tammikuu, viikonpäivistä perjantai ja vuorokaudesta lounasaika klo 12-13. Kolme neljästä liikennevahingosta tapahtui päivänvalossa. Viime vuoden onnettomuuksista yli puolet tapahtui kuivalla kelillä. Pahimpina pyrypäivinä liikenneonnettomuuksien määrä kasvaa moninkertaiseksi.

Mäntsälä johtaa kuntatilastoa
Henkilövahinkoja asukasta kohden tapahtui viime vuonna edellisvuoden tapaan eniten Mäntsälässä, 4,8 uhria tuhatta asukasta kohden. Mäntsälässä kirjatuista 280 liikennevahingosta 45 prosenttia oli ulkopaikkakuntalaisten aiheuttamia. Seuraavina tällä perusteella tehdyssä vahinkotilastossa ovat Tammisaari (4,6 uhria tuhatta asukasta kohden), Kuusamo (4,5) ja Salo (4,4). Tähän tilastoon on otettu ainoastaan kunnat, joissa viime vuonna sattui yli 250 liikennevahinkoa.

Eniten kaikkia liikennevahinkoja asukasta kohden tapahtui edelleen Maarianhaminassa, 32 vahinkoa tuhatta asukasta kohden.

Kuntakohtaiset tilastot löytyvät osoitteesta www.vakes.fi/lvk

Lisätietoja:

-       liikenneturvallisuusjohtaja Pekka Sulander (09)6804 0395
-       tiedotuspäällikkö Veikko T. Valkonen (09)6804 390, 0500 435 055

Liikennevakuutuskeskus
Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT  
Helsinki 20.12.2004




Jaa