Talviset kelit ovat saavuttaneet eteläisenkin Suomen, mikä tietää myös liukkaita ja jäisiä jalankulkuväyliä. Vaikka suomalaiset ovat tottuneita kävelemään lumisilla kaduilla, tutkimusten mukaan joka kolmas suomalainen liukastuu talven aikana. Liukastumisten ja kaatumisten ehkäisyyn pyrkii Pysy pystyssä -kampanja.
Riskit huomioon kävellessäkin
Kaatuminen ja liukastuminen ovat erityisen riskialttiita vanhemmille ihmisille, joille myös sattuu tapaturmia heikentyneen tasapainon takia. Pysy pystyssä -kampanjan mukaan kuitenkin jopa puolet talvella kaatujista on alle 30-vuotiaita. Lumisilla ja jäisillä keleillä olisikin kaikkien jalankulkijoiden kiinnitettävä huomiota turvalliseen liikkumiseen.
Kaatumisen taustalla on usein lukuisia riskitekijöitä. Liukastumista voivat edesauttaa esimerkiksi kävelijän lihasvoiman vähyys ja huono tasapaino, sairaudet, lääkitykset, kiire ja varomattomuus. Myös kännykkään puhuminen kävellessä voi aiheuttaa huomion herpaantumisen. Jään ja lumen lisäksi kulkuväylien riskiä voi nostaa epätasaisuus, askelmat sekä valaistuksen puute.
Pystyssä pysymisessä kengillä on tärkeä tehtävä ja talvella kengät tulisikin valita kelin mukaan. Talvioloihin soveltuu kenkä, jonka pohja on voimakkaasti kuvioitu ja valmistettu pehmeästä sekä huokoisesta materiaalista, jolloin se ei kovetu kovallakaan pakkasella. Talvikenkiin kannattaa vaihtaa muovisten korkolappujen tilalle kumiset, joiden pito on huomattavasti parempi.
Saatavilla on myös erilaisia nastakenkiä sekä kenkiin kiinnitettäviä liukuesteitä, jotka takaavat hyvän pidon. Esimerkiksi talvella lenkkeilevän kannattaa satsata nastatossuihin urheiluvammojen välttämiseksi.
Kaatumisten kustannukset kovia
Pysy pystyssä -kampanjan tiedotteiden mukaan talvella sattuvista liukastumisista ja kaatumisista aiheutuu jopa yli 600 miljoonan euron kustannukset. Luku perustuu työtapaturmavakuutuksesta maksettavien korvausten lisäksi vapaaehtoisesta tapaturmavakuutuksesta, erilaisista vastuuvakuutuksista sekä yhteiskunnallisista menetyksistä aiheutuviin kuluihin. Yksittäinen kaatumistapaturma maksaa keskimäärin 6 000 euroa.
Tuoreet kustannustiedot liukastumisista ja kaatumisista osoittavat, että kaatumiset ovat suomalainen kansantauti. Käytännössä kuitenkin usein pieni osa tapaturmista aiheuttaa valtaosan korvauksista, koska suuri osa kaatumistapaturmista on melko lieviä.
Lähde: Pysy pystyssä -kampanjan verkkosivut ja tiedotteet