Vuoden pimeimmän ajan ollessa käsillä, monet alkavat asentaa pihoilleen erilaisia koristevaloja päivien piristykseksi. Valojen asentamisessa kannattaa olla tarkkana, sillä tarjolla on monenlaisia valopilkkuja.
Muistathan vanhaa valosarjaa kunnostaessa, että uuden lampun tulee olla samanlainen – sama kanta, jännite (V) ja teho (W) – kuin sarjan muut lamput.
Led-valoista iloa pitkään
Ulkovaloja valitessa kannattaa kiinnittää huomiota koristevalojen laatuun, energiatehokkuuteen sekä turvallisuuteen. Usein valot ilahduttavat parvekekaiteessa tai pihapuussa jopa kuukausien ajan, joten valosarjaltakin vaaditaan paljon. Halvin malli ei välttämättä kestä talven pakkasia ja saattaa syödä energiaa turhan paljon.
Valosarjoihin sopivat mainiosti pitkäikäiset ja paloturvalliset led-valot. Ne kuluttavat vain noin kymmenesosan esimerkiksi hehkulamppujen tarvitsemasta energiamäärästä. Energian säästöä voi edelleen tehostaa sammuttamalla jouluvalot ajastimella yöksi ja päivän valoisaksi ajaksi
Sisälle vai ulos?
Jouluvaloja ostaessa on tärkeää miettiä, mihin valot ollaan sijoittamassa. Pihalle ja parvekkeelle voi asentaa vain ulkokäyttöön tarkoitettuja koristevaloja. Valopakkauksissa on yleensä tieto siitä, minne valot kuuluu asentaa. Mikäli pakkaus on hukassa, tarkista valojen kotelointiluokka, joka kertoo tuotteen sääolosuhteiden kestävyydestä. Ulkovaloilla tämä merkintä on useimmiten IP44.
Vaikka valosarja olisikin tarkoitettu ulkokäyttöön, sijoita valot niin, että muuntaja pysyy sateelta suojassa.
Lähteet:
Sähköturvallisuuden edistämiskeskus
Sähköala.fi
Tukes