Ajoneuvovahinko ulkomailla

Vahingon sattuessa ulkomailla

Täytä vahinkoilmoitus yhdessä vastapuolen kanssa. Tarkista, että kaikki oleelliset kohdat on rastitettu ja molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet vahinkoilmoituksen. Älä allekirjoita sellaista asiakirjaa, jonka sisältöä et ymmärrä. Toimita vahinkoilmoitus pikaisesti Turvaan.

Turvan korvauspalvelu palvelee numerossa 01019 5108. Korvauspalvelu on avoinna ma-pe klo 9-17. Muina aikoina voit ottaa yhteyttä Turvan hätäpalveluun, joka palvelee 24h/vrk. Hätäpalvelun numero ulkomailta soitettaessa on +45 38 48 92 19.

Matkan keskeytyessä auton vian tai rikkoutumisen vuoksi ota yhteyttä Turvan hätäpalveluun. Säilytä laskut ja tositteet aiheutuneista kuluista.

Liikennevahingot korvataan vahinkomaan liikennevakuutuslain mukaisesti. Henkilövahinkojen osalta kuljettaja ja matkustaja ovat kuitenkin ETA-maissa tapahtuneissa liikennevahingoissa oikeutettuja Suomen liikennevakuutuksen mukaisiin korvauksiin omasta liikennevakuutuksestaan.

ETA-alueen ulkopuolella liikennevakuutuksen korvauspiiri on suppeampi ja korvausmäärät alempia kuin ETA-alueella. Esimerkiksi Venäjällä oma liikennevakuutus ei korvaa kuljettajan henkilövahinkoja.

Jos olet  syytön liikennevahinkoon, joka on sattunut ETA-maassa, voit hoitaa vahinkoasian matkasi jälkeen Suomessa vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiön korvausedustajan kanssa. Jos et tiedä, kuka toimii vahingon aiheuttaneen vakuutusyhtiön korvausedustajana Suomessa, Liikennevakuutuskeskus selvittää sen puolestasi.  Halutessasi voit hoitaa vahinkoasian myös tapahtumamaassa vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiön kanssa.

Liikennevahinko Venäjällä

Venäjällä liikennevahingosta tulee ilmoittaa välittömästi liikennemiliisille, jonka hätänumero on 02. Ajoneuvoja ei saa siirtää ennen poliisin saapumista. Venäjällä ilmoitus on tehtävä aiheuttajan liikennevakuutusyhtiöön viiden päivän sisällä vahingon tapahtumisesta. Vahingon sattuessa saat lisäohjeita englanniksi Vihreä-kortti toimiston päivystysnumerosta +7 495 6412 787.




Jaa