Turva työnantajana

Palveluksessamme on 200 vakuutusalan ammattilaista joista n. puolet työskentelevät pääkonttorissa Tampereella ja puolet ympäri Suomen palvelutoimistoissa. Tehtävämme sijoittuvat pääosin vakuutusten ja korvausten käsittely- ja asiantuntijatehtäviin sekä asiakaspalveluun ja myyntityöhön. Näiden lisäksi Turva tarjoaa työtä erityisalojen kuten talouden, hallinnon ja markkinoinnin tehtävissä.

Turvassa ollaan tyytyväisiä työilmapiiriin ja viihtyvyyteen; turvalaiset ovat auttavaisia, rentoja ja löytävät työpäivän keskeltä sopivasti huumoria. Näin kertovat henkilöstötutkimukset. Turvassa pyritäänkin aktiivisesti kohti visiota 2015:

Turva on työpaikka, jossa työskentely on mielekästä ja kannustavaa. Turva on aidosti kiinnostunut henkilöstönsä hyvinvoinnista ja toimii aktiivisesti hyvinvoinnin edistämiseksi. Henkilöstöllä on laajat vaikuttamisen mahdollisuudet päätöksentekoon ja sen valmisteluun.

Panostamme jatkuvasti henkilöstön kehittämiseen ja työhyvinvointiin sekä kehitämme eri palkitsemisen muotoja henkilöstöeduista tulospalkkaukseen.

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme.






Jaa