Turva osakkaana SOS Internationalissa

Hälytyskeskus auttaa suomen kielellä ympäri vuorokauden


SOS International on maailman vanhin hälytyskeskus. Se on perustettu jo vuonna 1957 ja sen toimipaikka on Kööpenhaminassa. Keskus palvelee pohjoismaisten vakuutusyhtiöitten asiakkaita, joilla on matkavakuutus. 

Hälytyskeskuksesta ulkomaanmatkalla sairastunut tai tapaturman kohteeksi joutunut saa apua ympäri vuorokauden suomeksi. ”SOS International neuvoo, osallistuu hoidon suunnitteluun ja järjestää tarvittaessa kotiinkuljetuksen sekä pitää yhteyttä Suomessa oleviin vakuutusyhtiöihin”, kertoo Turvan korvauspäällikkö Jaana Chelbi.
 
Turva liittyi viime keväänä SOS Internationalin osakkaaksi. ”Olemme jo pitkään tehneet yhteistyötä, mutta ryhtymällä osakkaaksi, voimme olla osaltamme mukana kehittämässä toimintaa,” Chelbi arvioi.

Pulaan joutunut asiakas voi soittaa SOS Internationaliin koska tahansa, sillä palvelu toimii ympäri vuorokauden.  Puhelinnumero löytyy Turvan matkavakuutuskortista. Numeroa voi tarvittaessa tiedustella myös matkaoppaalta tai hoitolaitoksesta. Arkipäivinä neuvoa voi kysyä myös suoraan Turvasta.



Jaa